Apteekeissa jokainen päivä on potilasturvallisuuspäivä – Kerrothan, miten lääkkeesi vaikuttaa juuri sinuun
Kansainvälistä Potilasturvallisuuspäivää vietetään 17.9. Tänä vuonna päivän teemana on potilaan osallisuus. Apteekeissa asiakkaita rohkaistaan kertomaan lääkityksestään.

Syyskuussa vietettävä Potilasturvallisuuspäivä korostaa tänä vuonna potilaan omaa roolia hoitonsa onnistumisessa. Lääkehoidon onnistumisessa potilaan rooli korostuu, sillä potilas itse vastaa lääkkeen ottamisesta ja lääkehoidon toteuttamisesta kotona. Suomen Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Tiina Koskenkorva muistuttaa, että jokainen on itse oman lääkehoitonsa paras asiantuntija.
– Vain potilas itse tietää, miten lääkehoito arjessa sujuu ja vaikuttaa.
Apteekissa asiakkaita halutaan rohkaista kertomaan omasta lääkehoidostaan ja tuomaan rohkeasti esille siihen liittyviä kysymyksiä ja pohdintoja. Apteekin ammattilaisten on esimerkiksi hyvä tietää, mitä muita lääkkeitä ja ravintolisiä potilaalla on käytössään, miten lääke on auttanut, miten lääkettä on käytetty tai onko lääkkeisiin tai niiden ottamiseen liittynyt joitain ongelmia.
– Näin pyritään yhdessä varmistumaan, että lääkehoito tehoaa juuri kyseiselle potilaalle ja että lääkkeitä käytetään tarkoituksenmukaisesti. Tarvittaessa apteekista ohjataan lääkäriin, Koskenkorva sanoo
Apteekeilla iso rooli potilasturvallisuudessa
Lääkitysturvallisuus on keskeinen osa potilasturvallisuutta ja apteekeilla on iso rooli potilasturvallisuudessa.
– Kaikki lääkkeet, mitä ihmiset kotonaan käyttävät, toimitetaan apteekeista. Apteekin ammattilaisten tehtävä on varmistaa lääkkeiden oikeaa ja turvallista käyttöä ja huolehtia, että asiakkaalla on tarvittavat tiedot lääkkeen käytöstä, Koskenkorva sanoo.
Suomalainen kohtaa terveydenhuollon ammattilaisen useimmiten juuri apteekissa. Apteekkiin on helppo tulla kysymään lääkkeistä maksutta ja matalalla kynnyksellä.
– Apteekissa on mahdollisuus keskustella lääkehoitoon erikoistuneen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa kasvotusten ja ilman ajanvarausta.
Lääkitysturvallisuutta parannetaan yhteistyöllä
Suomen apteekeissa tehdään päivittäin työtä potilas- ja lääkitysturvallisuuden eteen. Apteekkariliitto ja Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus käynnistivät muutama vuosi sitten yhteisen lääkitysturvallisuusohjelman, eli Valo-hankkeen. Sen tavoitteena on parantaa avohoidon lääkitysturvallisuutta lisäämällä apteekkien ja sote-toimijoiden välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua.
– Apteekeissa on esimerkiksi alettu raportoimaan lääkehoitoon liittyviä riskitilanteita. Eli kaikista apteekeissa havaituista poikkeama- tai riskitilanteistä tehdään raportti. Tässä käytetään samaa raportointijärjestelmää, joka on käytössä muuallakin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Mahdollisista potilasturvallisuuteen liittyvistä riskeistä raportoidaan, jotta riskeistä voitaisiin oppia ja niitä voitaisiin tulevaisuudessa ennaltaehkäistä, Koskenkorva sanoo.
Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut 17. syyskuuta maailman Potilasturvallisuuspäiväksi. Suomessa päivää vietetään Asiakas- ja potilasturvallisuuden päivänä. Päivän toteutuksesta vastaa STM ja teemapäivän toimintaa koordinoi Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus.
Lisätietoja:
Tiina Koskenkorva
asiantuntijaproviisori, Apteekkariliitto
tiina.koskenkorva@apteekkariliitto.fi
010 6801 428
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina AaltonenViestintäproviisori
Puh:010 6801 405elina.aaltonen@apteekkariliitto.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Apteekkariliiton Risto Holma: Kalliit lääkkeet ajavat apteekkeja ahdinkoon8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
“Kalliit, jopa kymmenien tuhansien eurojen hintaiset lääkkeet ovat apteekeille kasvava taloudellinen riski ja aiheuttavat lisääntyvässä määrin myös kassahaasteita. Kalliiden lääkkeiden toimittamiseen on saatava pelisäännöt ja löydettävä ratkaisu apteekkien maksuvalmiuden varmistamiseen”, Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Holma vaati avatessaan APTEEKKARI 2025 -tapahtuman Helsingissä
Tutkimus: Lääkkeen saa apteekista heti mukaansa 98 tapauksessa sadasta22.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan lääkkeiden saatavuushäiriöistä huolimatta apteekkien toimitusvarmuus on Suomessa säilynyt erinomaisella tasolla. Apteekit käyttävät viikoittain yli neljä tuntia saatavuushäiriötilanteiden selvittämiseen.
Yhä useampi apteekki tarjoaa rokotuksia – sadan rokottavan apteekin raja rikkoutunee kesään mennessä7.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Apteekeilla on kiinnostusta järjestää rokotuksia yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa.
Biologisten lääkkeiden apteekkivaihto tuottamassa huomattavat säästöt jo tänä vuonna2.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Useiden biologisten lääkkeiden hinnat ovat kääntyneet laskuun. Biologisten lääkkeiden voimistuva hintakilpailu leikkaa apteekeilta vuoden 2027 loppuun mennessä noin 13 miljoonaa euroa tai jopa enemmän, mikä tulisi ottaa huomioon hallituksen ensi vuodelle kaavailemissa lääkesäästöissä.
Suomessa huolehdittava lääkehuollon huoltovarmuudesta6.3.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Hallituksen tammikuussa julkaisema yhteiskunnan turvallisuusstrategia tunnistaa nyt ensimmäistä kertaa avohuollon lääkehuollon osana Suomen kokonaisturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme