Tulli

Tulli pelkää jäävänsä varjoon resurssien jaossa ja toimivaltuuksien kehittämisessä

11.9.2023 08:50:21 EEST | Tulli | Tiedote

Jaa

Hallitusohjelman mukaan poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyötä kehitetään edelleen sekä niiden toimintaedellytyksistä ja toimivaltuuksista huolehditaan. Tullissa kannetaan huolta, koskeeko tämä todella myös Tullia?

- Tästä linjauksesta tulee tekojen tasollakin pitää kiinni ja kehittää myös Tullin resursseja. Toistaiseksi tällaista on ollut vaikeata havaita. Kun muille turvallisuusviranomaisille on virrannut kasapäin rahaa viime vuosina, Tulli on tuntunut aina jäävän sivuun rahanjaossa, toteaa Tullin pääjohtaja Hannu Mäkinen.

Tulli vastaa Suomen kaikilla rajoilla tavaraliikenteen valvonnasta sekä siihen kytkeytyvästä rikostorjunnasta.

- Tulli vastaa Suomen kaikilla rajoilla tavaraliikenteen valvonnasta sekä siihen kytkeytyvästä rikostorjunnasta. Henkilöliikennettä valvovat viranomaiset vahvistuvat hallitusohjelman mukaan edelleen. Niiden rinnalla ei voi olla ns. heikkoa lenkkiä, jonka valvontatyö on järjestetty merkittävästi heikompien toimintaedellytysten varaan. Tullin resurssitarpeet tulee huomioida tasapainoisesti suhteessa poliisiin ja Rajavartiolaitokseen, kun kansallisen turvallisuuden vahvistamista suunnitellaan ja toteutetaan, jatkaa Mäkinen. 

Hallitusohjelmassa kaavaillaan säästötoimenpiteitä virastoille. Sellaisten seurauksena Tullin toiminnan kehittäminen pysähtyisi, minkä myötä rikostorjunnan ja valvonnan tuloksellisuus ja vaikuttavuus heikkenisivät sekä yhteistyö muiden PTR-viranomaisten kanssa vaikeutuisi. Valvontatoiminta onnistuu vain ajantasaisen teknologian avulla, mikä vaatii rahaa. Lisäksi säästötoimet hidastaisivat Tullin digitaalisten palveluiden kehitystä.

- VM on talousarvioehdotuksessaan itse ehdottanut itselleen kuuden miljoonan euron lisäystä Tullin toiminnan teknologisen kyvykkyyden turvaamiseen. Tämä vastaisi hyvin hallitusohjelman linjauksen henkeä, mutta VM:n kuripuoli on valitettavasti sen lisäyksen karsinut pois, huomauttaa Mäkinen.

Hallitusohjelmassa korostetaan kansallisen turvallisuuden vahvistamista ja mainitaan useat siihen liittyvät lakihankkeet. Poliisin toimivaltuuksia ollaan kehittämässä. Näissä yhteyksissä ei kuitenkaan jostain syystä mainita Tullin toimivaltuuksien kehittämistä. Tulli vastaa tullirikosten torjunnasta ja on esitutkintaviranomainen siinä kuin poliisikin.

- Olisi hyvin suotavaa, että Tulli pidetään mukana valmistelussa ja että valmistelua tehdään yhdessä valtiovarainministeriön ja sisäministeriön hallinnonalojen kesken. Näin varmistetaan lainvalvontaviranomaisten toimivaltuuksien tasasuhtainen kehittäminen. Keskenään samanlaiset toimivaltuudet ovat saumattoman yhteistyön ehdoton edellytys ja luovat johdonmukaisen toiminnallisen kokonaisuuden, alleviivaa Mäkinen.

Hallitusohjelmassa on myös mainittu Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksien kehittämisen tarkastelu. Tullia ei mainita. Tulli on kuitenkin nykyisin ainoa turvallisuusviranomainen Suomen sisärajoilla.

- Jos sisärajoille suunnitellaan tehostamista, jopa toimivaltuuksien laajentamista, tulisi ensi vaiheessa arvioida mahdollisuudet Tullin toiminnan vahvistamiseen ja laajentamiseen, nostaa Mäkinen esiin.

Tulli on valvonut Venäjälle määrättyjä pakotteita tehokkaasti ja panostanut siihen, että pakotteet toimivat mahdollisimman vaikuttavasti. Tulli on lisäksi nostanut aktiivisesti esiin pakotteisiin liittyviä ilmiöitä muun muassa tilastojen valossa. Tämä toiminta perustuu pitkälti vuoden 2022 lisäbudjetissa saatuun lisärahoitukseen. Rahoituksen jatkuvuus täysimääräisenä olisi varmistettava myös tulevina vuosina. Toistaiseksi ei näytä hyvältä. Pakotevalvonnan merkitys ei ole pienenemässä lähivuosina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Tullin tilastot osoittavat risteilyalusten merkityksen Suomen Yhdysvaltojen tavaraviennille – kasvua 10,8 % vuonna 202512.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Tullin ulkomaankauppatilastoista selviää, että vuonna 2025 Yhdysvallat oli Suomen toiseksi suurin vientimaa. Sen osuus Suomen tavaroiden kokonaisviennistä ohitti EU-maiden yhteenlasketun osuuden, ja vienti kasvoi 10,8 % verrattuna vuoteen 2024. Tilastot osoittavat, että ilman risteilyaluksia Suomen vienti Yhdysvaltoihin olisi laskenut noin 15 %. Kuluvana vuonna kaupan kehitykseen tuovat epävarmuutta Yhdysvaltojen asettamat tuontitullit ja niiden vaikutukset.

Satamien turvallisuuden ja yritysten kilpailukyvyn välille on haettava toimiva tasapaino29.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote

Järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen Suomen satamissa on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Samaan aikaan, kun turvallisuutta parannetaan, on huolehdittava myös yritysten kilpailukyvyn säilymisestä. Satamaturvallisuutta parantava työryhmä keskusteli Tullin johdolla siitä, miten yritysten kilpailukyky voidaan huomioida satamaturvallisuutta kehitettäessä. Yhteistä näkemystä turvallisuuden vähimmäisvaatimuksista kartoitetaan satamatoimijoille tarkoitetulla kyselyllä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye