Kauppakorkeakoulu Hankenin tutkimusprojekti selvittää puiden istuttamisen vaikutuksia ihmiseen ja luontoon
12.9.2023 09:16:50 EEST | Svenska handelshögskolan | Tiedote
Puiden istuttaminen on yleinen ja helppo tapa yrittää pelastaa ilmasto – mutta onko se oikeasti niin tehokasta ja ilmastoystävällistä kuin moni ajattelee? Mitä poliittisia tekijöitä puiden istuttamisen taustalta löytyy ja mitä yhteiskunnallisia seurauksia sillä on eri maissa ja kulttuureissa? Hankenin tutkija Maria Ehrnström-Fuentes aikoo ottaa asiasta selvää muun muassa Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimushankkeelle on myönnetty miljoona euroa Suomen Akatemialta ja ulkoministeriöltä.
Hankenin osuus TreesForDev-projektista (The socio-ecological and politico-economic dynamics of ecological restoration through tree planting schemes in the global South) on 400 000 euroa. Projektiryhmään kuuluu tutkijoita Suomesta, Madagaskarilta, Etiopiasta, Mosambikista ja Brasiliasta. Projekti päättyy 31.12.2026.
– Puiden istuttamista markkinoidaan yleispätevänä ”one size fits all” -ratkaisuna, mutta samat ekologiset ennallistamismenetelmät eivät toimi joka paikassa samalla tavalla ekologiasta, kulttuurieroista ja paikallisväestöstä johtuvien syiden takia, toteaa Maria Ehrnström-Fuentes, joka toimii Kauppakorkeakoulu Hankenilla yritysjohtamisen ja -organisaatioiden apulaisprofessorina.
Hankekonsortiota johtaa Hanken. Helsingin yliopisto vastaa osasta hanketta globaalin kehityksen tutkimuksen professori Markus Krögerin johdolla.
Paikallisväestön roolin ja osaamisen korostaminen on keskeinen osa projektia.
– Esimerkiksi on käynyt niin, että puita on istutettu paikallisten laidun- ja viljelysmaana käyttämille alueille, ja joissakin tapauksissa paikallisväestö on jopa joutunut luovuttamaan maansa puiden istutusprojektien käyttöön, kertoo Ehrnström-Fuentes.
Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että on olemassa myös monia hyviä esimerkkejä siitä, miten puiden istuttaminen on toiminut ympäristön hyväksi ja kohentanut elintasoa.
– Paikallisväestön kanssa toteutettujen yhteistyöprojektien ansiosta on pystytty luomaan lisää mahdollisuuksia paikallisille viljellä oma ruokansa ja hankkia elantonsa, kun puut ovat auttaneet palauttamaan luonnon tasapainon.
Globaalilla tasolla tutkimusprojektissa selvitetään, miten puiden istutushankkeet ovat levinneet eri puolille maailmaa, mitä poliittisia motivaatiotekijöitä niihin liittyy, ja kuka hankkeet rahoittaa. Tutkijat perehtyvät siihen, minkälaista rahoitusta Suomesta ja muista Euroopan maista suuntautuu kyseisiin hankkeisiin.
– Meidän projektimme tavoitteena on ohjeistaa eri toimijoita siinä, minne ja miten puita kannattaa istuttaa niin, että toiminta on oikeanlaista sekä ekologisesti että eettisesti. Haluamme myös tutkia miten voidaan luoda kylistä itsestään lähtevä motivaatio niin, että globaalit kestävyystavoitteet voidaan saavuttaa ruohonjuuritasolta lähtien.
Yhteyshenkilö lisätietoja varten:
Apulaisprofessori Maria Ehrnström-Fuentes, sähköposti: maria.ehrnstrom-fuentes@hanken.fi, puh. 050 566 4589
- Lisätietoa apulaisprofessori Maria Ehrnström-Fuentesista:
https://www.hanken.fi/sv/person/maria-ehrnstrom-fuentes - Lisätietoja tutkimusrahoituksesta:
Suomen Akatemia ja ulkoministeriö myönsivät lähes kuusi miljoonaa euroa kehitystutkimukseen
Tietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta.
Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Hankens rektor Ingmar Björkmans mandat förlängs2.2.2026 16:39:42 EET | Pressmeddelande
Svenska handelshögskolans (Hanken) styrelse utser rektor för högst fem år i sänder. Styrelsen har i sitt möte 2.2.2026 beslutat att nuvarande rektor Ingmar Björkmans mandat, vars femårsperiod tar slut 31.7.2027, förlängs med ett år till 31.7.2028. Enligt gällande pensionsregler måste Björkman gå i pension hösten 2028.
Hankenin rehtori Ingmar Björkmanin toimikautta jatketaan2.2.2026 16:39:42 EET | Tiedote
Kauppakorkeakoulu Hankenin hallitus nimittää rehtorin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Hallitus päätti kokouksessaan 2.2.2026, että nykyisen rehtorin Ingmar Björkmanin toimikautta, joka päättyy 31.7.2027, jatketaan yhdellä vuodella 31.7.2028 saakka. Voimassa olevien sääntöjen mukaan Björkmanin tulee jäädä eläkkeelle syksyllä 2028.
Hanken’s Rector Ingmar Björkman’s term extended2.2.2026 16:39:42 EET | Press release
The Board of Hanken School of Economics appoints the rector for a maximum of five years at a time. At its meeting on 2 February 2026, the Board decided that the current Rector, Ingmar Björkman, whose five-year term ends on 31 July 2027, will have his mandate extended by one year until 31 July 2028. According to current retirement regulations, Björkman retires in the autumn of 2028.
Ny forskning visar att konflikterna kring samiskhet i Finland har drivits fram medvetet27.1.2026 12:41:52 EET | Pressmeddelande
Många kommuner, politiska partier, regionala utvecklingsorganisationer och ekonomiska intresseorganisationer i Lappland har gett stöd åt motmobilisering mot Sametinget i Finland och åt ett nytt identitetsprojekt kopplat till lokala och regionala ekonomiska intressen.
Uusi tutkimus viittaa siihen, että saamelaisuuteen liittyviä kiistoja Suomessa tuettiin tarkoituksella27.1.2026 12:41:52 EET | Tiedote
Monet kunnat, poliittiset puolueet, aluekehitysorganisaatiot ja elinkeinoelämän edunvalvonnan järjestöt ovat tukeneet liikehdintää saamelaiskäräjiä vastaan ja uutta identiteettiprojektia, jolla on paikallisalueellisia taloudellisia intressejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme