Lapinlahden Linnut puhuvat kattavassa kirjassaan suunsa puhtaaksi
Timo Rossin kirja Lapinlahden Linnut – Miksei asioista puhuta kertoo suorasti ja arkailemattomasti suomalaisen rock-musiikin ja sketsiviihteen saralla ainutlaatuisen ryhmän uskomattoman tarinan.

Lapinlahden Linnut syntyi kadulle 40 vuotta sitten. Helsingin Ylioppilasteatterin nuoret miesnäyttelijät keksivät raahata kadulle läjän eriskummallisia soittimia ja valloittivat anarkistisilla performansseillaan kansan sydämen. Pian ryhmää vietiin viinanhuuruisessa höykytyksessä studioon, televisioon ja tuhansille esiintymislavoille. Euforista huumaa seurasi kuitenkin vääjäämätön alkuperäismiehistön tuho. Räiskyvät persoonat ottivat rajusti yhteen, ja miehet päätyivät keskenään verisiin turpakäräjiin. Päätään nostivat kateus, ahneus ja katkeruus. Alkoi erojen kimara.
Lapinlahden Linnut – Miksei asioista puhuta on uraauurtava teos, jossa pääsevät ääneen kaikki yhtyeessä vaikuttaneet jäsenet sekä lukuisat taustavaikuttajat. Kirja vie lukijan poskettomalle vuoristorata-ajelulle riemukkaiden kiertuetoilailujen, katkerien erotilitysten sekä sketsien ja kappaleiden hersyvien syntytarinoiden keskelle. Lintujen 40-vuotinen taival on pitänyt sisällään myös murhetta, sillä ryhmä on menettänyt parvestaan jo kaksi perustajajäsentä, Timo Erängön ja Heikki Salomaan.
– Timo Rossi on saanut hienosti vangittua bändimme vaiheet kirjankansien väliin – niin rennommat kuin sähäkämmätkin. Onhan se jo ihan tämän kirjan kunniaksi lähdettää taas muutamille klubikeikoille, sanoo Tapio Liinoja.
Timo Rossi (s. 1986) on työskennellyt ohjaajana ja käsikirjoittajana useissa tv-sarjoissa. Hän teki pro gradu -tutkielmansa Mies ja maskuliinisuus Lapinlahden Lintujen rocklyriikassa Tampereen yliopistossa vuonna 2012.
Timo Rossi: Lapinlahden linnut – Miksei asioista puhuta (Docendo 2023), 400 sivua.
Julkistustilaisuus 21.9. klo 14
Tervetuloa kirjan julkistustilaisuuteen torstaina 21.9. klo 14 ravintola Ilvekseen (Tavastia), osoite Urho Kekkosen katu 4–6, Helsinki. Paikalla Timo Rossi ja suurin osa Lapinlahden Lintujen bändistä.
Tervetuloa myös kirjailijan julkistusjuhlaan Tampereelle lauantaina 23.9. klo 19 Galleria Himmelblau, Finlaysoninkuja 9, Tampere. Paikalla Timo Rossi ja Lapinlahden Lintujen jäseniä.
Toimittaja, pyydä mediavedos ennakkoon
tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas MarjamäkiTuottajaDocendo
Puh:040 557 7086tuomas.marjamaki@docendo.fihttps://docendo.fi/Kuvat
Lisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Kai Ekholmin kirja Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika tarjoaa uusia tapoja ymmärtää Mattia, sankaruutta ja suomalaisuutta20.9.2023 13:16:00 EEST | Tiedote
Matti Nykäsestä on kirjoitettu paljon, mutta vasta Kai Ekholmin tietoteos Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika piirtää tarkan kuvan ihmisestä ja ilmiöstä nimeltä Matti. Se on hauska ja traaginen, kunnioittava ja häpeämätön teos, joka saa Nykäsen hengittämään ja puhumaan meille.
Juho Ovaskan kirja Käänne – Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan on avainteos maamme ulkopolitiikan ja poliittisen kulttuurin ymmärtämiseen sekä siihen, kuinka Mauno Koivisto johti Suomea 1982–199220.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Juho Ovaskan toukokuussa julkaistuun väitöstutkimukseen perustuva kirja Käänne – Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan on Mauno Koivisto 100 vuotta -merkkivuoden tietoteos, joka kertoo, miten Suomi tasapainoili idän ja lännen välillä Mauno Koiviston presidenttikaudella. Se paljastaa vaikuttavat tekijät käänteeseen, jossa ulkopolitiikkamme suunta vaihtui Kremlin ja KGB:n syleilystä väljemmille vesille.
Olli Ahvenlahden elämäkerta avaa yli puoli vuosisataa suomijazzin historiaa19.9.2023 12:09:00 EEST | Kutsu
Mikko Mattlarin kirjoittama Olli Ahvenlahti, piano avaa monipuolisen muusikon uran musiikin ja viihteen parissa 1960-luvulta tähän päivään. Tervetuloa kirjan julkistustilaisuuteen Werner Söderström Osakeyhtiön tiloihin torstaina 28. syyskuuta klo 16.
Pasi Patokallion muistelmat tuovat uutta tietoa siitä, miten Suomi päätyi luopumaan jalkaväkimiinoista, ja nostavat esille ydinaseiden roolin Ukrainan sodassa18.9.2023 09:53:00 EEST | Kutsu
Kokeneen diplomaatin Pasi Patokallion muistelmat Minä, aseet ja maailma ottavat terävästi kantaa ulkoministeriön toimintaan, kärkipoliitikkoihin sekä Suomen ja maailman tapahtumiin Kekkosen ajasta aina Ukrainan-sotaan asti. Asevalvontaan urallaan paneutunut Patokallio antaa lukijalle myös rautaisannoksen ajankohtaista ydinasetietoutta.
Ari Korvolan kirja Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö tuo esille uusia yksityiskohtia poliittisen rahan kytköksistä rakentamiseen15.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Tutkivan journalistin Ari Korvolan perjantaina 15.9. julkistettava Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö -kirja on – lauta- ynnä muine rytökasoineen – ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys viime vuosien rikosuutisten vakioaiheista: kepulaisesta rahasta, ahneudesta ja omanvoitonpyynnistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme