Väitös: Kerrostaloasukkaiden mieltymysten toteuttaminen tarjoaa mahdollisuuksia asuntojen tuleviin tilamuunnoksiin
Mitkä tekijät korostuisivat, jos asuinkerrostaloja kehitettäisiin asukkaiden ehdoilla? Entä mitä on huomioitava, jotta myös käyttäjät voisivat tehdä tilamuunnoksia asunnoissaan? Arkkitehti SAFA Sini Saarimaan väitöstutkimuksessa selvisi, että tietyt asuinkerrostalon ominaisuudet sekä tukevat miellyttävyyttä asukkaan näkökulmasta että mahdollistavat tilamuunnoksia asukkaille vaihtelevissa tilanteissa. Saarimaan mukaan nämä ominaisuudet ansaitsisivat enemmän huomiota suomalaisessa asuinkerrostalotuotannossa.

Suomessa tehdään ansiokkaita asumispreferenssitutkimuksia, joilla on tilastollista ilmaisuvoimaa kertoa, miten suomalaiset haluavat asua. Esimerkiksi Asukasbarometri seurantatutkimuksena antaa paitsi tilastollisen kuvan suomalaisten asumistoiveista myös näkymän asumisen arvostusten muutossuunnista.
– Laajat kyselytutkimukset tarjoavat tärkeää yleistettävyyttä. Tilastojen valossa asukkaat arvostavat esimerkiksi hyvää sijaintia, palvelutasoa ja liikenneyhteyksiä, luonnonympäristöä, rauhallisuutta ja turvallisuutta. Suunnitteleva arkkitehti ei voi kuitenkaan toimeksiannon saatuaan juurikaan hyödyntää näitä tietoja rakennussuunnittelutehtävässä, Sini Saarimaa kertoo.
Väitöstutkimuksessaan Saarimaa kehitti ja testasi tapaa tuottaa iteratiivisesti asteittain syventyvää asukaspreferenssitietoa, jota voidaan käyttää kaupunkiasumisen suunnittelussa ja kehittämisessä. Prosessi ulottui toteutuneista asumisvalinnoista, ja niiden syistä, aina ilmaistuihin asumispreferensseihin, ja niiden syihin. Useita fokusryhmähaastatteluja toteutettiin kahdessa eri vaiheessa, ja niiden välillä asukkailta saatua tietoa analysoitiin asuntosuunnittelun avulla. Suunnittelun hyödyntäminen asukastiedon käsittelyssä tarjosi näkymiä tiedon sovellettavuudesta ja ohjasi työtä rakennetun ympäristön kehittämistä mahdollistavaan suuntaan.
– Asukkaat ovat asumisen kokemuksellisen laadun parhaita asiantuntijoita. Meidän on pyrittävä ymmärtämään heidän toiveitaan paremmin asuinrakennusten suunnittelua ja kehittämistä hyödyttävällä tavalla, niin vaikeaa kun se onkin, Saarimaa toteaa.
Tarkastelussa joustava tila eri tarpeissa ja tilanteissa
Saarimaan tutkimuksen mukaan asukkaat arvostavat muun muassa tilaa, joka joustaa eri tarpeissa ja tilanteissa. Väitöskirjassaan hän tutki tätä ilmiötä laajasti suomalaisten asuinkerrostalokohteiden analyysillä. Aineistona toimi 60 asuinkerrostalokohdetta ja yli 4 000 kerrostaloasuntoa vuosilta 2019–2022, ja lisäksi tarkasteltiin asuinkerrostalokohteita vuosikymmeniltä 1940–2018. Joustavuuden erään osa-alueen eli muunneltavuuden analyysissään Saarimaa tarkasteli asunnon 'tilaosan' kykyä muuntua 'rakennuksen tukiosan' puitteissa tavalla, joka ei vaadi resurssi-intensiivisiä muutoksia rakennuksen vesi- ja viemärijärjestelmissä. Tarkastelu kohdennettiin laajempaa aineistoa edustaviin fokusasuntoihin.
Tarkastellessa asuinkerrostaloja 1940-luvulta tähän päivään, muutos rakennusten typologiassa oli ilmeinen. Kun vanhemmassa asuinkerrostalokannassa on kosolti läpitalon asuntoja sisältäviä lamellitaloja, jopa 40 % vuosien 2019–2022 asuinkerrostaloaineistosta edusti erilaisia keskikäytävärakennuksia. Aineiston valossa huomionarvoiseksi nousi Suomeen vastikään rakennettujen asuinkerrostalojen syvien runkomittojen yhdistyminen yhteen suuntaan avautuvien asuntojen runsaaseen määrään.
– Mielenkiintoista on se, että nämä aiheet näyttävät liittyvän monin tavoin sekä asukkaiden arvostuksiin että tilamuunnosten mahdollisuuksiin, Saarimaa sanoo.
Suosimalla tiettyjen teknisten ja arkkitehtonisten ominaisuuksien ohella asuntojen mittasuhteita ja aukotuksia, jotka mahdollistavat tasapainoisen luonnonvalon kerrostaloasunnoissa, voidaan mahdollistaa käyttäjien toteutettavissa tai tilattavissa olevia tilamuunnoksia, joiden toteuttaminen ei vaadi resurssi-intensiivisiä vesi- ja viemäriteknisiä töitä. Tasapainoinen luonnonvalo liittyy myös useisiin aiheisiin, jotka nousivat esille asukkaiden preferensseissä.
– Näitä ovat esimerkiksi useiden ikkunanäkymien sekä sisä- ja ulkotilojen jatkumoiden luominen sekä läpituuletuksen ja hyvän luonnonvalaistuksen mahdollistaminen. Jälkimmäiset liittyvät myös tilan koettuun avaruuden tuntuun, joka oli niin ikään asukkaiden arvostama ominaisuus, hän huomauttaa.
Uudet välineet ja lähestymistavat suomalaiseen asuntotuotantoon
Saarimaan väitöstutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään, miten asuntokanta voi mahdollistaa asukkaiden preferenssien toteutumisen nyt ja tarjota myös tilamuunnosten mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Hän kuitenkin korostaa, että innovatiivinen asuinkerrostalotuotanto on lisäksi yhdistettävä muihin merkittäviin näkökulmiin, kuten toteuttamiskelpoisuuteen ja kannattavaan liiketoimintaan sekä erityisesti kokonaisvaltaiseen kestävyyteen.
– Tulevaisuudessa olisi tärkeää toteuttaa esimerkiksi joustavuusominaisuuksiltaan erilaisten asuinkerrostalotyyppien energiatarkasteluja sekä kustannus-hyötyanalyysejä, jotta voidaan edesauttaa kokonaisvaltaisen optimoinnin mahdollisuuksia. Tällaisia jatkotutkimuksia onkin jo tekeillä, Saarimaa esittää.
Väitöskirjaan kuului viisi vertaisarvioitua tutkimusjulkaisua. Saarimaa kehitti kaksi uutta suunnittelua hyödyntävää menetelmäprosessia ja näitä hyödyntäen tuotti monipuolisesti näkökulmia tutkittavaan aiheeseen. Kokonaisuudessaan tutkimus käsittelee käyttäjäkeskeisen kaupunkiasumisen haastetta hyödyntäen monimenetelmällistä lähestymistapaa, joka juurtuu teoreettisen tiedon lisäksi asuntoarkkitehtuurin alan käytännön suunnittelutietoon. Kaupunkiasumisen arkkitehtoniset suunnitelmat toimivat työssä työkaluina, jotka edistivät dialogia tutkijoiden ja käyttäjien välillä ja tukivat tilallista analyysiä.
– Tutkimuksen tuloksista ei voi esittää koko Suomen asuntokantaa tai kaikkia suomalaisia koskevia yleistyksiä, eikä se ollut tutkimuksen tarkoituskaan. Sen sijaan tutkimus antaa uudenlaisia välineitä sekä lähtökohtia tarkastella nykypäivänä rakennettavaa, tulevaa suomalaista asuntokantaa, Saarimaa lisää.
Väitöstilaisuus perjantaina 6. lokakuuta
Arkkitehti SAFA Sini Saarimaan arkkitehtuurin alaan kuuluva artikkeliväitöskirja Tackling the challenge of user-centred urban housing: enabling user preferences today and adjustments in the future tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnassa 6.10.2023 kello 12 Hervannan kampuksen Rakennustalon auditoriossa RG202, osoitteessa Korkeakoulunkatu 5. Vastaväittäjänä toimii vanhempi yliopistonlehtori Antti Pirinen Aalto yliopistosta. Kustoksena toimii professori Sofie Pelsmakers Tampereen yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sini Saarimaa
0400 811 923
sini.saarimaa@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Epäasiallista verkkokeskustelua kitkevät teknologiat vaativat huolellista suunnittelua30.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Miljoonat ihmiset jakavat päivittäin mielipiteitään, tietojaan ja tunteitaan internetin keskustelualustoilla. Filosofian maisteri Joel Kiskola esittää väitöstutkimuksessaan näkökulmia, jotka auttavat suunnittelijoita kehittämään parempia teknisiä ratkaisuja epäasiallisen verkkokeskustelun kitkemiseen ja rakentavan keskustelun edistämiseen.
Väitös: Naisten murtumamäärät pienenevät ja leikkaushoidon kynnys kasvaa raskaus- ja lapsivuodeaikana30.11.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Lauri Nyrhi selvitti väitöskirjatutkimuksessaan murtumien ja ortopedisten leikkausten ilmaantuvuutta raskausaikana ja sen jälkeen. Lisäksi hän tutki murtumien vaikutusta raskauden kulkuun ja synnytykseen.
Keliakian esiintyvyys Suomessa on kasvussa30.11.2023 07:35:00 EET | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että keliakiaa sairastaa jo 2,4 prosenttia suomalaisista. Sairaus on silti yhä vahvasti alidiagnosoitu.
Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa29.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Konenäön ja tekoälyn kehitys sekä yleistyminen mahdollistavat liikkuvien työkoneiden lisääntyvän automatisoinnin. DI Petri Mäkinen tutki väitöskirjassaan, miten kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää liikkuvien työkoneiden robottimaisten puomien ohjauksessa. Puomeja käytetään esimerkiksi kaivosteollisuudessa kallioporaamiseen.
Uusi tutkimus tukee näyttöä, että tyypin 1 diabetes kehittyy eri lapsilla eri tavoin28.11.2023 08:20:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus vahvistaa käsitystä tyypin 1 diabetekseen johtavien mekanismien monimuotoisuudesta, ja liittää ne ensimmäisenä ilmaantuvaan haiman autovasta-aineeseen. Muutoksia havaittiin jopa vuotta ennen autovasta-aineiden kehittymistä. Myös enterovirusten roolista taudin synnyssä saatiin lisänäyttöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme