Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Poriin toinen Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilpi

Jaa

Porin keskustassa, Eetu Salinin aukiolla sijaitsevalle Borg Kitchen & Barille myönnettiin lauantaina 9.9. kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilpi. Kilpi on osoitus ravintolan gastronomian korkeasta tasosta, erinomaisesta palvelusta sekä alueellisten ja kulinaaristen perinteiden kehittämisestä.

”Chaîne des Rôtisseurs-kilpi myönnetään korkean osaamistason ja gastronomisen intohimon omaaville ravintoloille. Ravintola Borg Kitchen & Barin tunnusmerkkejä ovat tuoreet lähellä tuotetut raaka-aineet yhdistettynä maailman makuihin, taidokas käsityö ruuanlaittoon sekä mieleen jäävä loistava asiakaspalvelu. Rôtisseurs-kilven saaminen edellyttää, että ravintolassa on aitoa intohimoa erottua edukseen ja ylittää säännöllisesti oma tasonsa keittiössä, salissa kuin muussakin toiminnassa. Borg Kitchen & Bar tarjoilee makuelämyksiä, joka kertoo hienosta omistautumisesta ja kunnianhimosta.”, sanoo Chaîne des Rôtisseurs-kilven luovuttanut Chaîne des Rôtisseurs Finlanden valtavouti Johanna Hornborg-Ojala.

Ravintola Borg Kitchen & Bar on aloittanut toimintansa vuonna 2017 ja sen tyyli poikkeaa edukseen. Pohjoismaisia ja maailman makuja yhdistävä ravintola syntyi omistajiensa Jyrki Palojärven sekä Sanna Lahdensalon, Mika Peltolan, Mikko Vaajasaaren ja Merja Jokisen intohimosta ruoka- ja viinikulttuuriin. Ravintolan keittiömestari Emilia Mannilan ruokafilosofia rakentuu kokonaisuudessaan puhtaiden makujen äärelle. Ravintola hyödyntää mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja tuotteita ja maailman makuja loihditaan vastuullisesti tuotetuista etnisistä tuotteista, joita yhdistetään suomalaiseen puhtaaseen ruokaan. Kaikki annokset suunnitellaan räätälöidysti Borgin keittiössä. Ravintolapäällikkönä toimii Susanna Mikola.

”Satakunnan alue ja Pori on kehittynyt melko hitaasti ruokakaupunkina. Ravintola Borg Kitchen & Barin määrätietoinen kehittyminen, tasokas viinilista, laatutason ylläpitäminen sesongista toiseen sekä tuotevalikoiman ja valmistusmenetelmien monipuolisuus on hyvä syy tulla Poriin kesätapahtumien ulkopuolella.” toteaa ravintoloitsija Jyrki Palojärvi.  

Satakunnan alueella on entuudestaan kaksi Rôtisseurs-kilven saanutta ravintolaa, joista toinen on Porissa sijaitseva Raatihuoneen kellari ja toinen Noormarkussa A.Ahlström Oy:n Noormarkun Klubi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

• Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Bailli Délégué Finlande, Suomen valtavouti Johanna Hornborg-Ojala, 044-5451262, johanna.hornborg@gmail.com
• Ravintola Borg Kitchen & Bar, Jyrki Palojärvi, 050-5631784, jyrki.palojärvi@gmail.com
• Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Chargée de Presse, Niki Malmros niki.malmros@allergia.fi ja 040-5255982

Kuvat

Lataa
Amuse bouche kilvenluovutustilaisuudessa
Amuse bouche kilvenluovutustilaisuudessa
Lataa
Porotartar ja litulaukkamajoneesia
Porotartar ja litulaukkamajoneesia
Lataa
Chaîne des Rôtisseurs Finlanden valtavouti Johanna Hornborg-Ojala pitää puheen kilven luovutuksen yhteydessä
Chaîne des Rôtisseurs Finlanden valtavouti Johanna Hornborg-Ojala pitää puheen kilven luovutuksen yhteydessä
Lataa

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä yli 80 maassa. Suomessa jäseniä on yli 2 000, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Kaksi uutta ravintolaa sai lokakuussa Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilven / Kuokkalan Kartano ja Ravintola OR18.10.2023 15:39:54 EEST | Tiedote

Jyväskylässä sijaitseva Kuokkalan Kartano ja Helsinkiläinen Hotelli Tornissa sijaitseva Ravintola OR ovat saaneet laadukkaasta gastronomiasta, hyvästä palvelusta ja kulinaaristen perinteiden erinomaisesta vaalimisesta kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilven. Kilpi on osoitus aidosta intohimosta ruokaan, viineihin ja loistavaan asiakaspalveluun.

Chaîne des Rôtisseurs Finlande 60vuotta23.8.2023 12:51:26 EEST | Tiedote

Chaîne des Rôtisseurs Finlande perustettiin 60 vuotta sitten, juhlakapituli järjestetään Tampereella 25–27.8. Kansainvälisesti suurin ja vanhin gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs perustettiin jo vuonna 1248, jolloin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä antoi nuorten keittiö ammattilaisten tietojen ja taitojen kehittämiseksi julistuksen eri mestarikiltojen järjestämiseksi. Järjestön ensimmäinen suomalainen jäsen oli tamperelainen Jorma Soiro vuonna 1963. Järjestön perustamiseen Suomessa vaikutti erityisesti kolme henkilöä Jorma Soiro, Onni Salo sekä Armas J.Pulla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye