Oikeudenmukaisen vihreän murroksen tutkimukseen myönnettiin merkittävä rahoitus
12.9.2023 08:40:04 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 27 miljoonaa euroa oikeudenmukaisen vihreän murroksen tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa korostuu pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnan haasteisiin.
Oikeudenmukaisella vihreällä murroksella viitataan ekologisten kestävyyskriisien kokonaisvaltaisiin, pitkäjänteisiin ratkaisuihin, jotka tukevat yhteiskunnan vakautta ja eri ryhmien mukana pysymistä.
Energiaratkaisut osana oikeudenmukaista vihreää murrosta (JUST ENERGY) -ohjelmasta rahoitettiin viisi konsortiota. Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa (JUST TRANSITION) -ohjelmasta rahoitettiin samoin viisi konsortiota. Tutkimusohjelmat ovat kuusivuotisia ja ne päättyvät vuonna 2029. Yhden konsortion saama rahoitus ensimmäisellä kolmivuotiskaudella on keskimäärin 2,7 miljoonaa euroa.
JUST ENERGY -ohjelmassa tutkitaan, miten muutokset globaalissa ja eurooppalaisessa toimintaympäristössä haastavat Suomessa tehtäviä energiaratkaisuja ja miten ratkaisuilla voidaan edistää energiaturvallisuutta sekä yhteiskunnan ja talouden muutosjoustavuutta. Ohjelman tarkoituksena on luoda monitieteisen ja vuorovaikutteisen tutkimuksen keinoin laaja-alaista tietoperustaa ja asiantuntijuutta hyvinvointiyhteiskunnan vihreän murroksen tueksi.
Rahoitettavissa konsortioissa on edustettuna yhteensä 14 eri tutkimusalaa ja hankekokonaisuuksissa on mukana 15 organisaatiota, joiden joukossa on muun muassa yliopistoja, valtion tutkimuslaitoksia ja ammattikorkeakouluja.
JUST TRANSITION -ohjelmassa keskitytään vihreän murroksen kannalta oleellisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin eri instituutioiden ja toimijoiden näkökulmista.
Ohjelman kiinnostuksen kohteena ovat oikeudenmukaista vihreää murrosta yhtäältä tukevat ja toisaalta estävät rakenteet ja käytännöt yhteiskunnan eri osa-alueilla sekä ihmisten ja yhteisöjen arjessa.
Rahoitettavissa konsortioissa on edustettuna yhteensä 13 eri tutkimusalaa hankekokonaisuuksissa on mukana 16 organisaatiota, joiden joukossa on muun muassa yliopistoja, kuntatoimijoita ja yrityksiä.
STN valitsi rahoitettavien hankkeiden yhteydessä samaan aikaan myös ohjelmajohtajat. JUST ENERGY -ohjelman ohjelmajohtajaksi valittiin kehittämispäällikkö Juha Peltomaan Suomen ympäristökeskuksesta ja JUST TRANSITION -ohjelman ohjelmajohtajaksi tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskasen Pellervon taloustutkimuksesta.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun STN-ohjelmien hankkeet ja ohjelmajohtajat valitaan samanaikaisesti. Uudistus antaa hyvän mahdollisuuden hankkeiden vetäjille ja ohjelmajohtajille paneutua heti alkumetreillä ohjelman tavoitteiden tarkistamiseen sekä yhteisten toimenpiteiden ja vaikuttamistyön suunnitteluun. Uskon, että tämä uusi toimintamallimme takaa ohjelmille lentävän lähdön ja vankan toimintapohjan tuleville vuosille.”, kertoo rahoituspäätöksistä vastaavan strategisen tutkimuksen neuvoston puheenjohtaja, johtaja Anu Kaukovirta.
Lisätietoja
- Rahoituspäätökset: JUST ENERGY (pdf)
- Rahoituspäätökset: JUST TRANSITION (pdf)
- strateginentutkimus(at)aka.fi
- Strategisen tutkimuksen neuvoston puheenjohtaja, johtaja Anu Kaukovirta, puh. 029 532 2151, etunimi.sukunimi(at)luke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa VarpulaSuomen Akatemia
Puh:+358 29 533 5131vesa.varpula@aka.fiSuomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2023 rahoitamme tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Suomen Akatemia edisti vaikuttavaa tutkimusta yli 590 miljoonalla eurolla vuonna 20254.3.2026 13:21:59 EET | Tiedote
Suomen Akatemia myönsi vuonna 2025 noin 592 miljoonaa euroa korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen, osaamisen vahvistamiseen ja tutkimusympäristöjen kehittämiseen. Akatemian myöntövaltuus kasvoi edellisestä vuodesta.
Suomen Akatemia ja Business Finland vahvistavat TKI-toiminnan strategisia valintoja yhteistyöllä ja rahoitusta suuntaamalla4.2.2026 09:02:37 EET | Tiedote
Entisestään tiivistyvä yhteistyö Suomen Akatemian ja Business Finlandin välillä vahvistaa TKI-työn vaikuttavuutta.
Suomen Akatemia myönsi kansainväliseen rahoitusyhteistyöhön noin 10 miljoonaa vuonna 202523.1.2026 12:24:14 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on viimeisen vuoden aikana uudistanut kansainvälisen rahoitustoiminnan muotoja.
Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa TKI-politiikan strategisia valintoja9.1.2026 09:38:32 EET | Tiedote
Tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) on julkaissut kansalliset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) strategiset valinnat. Strategisilla valinnoilla vahvistetaan kestävää kasvua, uudistumista ja kokonaisturvallisuutta sekä rakennetaan Suomen tulevaisuuden menestystä.
Finländska universitet anställer internationella toppforskare med finansiering från Finlands Akademi8.1.2026 14:49:15 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet totalt 27,5 miljoner euro i finansiering för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Med hjälp av finansieringen flyttar elva internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer och etablera sina egna forskargrupper.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
