Helsinki valmistelee Tennispalatsin myyntiä

Tennispalatsille haettiin vuonna 2022 tarjouskilpailun kautta uutta omistajaa. Kaupan kohteena on kaupungin omistaman Kiinteistöosakeyhtiö Tennispalatsin koko osakekanta. Kilpailun voitti Niam tarjouksellaan 30 miljoonaa euroa. Tontin omistus säilyy kaupungilla, mutta uudella omistajalla on mahdollisuus ostaa myös tontti itselleen.
Kampin keskuksen vieressä sijaitseva Tennispalatsi rakennettiin vuonna 1937 autojen huoltohalliksi Helsingin olympialaisia varten, ja laajennuksen myötä se on toiminut muun muassa tavaratalona ja tenniskeskuksena. Rakennus on suojeltu sr-2 merkinnällä, eli sitä ei kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana saa purkaa. Rakennuksen pinta-ala on yhteensä noin 18.500 m2.
Tennispalatsin suurin vuokralainen on Finnkino, jolla on kiinteistössä Suomen suurin elokuvakeskus 14 teatterisalilla ja yli 2.500 asiakaspaikalla. Tennispalatsin toinen pääkäyttäjä on Helsingin taidemuseo HAM, joka etsii parhaillaan uusia tiloja.
Niam on yksi pohjoismaiden suurimmista kiinteistönomistajista ja yhtiö on mukana esimerkiksi Makasiininrannan kehittämisessä.
”Olemme innoissamme tästä mahdollisuudesta ostaa kaupungin ehdottomiin maamerkkeihin kuuluva rakennus, joka on värikkään ja pitkän historiansa aikana muuntunut moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin” sanoo maajohtaja Antti Muilu Niamilta.
Tennispalatsin myynti toteuttaa osaltaan Helsingin toimitilastrategiaa, jonka mukaan kaupunki luopuu tiloista, joita se ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä.
Kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen asia etenee kaupunginhallitukseen. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Aaltonen
Tiimipäällikkö
Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit
Kaupunkiympäristön toimiala
ilkka.aaltonen@hel.fi
09 310 36441
Antti Muilu
Suomen maajohtaja, Niam Oy
antti.muilu@niam.com
040 749 8283
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme