Aiotaanko sote-uudistuksen tavoitteet unohtaa Pirkanmaalla ennen kuin uudistus on ollut vuottakaan voimassa?
11.9.2023 16:54:13 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Sote-uudistuksella tavoiteltiin alun perin palvelujen parantamista, mutta Pirkanmaan hyvinvointialueella palvelut uhkaavat nyt heikentyä yt-neuvottelujen myötä, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiasta arvioidaan.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on huolissaan Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) käynnistetyistä yhteistoimintaneuvotteluista.
Hyvinvointialueen aluehallitus päätti tänään maanantaina 11.9. koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä. Pirkanmaan hyvinvointialueella työskentelee kaikkiaan noin 20 000 henkilöä, ja vähennystarve on enintään 500 henkilötyövuotta.
Pirhan tiedotteen mukaan säästöjä etsitään ensisijaisesti toiminnan päällekkäisyyksistä, ei-lakisääteisistä tehtävistä, palveluverkoston uudistuksesta sekä hallinnon ja työnjohdon tehtävistä, joista voidaan siirtää työpanosta asiakas- ja potilastyöhön.
Ennaltaehkäisevistä palveluista karsimisesta voi tulla iso lasku
Talentian puheenjohtaja Jenni Karsion mukaan ei-lakisääteisistä eli niin sanotuista ennaltaehkäisevistä palveluista karsiminen on lyhytnäköistä toimintaa, josta saattaa koitua tulevaisuudessa paljon mahdollisesti saatuja säästöjä suurempi lasku, jos ongelmat pahenevat myöhemmin ennaltaehkäisyn puutteessa.
Karsio muistuttaa, että sosiaalialan palveluvelka lisääntyi koronan aikana, hyvinvointialueille siirtyminen on kuormittanut työntekijöitä ja nyt hallituksen kaavailemat sosiaaliturvaleikkaukset tulevat näkymään sosiaalipalveluiden tarpeen lisääntymisenä.
— Jos lakisääteiset palvelut toteutetaan minimitasossa ja muut ei-lakisääteiset palvelut karsitaan kokonaan, kuten Pirkanmaan hyvinvointialueella on suunniteltu, soteuudistuksen alkuperäiset tavoitteet valuvat viemäristä alas. Ennaltaehkäisevistä palveluista karsiminen lisää kustannuspaineita tulevaisuudessa, Karsio summaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen valtakunnallisia yleistavoitteita olivat alun perin muun muassa palvelujen laadun parantaminen, toiminnan vaikuttavuuden lisääminen sekä se, että sosiaali- ja terveydenhuolto ovat toimiva osa yhteiskuntaa.
– On vaikea nähdä, miten esitetyillä sopeutustoimilla päästäisi alkuperäisiin tavoitteisiin, kuten palvelujen laadun parantamiseen. Henkilöstövähennykset ovat huono keino parantaa palveluja, sillä sote-alalla on jo entuudestaan pulaa henkilöstöstä, Karsio näkee.
Talentian Karsio: Henkilöstövähennysten sijaan pohdittava muita ratkaisuja
Talentian puheenjohtaja Jenni Karsion mukaan hyvinvointialueella tulee etsiä aidosti muita ratkaisuja henkilöstövähennyksille. Talentian ja Jukon pääluottamusmiehet osallistuvat neuvotteluihin ja pyrkivät esittämään vaihtoehtoisia ratkaisuja irtisanomisille ja lomautuksille, yksilöihin kohdistuvien haittavaikutusten minimoimiseksi.
– Henkilöstövähennyksiä tulee välttää viimeiseen asti ja kääntää jokainen kivi muiden vaihtoehtojen etsimiseksi ja löytämiseksi. Sosiaalialan korkeakoulutetut ovat sosiaalipalveluiden kivijalka, josta tulee pitää huolta, Talentian Karsio näkee.
Pirkanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola on esittänyt, että osa vähennyksistä kohdistuisi eläkkeelle jääviin ja määräaikaisiin työntekijöihin.
– Pelkästään tehtävän määräaikaisuus tai työntekijän ikä eivät voi olla peruste muita työntekijöitä huonompaan kohteluun, sanoo Jenni Karsio.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Pohde varautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen vähentämällä lasten sosiaalityöntekijöitä29.10.2026 09:12:14 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen yhdistämällä lastensuojelun ja perhesosiaalityön sekä irtisanomalla henkilöstöä, vaikka lakiesitys on vielä eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Pohteen ratkaisut ennakoivat valtakunnallista kehityssuuntaa, jossa lasten ja perheiden varhainen tuki heikkenee ja henkilöstövähennykset syventävät ongelmaa entisestään.
Toimittajille tänään klo 14.30: Mitä sosiaalihuoltolain uudistus tarkoittaa 5 300 lapselle?26.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia järjestää tänään 26.10. klo 14.30–15.00 vain toimittajille tarkoitetun tilaisuuden sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistuksesta.
KUTSU 26.10. mediatilaisuuteen: 5 300 lasta, lähes 900 henkilötyövuotta – mitä sosiaalihuoltolain uudistus tarkoittaa käytännössä?20.10.2026 15:25:53 EEST | Tiedote
Hallitus uudistaa sosiaalihuoltolakia ja lastensuojelulakia tavoitteenaan vahvistaa varhaista tukea ja vähentää byrokratiaa. Samalla uudistuksella tavoitellaan merkittäviä säästöjä, vähennetään lakisääteisiä velvoitteita ja siirretään noin 5 300 lasta lastensuojelun avohuollosta sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen piiriin.
Kysely: Sosiaalihuoltolain uudistus vähentää aikaa lapsille, arvioi 92 % sosiaalialan ammattilaisista9.10.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Sosiaalihuoltolain uudistus johtaa lasten ja perheiden avunsaannin vaikeutumiseen. Näin arvioivat lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä työskentelevät ammattilaiset Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä.
Sosiaalihuoltolain uudistusvauhti vaarantaa palvelujen jatkuvuuden - aikalisä välttämätön6.10.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii hallitukselta lisäaikaa sosiaalihuoltolain uudistuksen valmisteluun. Talentian mukaan esitetty voimaantuloaikataulu on liian kiireinen ja vaarantaa asiakkaiden palvelujen jatkuvuuden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme