Asuinrakennusten energia-avustusta on jatkettava
7.9.2023 09:40:28 EEST | Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry | Tiedote
Talotekniikkaliitto esittää, että vuonna 2020 käynnistynyttä asuinrakennusten energia-avustusta jatketaan riittävän suurella määrärahalla myös vuonna 2024. Asunto-osakeyhtiöille tarkoitetut energia- ja latausinfra-avustukset ovat päättymässä tänä vuonna.

Toivomme, että hallituksen asettama asuntorakentamisen suhdannetilannetta käsittelevä työryhmä ottaa asuinrakentamisen energia-avustukset esitykseensä. Esitämme, että hallituksen budjettiriihessä muutetaan valtiovarainministeriön budjettiesitystä ensi vuodelle ja valtioneuvoston asetuksella energia-avustuksia jatketaan.
- Asuinrakennusten korjaustarve on tällä hetkellä yli yhdeksän miljardia euroa vuositasolla ja tarve vain kasvaa, jos määrätietoisia toimia ei jatketa. Energia-avustus on vauhdittanut erityisesti lämpöpumppujen ja lämmöntalteenottojärjestelmien asentamista sekä öljylämmityksestä luopumista, sanoo Talotekniikkaliiton toimitusjohtaja Mika Hokkanen.
Hankkeissa, joissa luovuttiin kiinteistökohtaisesta öljylämmityksestä rakenteellisten parannusten lisäksi, päästöt vähenivät pientaloissa 90 prosenttia ja kerrostaloissa 85 prosenttia. Asuinrakennusten energia-avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat henkilöt, taloyhtiöt ja ARA-yhteisöt.
- Asuinrakennusten energia-avustuksen ja sähköautojen latauspaikka-avustuksen jatkaminen olisi hallitukselta luonteva tapa tukea rakentamisalaa haastavassa suhdannetilanteessa. Rakennusten energiatehokkuutta parantamalla Suomi myös valmistautuisi tuleviin Euroopan unionin energiatehokkuusdirektiivin tiukennuksiin taloyhtiöille, sanoo Talotekniikkaliiton varatoimitusjohtaja Marko Utriainen.
Hallitusohjelman mukaan latausmahdollisuuksien asentamista taloyhtiöihin helpotetaan ja talousarvioesityksen mukaan ”toimia rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseksi ja rakennuskannan elinkaaristen hiilidioksidi‐ päästöjen pienentämiseksi” jatketaan. Talotekniikkaliitto katsoo, että asuinrakennusten energia-avustusten jatkaminen on vaikutuksiltaan merkittävä toimi rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Talotekniikkaliitto ry
- Toimitusjohtaja Mika Hokkanen p. 050 448 1411, mika.hokkanen@lvi-tu.fi
- Varatoimitusjohtaja Marko Utriainen, p. 050 335 4236, marko.utriainen@stul.fi
Talotekniikkaliitto on LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n yhteisjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on edistää taloteknisten toimijoiden elinkeinopoliittista edunvalvontaa. Lisätietoja www.talotekniikkaliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Suomi ei selviä kriisistä, jos sähköistäjiä ei ole tarpeeksi12.3.2026 10:13:09 EET | Tiedote
Kriisitilanteisiin varautuminen vaatii sähköistysalalta yhteispeliä, suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea osaamisen varmistamista.
Rakennusvalvonnan vastuu kasvaa – sähkötekninen osaaminen avainasemassa27.2.2026 13:23:12 EET | Tiedote
Rakennusvalvonnan tehtävät laajenevat liittyen sähkö- ja taloteknisiin järjestelmiin. Tämä korostaa ajantasaisen sähköteknisen osaamisen tarvetta kunnissa.
Ajoneuvojen latauksen aikaista paloturvallisuutta voidaan parantaa14.1.2026 11:15:04 EET | Tiedote
Sähköajoneuvojen määrä kasvaa Suomessa nopeasti, ja samalla lisääntyvät latausinfrastruktuurin turvallisuusvaatimukset. Tulipalojen ehkäisyssä auttavat ammattitaitoinen toteutus ja uudet teknologiat, kuten lämpökamerat.
Käytännönläheinen podcast sähköalan murroksesta29.12.2025 08:36:38 EET | Tiedote
STUL ry:n Sähkäripodi pureutuu sähköalan ajankohtaisiin ilmiöihin yritystoiminnan, tekniikan, koulutuksen ja tulevaisuuden näkökulmista. Podcastissa ääneen pääsevät sähköalan yrittäjät, asiantuntijat ja koulutuksen asiantuntijat, jotka jakavat käytännön kokemuksia ja näkemyksiä alan muutoksesta.
Rakennusautomaatio avaa väylän kyberhyökkääjille15.12.2025 08:58:01 EET | Tiedote
Automaatio säästää energiaa ja helpottaa arkea, mutta lisää samalla haavoittuvuutta kyberhyökkäyksille. Osaava urakoitsija varmistaa kyberturvallisuuden suunnitteluvaiheesta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme