Pakolaisia on sijoitettu Satakuntaan tänä vuonna vain vähän
Satakunnassa on ELY-keskuksen kuntapaikoille elokuun loppuun mennessä sijoitettu vain 19 pakolaista, joista osa on oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita ja osa tilapäistä suojelua saavia henkilöitä. ELY-keskuksella on sopimus pakolaisten vastaanottamisesta ja kuntaan osoittamisesta kaikkien Satakunnan kuntien kanssa. Kaikki sijoitukset kuluvana vuonna on tehty Poriin.

Kuntapaikkoja vuodelle 2023 on Satakunnassa 136–176. Kuntapaikalla tarkoitetaan ELY-keskuksen ja kunnan välistä sopimusta pakolaisten määrästä, jonka vastaanottamiseen kunta kunakin vuonna sitoutuu. Kuntaan voi muuttaa myös ilman ns. kuntapaikkaa. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta vuodelle 2023 on sovittu Huittisten ja Euran kanssa.
Kotoutumislakiin maaliskuun alussa voimaan tulleiden muutosten myötä kuntapaikalle voidaan sijoittaa oleskeluluvan saaneen turvapaikanhakijan lisäksi tilapäistä suojelua saava henkilö, joka on oleskellut Suomessa vuoden ja hakenut kotikuntamerkintää digi- ja väestötietovirastosta. Tilapäistä suojelua Suomesta ovat hakeneet pääasiassa sotaa paenneet ukrainalaiset.
– Kaikkien kuntapaikoille sijoitettavien tulee olla haavoittuvassa asemassa olevia. Heitä ovat esimerkiksi ilman huoltajaa tulleet alaikäiset lapset ja nuoret, ihmiskaupan uhrit ja kiintiöpakolaiset. Lakimuutos tukee vallitsevaa käytäntöä, jonka mukaan suurin osa oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista muuttaa kuntiin itsenäisesti, Satakunnan ELY-keskuksen maahanmuuttoasiantuntija Päivi Juhala sanoo.
Ukrainalaisia on asettunut pysyvämmin Satakuntaan vähäisesti
Elokuun puolivälissä vastaanottojärjestelmään kirjautuneita ukrainalaisia oli Satakunnassa 2004. Heistä yli vuoden Suomessa olleita on yli 1100 henkilöä, jotka ovat oikeutettuja hakemaan kotikuntamerkintää. Kotikuntamerkintöjä on kuitenkin haettu varsin vähäisesti. Digi- ja väestötietoviraston mukaan kotikuntamerkintää Satakunnan kunnista on kesäkuun loppuun mennessä hakenut 247 ukrainalaista.
– Pääsääntöisesti kotikuntamerkintää ovat Satakunnassa hakeneet henkilöt, jotka ovat saaneet työpaikan ja ovat sen myötä asettautuneet Suomeen jäädäkseen. Myös valtakunnallisesti kotikuntamerkintöjen hakeminen on ollut ennakoitua vähäisempää, Päivi Juhala kertoo.
Lakimuutoksen myötä kotoutumislain mukaisia korvauksia voidaan maksaa kunnille myös tilapäistä suojelua saavista henkilöistä. Korvauksia voi saada myös hyvinvointialue.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi JuhalamaahanmuuttoasiantuntijaSatakunnan ELY-keskus
Puh:0295 022 030paivi.juhala@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimetty Ilkka Horelli27.11.2025 14:36:11 EET | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026. Valtioneuvosto nimitti 20.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta. Uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat.
Satakunnassa työttömyyden nousu on hidastumassa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömyyden kasvu Satakunnassa on taittumassa. Nousu työttömien määrässä vuotta aiempaan verrattuna on kuukausi kuukaudelta pienentynyt kesäkuusta alkaen. Työvoiman kysyntä on Satakunnassa kuitenkin heikkoa ja pitkäaikaistyöttömien määrä on edelleen kasvanut voimakkaasti.
Mieti, miten puhut -kampanja herättää aikuiset puuttumaan häirintään17.11.2025 13:47:07 EET | Tiedote
Satakuntalaisessa yhteistyössä rakennettu "Mieti, miten puhut" -kampanja vastaa nuorten kokemaan hätään. Se muistuttaa aikuisten ja valta-asemassa olevien vastuusta puuttua rasismiin ja häirintään. Viikoilla 47–48 järjestettävä kampanja haastaa havainnoimaan arjen tekoja: Mieti, miten puhut. Rikotko vai rakennat?
Satakunnassa ennustetaan työvoimapulaa vain yksittäisissä ammateissa14.11.2025 11:02:53 EET | Tiedote
Satakunnassa arvioidaan vuoden päästä olevan kohtalaista työvoiman ylitarjontaa, kun tarkastellaan kaikkia toimialoja yhteensä. Ennustettu työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne on samankaltainen kaikilla tarkastelluilla toimialoilla.
Satakunnan talous- ja työllisyysnäkymät ovat pitkästä aikaa valoisat30.10.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Satakunnan elinkeinoelämän ja yritystoiminnan tilanteen arvioidaan paranevan seuraavan puolen vuoden aikana. Myös työttömyyden nousussa on taittumisen merkkejä. Satakunnan elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tilannetta ja näkymiä on arvioitu syksyn Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme