Akava: Työmarkkinoiden kriisiytyminen pitää välttää – ehdotamme sopimisen tietä maan hallitukselle
Akava katsoo, että maan hallituksen suunnittelemat työelämäuudistukset vähentävät ennennäkemättömällä tavalla palkansaajien mahdollisuuksia neuvotella tärkeistä työehdoista ja puolustaa oikeuksiaan. Akava suhtautuu hallituksen työelämälinjauksiin kriittisesti ja erittäin torjuvasti, mutta ehdottaa sopimisen tietä, jotta työmarkkinoilla ei ajauduta kriisiin. Akavan hallitus käsitteli ajankohtaista tilannetta ja määritteli kantansa työlainsäädäntöesityksiin kokouksessaan 11. syyskuuta Helsingissä.
– Hallituksen tavoitteet julkisen talouden vakauttamiseksi ja työllisyyden edistämiseksi ovat tärkeitä. Hallitus on valikoinut keinoiksi työnantajajärjestöjen tavoitteita sellaisinaan. Muutoksiin tarvittaisiin tasapainoa. Ehdotetut työelämälainsäädännön uudistukset johtaisivat toteutuessaan epävarmuuden lisääntymiseen, luottamuksen vähenemiseen ja mahdollisesti kriisiin työmarkkinoilla. Tämä ei voi olla kenenkään tavoite, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
Akava ehdottaa hallitukselle ja muille työelämäosapuolille sopimisen tietä. Työministeri Arto Satosen hahmottelema prosessi palkkaneuvottelujen kehittämiseksi on myönteinen ele, jonka pohjalta liitoilla on mahdollisuus löytää yhteinen näkemys.
– Olen ehdottanut pääministeri Petteri Orpolle, että työlainsäädäntö- ja työttömyysturvaa koskevia tavoitteita tarkastellaan kokonaisuutena. Korostamme, että niistä on aloitettava pikaisesti aidot neuvottelut, joissa haetaan tasapainoista ratkaisua. Uusien työpaikkojen syntyminen vaatii, että työntekijät voivat työssään hyvin ja voivat oppia uutta. Heikentämällä henkilöstön asemaa ei saada vahvistettua työllisyyttä tai parannettua julkisen talouden kestävyyttä. Toivon todella, että hallitus arvioi tilannetta kokonaisuuden näkökulmasta ja haluaa saada ratkaisun aikaan, Löfgren jatkaa.
– Hallitusohjelmassa on useita näkökulmastamme mahdottomia kirjauksia, kuten lakisääteisen työmarkkinamallin säätäminen, jolla hallitus ja poliittiset päättäjät sekaantuisivat palkkaneuvotteluihin, henkilökohtaiset lakkosakot tai määräaikaisten työsopimusten perusteiden höllentäminen. Työuran aikana kouluttautumisen mahdollisuuksia pitää parantaa. Hallituksen suunnittelema aikuiskoulutustuen lakkauttaminen olisi akavalaisille myrkkyä, ellei luoda uutta järjestelmää opintojen mahdollistamiseksi, toteaa Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra.
Akavan mukaan työllisyyden kasvua tavoiteltaessa ainoa kriteeri ei voi olla työllisten lukumäärän kasvu, vaan sen ohella myös työelämän laadun paraneminen on välttämätöntä.
– Olemme Akavassa valmiita neuvotteluihin monissa työelämäasioissa. Kohtuuttomien heikennysten edessä valmistaudumme toimenpiteisiin. Seuraamme liittojemme kanssa tarkasti hallituksen reagointia ehdotukseemme, Löfgren jatkaa.
Akavan mediatilaisuus 11.9. kello 18.30 on katsottavissa verkkolähetyksenä osoitteessa https://webcasting.fi/akava/HVc7pnzC/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiVille Kopratyömarkkinajohtaja
Puh:+358408261358ville.kopra@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Palkansaajajärjestöjen opiskelija- ja nuorisotoimijat: Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria27.11.2023 12:02:39 EET | Tiedote
Maan hallituksen suunnittelemat heikennykset palkansaajien asemaan ja turvaan purevat nimenomaisesti nuoriin. Muutokset tuovat poikkeuksellista epävakautta ja horjuttavat nuorten uskoa reiluun työelämään entisestään.
Kutsu medialle: Hyvä tulevaisuus ja työelämä nuorille -keskustelutilaisuus presidenttiehdokkaille20.11.2023 14:53:11 EET | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan Akavan ja Akavan opiskelijoiden presidentinvaalipaneelia, jossa haastamme presidenttiehdokkaat pohtimaan kanssamme niitä arvovalintoja, joilla voimme turvata nuorillemme hyvän tulevaisuuden ja työelämän.
Akava toivoo maan hallitukselta selkeää vastausta ratkaisuehdotuksiinsa8.11.2023 13:04:28 EET | Tiedote
Akava toivoo maan hallituksen vastaavan mahdollisimman pian ratkaisuehdotuksiin, joita Akava liittoineen ehdotti vetoomuksessaan pääministeri Orpolle lokakuussa. Akava korostaa, että neuvottelujen ja yhteistyön avulla tulee hakea ratkaisuja työelämän kehittämiseksi.
Akava liittoineen esitti pääministerille ratkaisuvaihtoehtoja – työmarkkinakriisi on vältettävissä13.10.2023 11:33:15 EEST | Tiedote
Akavan puheenjohtajisto tapasi tänään 13. lokakuuta pääministeri Petteri Orpon ja luovutti hänelle vetoomuksen, jossa se esittää neuvotteluiden aloittamista pikaisesti, jotta työmarkkinat eivät ajaudu kriisiin. Akava painottaa, että julkisen talouden vakauttaminen ja työllisyyden nosto vaatii monipuolista ja tasapainoista tarkastelua ja vuoropuhelua työelämäuudistuksista.
Kutsu: Tervetuloa Akavan mediatilaisuuteen perjantaina 13.10. kello 11.3011.10.2023 11:24:50 EEST | Kutsu
Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren tapaa Akavan puheenjohtajiston kanssa pääministeri Petteri Orpon 13. lokakuuta. Tapaamisessa pääministerille luovutetaan vetoomus neuvottelujen aloittamiseksi työelämäuudistuksista. Lisäksi tapaamisessa kerrotaan Akavan ratkaisuehdotuksista. Akavan tavoitteena on, että työmarkkinoiden kriisiytyminen voidaan välttää aloittamalla nopealla aikataululla neuvottelut työlainsäädännön uudistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme