Kustannusosakeyhtiö Otava

KUTSU: Tervetuloa Björn Wahlroosin muistelmien julkistamistilaisuuteen 28.9.

Jaa

Median edustajat ovat tervetulleita Björn Wahlroosin teoksen “Sateentekijät. Eräänlaiset päiväkirjat 1992−2001” julkistamistilaisuuteen Otavaan torstaina 28.9.

Wahlroos muovasi 1990-luvulla Suomen talouselämää uuteen uskoon. Investointipankki Mandatumin perustajana ja toimitusjohtajana hän istui neuvottelupöydissä, joissa suuryrityksiä myytiin, järjesteltiin ja fuusioitiin. Myllerrys läpäisi yrityskentän pankeista metsä-, metalli- ja mediayhtiöihin. Samalla Suomi uudistui ja kiinnittyi lopullisesti länteen. 

Wahlroos kuvaa muistelmiensa toisessa osassa hektisimpiä työvuosiaan, jotka huipentuivat vuosituhannen vaihteen internet-kuplaan. Kirja tarjoaa Wahlroosin päiväkirjamerkintöjen pohjalta ainutlaatuisen kurkistusaukon sisäpiireihin, joissa yritysjärjestelyistä neuvoteltiin ja päätettiin. Kerrontaa sävyttävät terävät henkilökuvat Suomen ja Ruotsin talouden kärkivaikuttajista ja huimista avaintilanteista. Wahlroos analysoi lisäksi kuinka tietyt vaikutusvaltaiset suvut ovat hoitaneet yrityksiään ja omaisuuksiaan – toiset menestyksellisemmin kuin toiset. 

KUTSU JULKISTAMISTILAISUUTEEN 

Median edustajat ovat tervetulleita Sateentekijät-kirjan julkistamistilaisuuteen. Tilaisuudessa Björn Wahlroos esittelee kirjan ja vastaa toimittajien kysymyksiin teokseen liittyen.  

Missä: Otava, Uudenmaankatu 10, 00120 Helsinki  

Milloin: Torstaina 28.9. klo 10–11  

Ilmoittautumiset: adele.couavoux@otava.fi Paikkoja on rajoitetusti. 

Sateentekijät. Eräänlaiset päiväkirjat 1992−2001 on arvostelu- ja käsittelyvapaa 28.9. klo 10.00. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Jarkko Pajusen lukemana äänikirjana. Äänikirjassa on lisäksi Björn Wahlroosin itsensä lukema esipuhe. Sateentekijät ilmestyy yhtä aikaa ruotsiksi Förlagetin kustantamana (Regnmakarna). 

Björn Wahlroos (s. 1952) on kauppatieteiden tohtori. Hän on toiminut hallitusten puheenjohtajana Nordeassa, Sammossa ja UPM-Kymmenessä. Otava on julkaissut useita Wahlroosin kirjoja, viimeksi muistelmien ensimmäisen osan Barrikadeilta pankkimaailmaan – Eräänlaiset päiväkirjat 1952–1992 (2021). 

Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutuuskirja pureutuu Venäjän ortodoksisen kirkon ja sen johtajan, patriarkka Kirillin, rooliin Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa22.9.2023 10:54:05 EEST | Tiedote

Yksityiskoneella kymmenien palvelijoiden ja turvamiesten kanssa liikkuva patriarkka Kirill edellyttää niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin samankaltaista kohtelua kuin valtionpäämiehet. Uutuuskirja tarkastelee, millainen on patriarkka Kirillin johtaman Venäjän ortodoksisen kirkon suhde Putinin hallintoon. Entä millainen rooli uskonnolla on Venäjän hyökkäyssodassa?

Ruotsalaisen Marianne Cedervallin juuri suomeksi käännetty hyvän mielen ja tumman huumorin sävyttämä uutuusdekkari Gotlannin idyllisistä maisemista on täydellinen kirja syksyyn.18.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Mulvaldsin murhat -sarja jatkuu Haudataan menneet -romaanilla! Marraskuu on saapunut gotlantilaiseen Mullvaldsin pitäjään, missä valmistellaan syksyn kohokohtaa, tryffelifestivaalia. Eläkepäiviään viettävä Anki osallistuu ystävineen tryffelisafarille, jonka lopuksi nautitaan kuuden ruokalajin illallinen pitäjän ravintolassa. Mutta ihanan aterian päätteeksi yksi vieraista kaatuu kuolleena maahan. Paikallinen ex-poliisi Tryggve on vakuuttunut siitä, ettei kuolema ollut luonnollinen. Niinpä Anki ja Tryggve joutuvat jälleen keskelle murhamysteeriä, eikä värikkäiden lehtien kirjoma syksy pääty ilman lisäuhreja tai kyyneleitä. Haudataan menneet on arvostelu ja käsittelyvapaa 28.9.2023. Teoksen on kääntänyt suomeksi Riie Heikkilä ja romaani ilmestyy myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukija on Eija Ahvo. PDF-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt ilmo.muuronen@otava.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme