VR:n ja HSL:n kysely: Työntekijöiden paluu toimistolle vaatii houkuttelua – työmatkaetu vetoaa etenkin nuoriin
Suurin osa HSL:n ja VR:n tekemän kyselyn vastaajista ajattelee, että työnantajien pitäisi tarjota tukea työpaikalle liikkumiseen. Tätä mieltä ovat varsinkin nuoret.

HSL ja VR toteuttivat tutkimuksen työnteon paikoista ja työmatkaedusta sähköisellä kyselyllä kesällä 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 4 672 työssäkäyvää, joista noin 40 % tekee pääsääntöisesti lähitöitä työnantajan tiloissa ja 36 % vaihtelevasti sekä etä- että lähitöitä.
Suurin osa vastaajista ei saa työnantajaltaan työmatkaetua. Yli puolet vastaajista kertoi käyttävänsä kodin ja työpaikan väliseen liikkumiseen joukkoliikennettä.
Tutkimuksessa selvisi, että työmatkaedun tarjoaminen parantaa yrityksen työnantajamielikuvaa. Enemmistö vastaajista ajattelee, että työmatkaetu on merkittävä työsuhde-etu, jota työnantajien pitäisi tarjota. 19–35-vuotiaat vastaajat pitävät työmatkaetua kaikkein haluttavimpana.
– Nuorille ympäristöarvot ovat tärkeitä ja ne vaikuttavat myös työpaikan valintaan. Nuoret ovat muutenkin aktiivisia julkisen liikenteen käyttäjiä, joten heillä on aidosti käyttöä myös matkustamisen tuelle, jos työnantaja sitä tarjoaa. Työnantajien, jotka haluavat riveihinsä nuoria työntekijöitä, kannattaa huomioida nämä toiveet, VR:n yhteiskuntasuhdejohtaja Jonna Juslin sanoo.
Kyselyn vastaajista 75 % arvioi, että he jatkavat työskentelyään nykyisellä läsnä- ja etätyön rytmityksellä myös seuraavan vuoden aikana. Joka kymmenes vastaaja aikoo lisätä etätyöskentelyään ja 7 % vastaajista arvioi vähentävänsä sitä.
– Hyvät motivointikeinot ovat siis tarpeen, jos työnantajat haluavat ihmiset toimistolle nykyistä useammin. Työmatkaetu toimii houkuttimena varsinkin, jos sen arvo on tarpeeksi suuri, esimerkiksi jatkuvaa kausilippua vastaava, HSL:n markkinatulosalueen johtaja Mari Flink sanoo.
Työmatkaedun verotus keveni, yritykset eivät vielä ole seuranneet perässä
Pääsääntöisesti etätöitä tekevistä vastaajista hieman yli puolet kertoi pitävänsä rahan säästämistä merkittävänä syynä etätöiden tekemiselle. Rahansäästön lisäksi tärkeimmät etätyön motiivit ovat työmatkoihin kuluvan ajan säästäminen ja se, että töitä saa tehdä rauhallisessa ympäristössä.
Noin 40 % vastaajista, joilla ei ole työmatkaetua, arvelivat, että edun saaminen kannustaisi heitä työpaikalle tulemiseen.
HSL:n ja VR:n tutkimus osoittaa, että työmatkaedulla on eniten vaikutusta liikkumiseen, jos se on osa kokonaispalkkaa tai työnantaja tarjoaa etuna jatkuvasti voimassa olevan kausilipun. Silloin työntekijät myös kokevat työmatkaedun vähentävän arjen stressiä.
Nykyään työmatkaetu on työntekijälle verovapaa etu jopa 3400 euroon saakka. Aiemmin edun verovapaa osuus oli hankalasti porrastettu, mikä hankaloitti yli 300 euron arvoisen edun myöntämistä.
– Entinen verotuksen raja näkyy edelleen selvästi siinä, miten yritykset myöntävät työmatkaetua. Vaikuttaa siltä, että moni työnantaja ei ole tiedostanut verovapaan summan muuttumista vaan on pitänyt työmatkaedun entisellään, kertoo asiakasvastaava Katariina Honkala HSL:n yritysmyynnistä.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot medialle:
VR:n viestintä, 029 4347 123 / viestinta@vr.fi
HSL:n viestintä, 040 163 2818 / viestinta@hsl.fi
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
---
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2022 HSL:n toimintakulut olivat 734 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 815 miljoonaa euroa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 304 miljoonaa nousua, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Miltä junat näyttävät tulevaisuudessa? Äänestä suosikkiasi!29.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote
VR:n ja muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon järjestämään junien ulkoasun ideakilpailuun osallistui määräaikaan mennessä yhteensä 160 kilpailutyötä, joista kilpailulautakunta valitsee voittajan joulukuun alussa. Ennen voittajan valintaa VR haluaa kuulla suuren yleisön mielipiteen ja järjestää kaikille avoimen äänestyksen parhaasta ideasta.
VR lisää joulun liikenteeseen 24 uutta junavuoroa28.11.2023 12:05:00 EET | Tiedote
Tuomme 12 lisäjunaa joulun menoliikenteeseen lauantaille sekä 12 junaa paluuliikenteeseen tapaninpäivälle tiistaille. Nämä lisävuorot ovat jo myynnissä. Tasapainotamme joulun kasvavaa kysyntää myös kalustomuutoksilla, esimerkiksi lisäämällä vaunuja suosituimpiin vuoroihin mahdollisuuksien mukaan.
VR hakee logistiikkapalvelujen kasvua uusilta toimialoilta ja vihreästä siirtymästä22.11.2023 09:42:36 EET | Tiedote
Raideliikenne tuottaa vähemmän päästöjä ja kuluttaa vähemmän energiaa kuin muut liikennemuodot. Siksi se on ratkaisevassa asemassa, kun tavoitteena on liikenteen päästöjen vähentäminen. VR:n logistiikkaliiketoiminnassa, VR Transpointissa, panostetaan aktiivisesti kolmeen keskeiseen kasvualueeseen, jotka tukevat vihreää siirtymää: teollisuuden investointeihin, vihreän siirtymän investointeihin sekä yhdistettyihin kuljetuksiin.
VR voitti uuden junaliikennöintisopimuksen Ruotsissa16.11.2023 12:59:57 EET | Tiedote
VR Sverige on valittu X-trafikin uudeksi junaoperaattoriksi Gävleborgin alueella kesäkuusta 2025 alkaen. Sopimus on 11-vuotinen ja sen arvo on noin 900 miljoonaa kruunua. VR laajensi toimintaansa Ruotsiin yrityskaupalla kesällä 2022 kasvuhakuisen strategiansa mukaisesti ja osallistuu aktiivisesti alueellisiin joukkoliikennekilpailutuksiin.
VR myy ylimääräisiä dieselvetureita13.11.2023 10:01:38 EET | Tiedote
VR asettaa vuoden 2024 aikana myyntiin yhteensä noin kymmenen liikennekelpoista dieselveturia. Idän liikenteen päättymisen, logistiikan tehokkaampien toimintamallien sekä liikenteeseen saapuvien uusien vetureiden myötä VR:ltä on vapautumassa veturikapasiteettia myytäväksi. Tarkemmat tiedot myyntiprosessista julkaistaan VR:n verkkosivuilla joulukuun 2023 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme