Finanssivalvonta

Vaisut talousnäkymät heikentävät finanssisektorin toimintaympäristöä – erityisesti kiinteistömarkkinoiden riskit kasvussa

Jaa

Vaisu talouskehitys ja talousnäkymien epävarmuus ovat pitäneet Suomen finanssisektorin riskit korkeana alkuvuonna. Erityisesti kiinteistömarkkinoiden riskit ovat kasvussa. Finanssisektorin vahva vakavaraisuus tuo suojaa heikkenevän toimintaympäristön tuomilta riskeiltä.

Vaisu taloustilanne ja epävarmuus heikensivät Suomen finanssisektorin toimintaympäristöä vuoden 2023 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Suomen bruttokansantuote supistui toisella neljänneksellä 0,4 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Myös yritysten uudet tilaukset vähenivät ja konkurssien määrä kasvoi samalla, kun elinkustannusten ja yleisten viitekorkojen nousu heikensi kuluttajien ostovoimaa. Lisäksi työttömyys ja lomautukset lisääntyivät, kuluttajien luottamus pysyi matalalla tasolla ja elinkeinoelämän suhdannenäkymä synkkänä.

Heikko suhdannekehitys yhdessä nousevien hoito-, korjaus-, rakennus- ja rahoituskustannusten kanssa koetteli tuntuvasti kiinteistö- ja rakennusalaa. Samalla toimialan tuotot ovat olleet paineessa, kun rakennettujen asuinkiinteistöjen kauppa on hiljentynyt ja kilpailu vuokralaisista heikentää vuokrankorotusmahdollisuuksia. Laskevat kiinteistöhinnat, kaupankäynnin vaimeus ja markkinoiden epävarmuus kohottavat finanssisektorin luotto-, sijoitus- ja likviditeettiriskejä.

– Finanssisektorilla on huomattavia altistumia asunto- ja kiinteistömarkkinoille. Lisäksi kotitalouksien ja yritysten velanmaksukyky on heikentynyt ja varhaisia merkkejä luottoriskien kasvusta on havaittavissa. Riutuva talouskehitys ja epävarmuus tulevasta pitävät riskit jatkossakin koholla. Parhaiten finanssisektorin häiriönsietokykyä ylläpitävät vahva vakavaraisuus, huolellinen riskienhallinta sekä rahoitusmarkkinoiden vakautta tukevat sääntely- ja viranomaisvaatimukset ja niiden noudattaminen, Finanssivalvonnan johtaja Tero Kurenmaa toteaa.

Finanssivalvonta kiinnittää kiinteistöriskeihin erityistä huomiota valvonnassaan tänä vuonna. Luottoriskien, mukaan lukien kiinteistösektorin, valvonta on yksi pankkivalvonnan painopistealueista, ja vakuutus- ja eläkesektorin valvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota kiinteistösijoitusten arvostukseen ja arvostuskäytäntöihin. Rahastojen likviditeetinhallinta ja arvonmääritys ovat puolestaan olleet rahastovalvonnan painopistealueita jo muutaman vuoden ajan. Finanssivalvonta teki aiemmin tänä vuonna teema-arvion avointen kiinteistörahastojen maksuvalmiuden stressitestauksesta.

Pankkisektorin vakavaraisuus säilyi vahvana ja korkokate jatkoi kasvuaan – merkkejä luottoriskien kasvusta kiinteistö- ja rakennusalan luotoissa

Pankkisektorin vakavaraisuus parani hieman vuoden 2023 kahden ensimmäisen neljänneksen aikana. Sektorin ydinvakavaraisuussuhde oli kesäkuun lopussa 17,4 % (12/2022: 17,2 %) ja kokonaisvakavaraisuussuhde 20,9 % (12/2022: 20,6 %). Korkokate jatkoi edelleen voimakasta kasvuaan ja pankkisektorin liiketulos parani selvästi edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Liiketuloksen merkittävää parannusta selitti korkokatteen kasvun ohella myös maltilliseksi jäänyt kulujen kasvu sekä vertailujaksolle ajoittuneet kertaluonteiset kulukirjaukset.

Pankkisektorin järjestämättömät saamiset suhteessa luottokantaan pysyivät alhaisella tasolla, vaikka kotitalousluottojen osalta on nähtävissä pientä kasvua. Suomen pankkisektorin järjestämättömät saamiset ovat kuitenkin edelleen Euroopan matalimpien joukossa. Luottojen siirtymät arvonalentumisvaiheiden välillä viestivät jo selvemmin luottoriskien kasvusta niin kotitalous- kuin yrityslainoissa. Kiinteistömarkkinoiden kohonneet riskit ovat näkyneet luottoriskien kasvuna etenkin kiinteistö- ja rakennussektorille myönnetyissä luotoissa. Suomen pankkisektori on hyvin kytkeytynyt kiinteistömarkkinoiden kehitykseen, sillä asuin- ja liikekiinteistövakuudelliset luotot kattavat lähes 60 % pankkien kotitalous- ja yritysluottokannasta. Suomalaispankkien likviditeettitilanne on pysynyt vakaana.

Työeläkesektorin vakavaraisuusaste säilyi ennallaan

Työeläkesektorin vakavaraisuusaste (126,9 %) pysyi lähes ennallaan 3,1 prosentin sijoitustuoton ollessa lähellä vastuuvelan tuottovaatimusta (3,2 %). Sijoitusvarallisuuden arvon muutokseen vaikutti osakkeiden ja korkosijoitusten positiivinen tuotto. Epälikvidien sijoituskohteiden, kuten pääomasijoitusten, kiinteistösijoitusten ja hedge-rahastosijoitusten suhteellisen osuuden kasvu pysähtyi alkuvuonna ja niiden osuus oli 44 %. Kiinteistösijoituksia työeläkelaitoksilla on noin 13 % suhteessa kaikkiin sijoituksiin. Pääosa kiinteistösijoituksista on suoria kiinteistöomistuksia kotimaassa. Riskiperusteinen vakavaraisuusasema heikkeni kasvaneen riskinoton takia tasolle 1,6 (12/2022 1,7). Työeläkelaitosten stressikestävyys osakeshokkeja vastaan on edelleen kohtuullisella tasolla.

Työeläkesektorin palkkasumman kasvu jatkui alkuvuonna, mutta hitaammin kuin eläkemaksujen kasvu. Suunnan ennustetaan jatkuvan samanlaisena myös tulevina vuosina. Palkkasummaan perustuvien vakuutusmaksujen ja eläkemaksujen välinen erotus, vuositasolla 2023 noin 800 miljoonaa euroa, sekä hoitokulut pystytään todennäköisesti silti lähivuosina kattamaan pääosin sijoitusomaisuudesta saatavilla kassavirroilla.  

Henkivakuutussektorin vakavaraisuus vahvistui hieman

Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuussuhde kasvoi vuoden 2022 lopusta ja oli 261,4 % (12/2022: 256,9 %) eli vahvalla tasolla. Vakavaraisuutta paransi vakavaraisuuspääomavaatimuksen lievä lasku, jota selitti yhtiöiden sijoitusjakauman muutos vähäriskisempään suuntaan.

Sektorin sijoitustuotot olivat vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana 2,4 %. Tuottoa saatiin osake- ja korkosijoituksista, mutta kiinteistösijoitukset olivat hieman tappiollisia. Vuokratuotot tasoittivat kiinteistöjen arvonlaskun aiheuttamia tappioita. Kiinteistösijoituksia on henkivakuutussektorilla noin 9 % suhteessa kaikkiin sijoituksiin.

Henkivakuutuksen maksutulo laski lievästi vuoden takaisesta säästöhenkivakuutusmyynnin supistumisen vuoksi. Maksetut korvaukset eivät kokonaisuutena nousseet, mutta yksityisasiakkaiden takaisinostoissa oli kuitenkin selvää kasvua.

Vahinkovakuutussektorin vakavaraisuus heikkeni hieman

Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuussuhde oli 278,1 % (12/2022: 301,6 %). Vakavaraisuutta heikensi osakkeiden markkinahintojen noususta johtunut pääomavaatimuksen kasvu. Vakavaraisuus pysyi kuitenkin hyvänä, koska pitkät korot eivät muuttuneet merkittävästi alkuvuonna ja pitkäaikaisten vakuutusvastuiden markkina-arvo pysyi vuoden 2022 lopun erittäin matalla tasolla. Oma varallisuus kasvoi hieman sijoitustuottojen ansiosta ja oli korkeimmalla tasollaan Solvenssi II -sääntelyn aikana.

Tammi-kesäkuun sijoitustuotot olivat 2,6 %. Parhaat tuotot saatiin osakesijoituksista, kiinteistösijoitusten tuotot sen sijaan heikkenivät selvästi. Kiinteistösijoitusten osuus sijoituksista on noin 14 % vahinkovakuutussektorilla. Korvauskulujen kasvu heikensi vakuutusliiketoiminnan kannattavuutta. Eniten korvauksia maksettiin ajoneuvo-, omaisuus- ja sairauskuluvakuutuksista.

Lisätietoja antaa

Samu Kurri, osastopäällikkö, Digitalisaatio ja analyysi.

Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.

Liitteet

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta

Marko Myller utnämnd till chef för Finansinspektionens banktillsynsavdelning22.11.2023 14:55:00 EET | Tiedote

Finansinspektionens direktion har utnämnt magistern i samhällsvetenskaper Marko Myller till avdelningschef vid banktillsynsavdelningen för en femårsperiod från och med den 1 januari 2024. Avdelningschefen är medlem av Finansinspektionens ledningsgrupp och rapporterar till direktören. Finansinspektionens banktillsynsavdelning svarar för tillsynen av kapitaltäckning och likviditet i kreditinstitutssektorn i samarbete med Europeiska centralbanken och för uppförandetillsynen av banker och andra konsumentkreditgivare. Avdelningen övervakar bland annat kreditinstitutens interna styrning, riskhanteringsprocesser och risktagande. Till avdelningens uppgifter hör också att utveckla regelverket för banker. Marko Myller har varit byråchef för banktillsynsavdelningens byrå för löpande tillsyn 1 och suppleant i Europeiska bankmyndighetens (EBA) tillsynsstyrelse och Europeiska centralbankens (ECB) tillsynsnämnd. Löpande tillsyn 1 svarar för tillsynen av Nordeas kapitaltäckning och likviditet som ett

Marko Myller Finanssivalvonnan Pankkivalvonta-osaston osastopäälliköksi22.11.2023 14:55:00 EET | Tiedote

Finanssivalvonnan johtokunta on nimittänyt yhteiskuntatieteiden maisteri Marko Myllerin Pankkivalvonta-osaston osastopäälliköksi viiden vuoden määräajaksi 1.1.2024 alkaen. Osastopäällikkö on Finanssivalvonnan johtoryhmän jäsen ja raportoi johtajalle. Pankkivalvonta-osasto vastaa luottolaitossektorin vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvalvonnasta yhteistyössä Euroopan keskuspankin kanssa sekä pankkien ja muiden kuluttajaluotonmyöntäjien menettelytapojen valvonnasta. Osastolla valvotaan muun muassa luottolaitosten hallinnon luotettavuutta, riskienhallinnan menettelyjä ja riskinottoa. Pankkisääntelyn kehittäminen on osa osaston toimintaa. Marko Myller on toiminut Pankkivalvonta-osastolla Jatkuva valvonta 1 -toimiston toimistopäällikkönä sekä varajäsenenä Euroopan pankkiviranomaisen EBAn hallintoneuvostossa ja Euroopan keskuspankin valvontaneuvostossa. Jatkuva valvonta 1 -toimiston vastuulla on Nordean vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvalvonta osana EKP:n yhteistä valvontatiimiä. 1.7.2023 alkaen M

Marko Myller appointed Head of Banking Supervision at Financial Supervisory Authority22.11.2023 14:55:00 EET | Press release

The Board of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) has appointed Marko Myller, MSocSc, Head of the FIN-FSA's Banking Supervision Department for a five-year term, commencing 1 January 2024. As Head of Department, he will be a member of the FIN-FSA’s management group and will report to the Director General. Banking Supervision is responsible for prudential supervision of the credit institution sector in cooperation with the European Central Bank (ECB), and for supervising the conduct of banks and other consumer credit providers. The Department's responsibilities include supervision of the internal governance, risk management procedures and risk taking of credit institutions. The development of banking regulation is also part of the Department’s activities. Marko Myller's previous positions include Head of the FIN-FSA's Off-Site Supervision 1 Division. He has also served as alternate of the Board of Supervisors of the European Banking Authority (EBA) and alternate of the Superviso

Pohjola Försäkring Ab har meddelats en offentlig varning för försummelse att iaktta vissa bestämmelser om tidsfrister i lagen om olycksfall i arbetet och om yrkessjukdomar och bestämmelser om företagsstyrningssystemet7.9.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Finansinspektionen har meddelat Pohjola Försäkring Ab en offentlig varning. Bolaget har inte påbörjat utredningen av ersättningsärenden, meddelat beslut eller sänt de föreskrivna handlingarna till den behöriga besvärsinstansen inom de tidsfrister som anges i lagen om olycksfall i arbetet och om yrkessjukdomar. Bolaget har inte heller haft tillräcklig intern kontroll över ersättningsverksamheten och rapporteringen eller sådana informationssystem som levererar tillräckligt tillförlitlig information om ersättningsverksamheten.

Pohjola Vakuutus Oy:lle julkinen varoitus laiminlyönneistä työtapaturma- ja ammattitautilain määräaikasäännösten ja hallintojärjestelmää koskevien säännösten noudattamisessa7.9.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Finanssivalvonta on antanut julkisen varoituksen Pohjola Vakuutus Oy:lle. Yhtiö ei ole aloittanut korvausasioiden selvittämistä, antanut päätöksiä eikä toimittanut säädettyjä asiakirjoja asianomaiselle muutoksenhakuelimelle työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetyissä määräajoissa. Yhtiöllä ei myöskään ole ollut riittävää korvaustoiminnan ja raportoinnin kattanutta sisäistä valvontaa eikä korvaustoiminnassa riittävän luotettavaa tietoa tuottaneita tietojärjestelmiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme