KPY-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2023: KPY Novapoliksen alkuvuosi sujui vahvasti, Voimatelin ja Enfon kannattavuudessa edelleen parannettavaa

Jaa

KPY-konsernin liikevaihto, käyttökate ja liiketulos vahvistuivat tammi-kesäkuussa 2023 edellisvuoden vertailujaksoon nähden. Kannattavuuden palauttaminen on kuitenkin edelleen kesken. Katsauskauden tulos tai vertailukauden tulos eivät sisällä yritysjärjestelyihin tai kertaluonteisiin omaisuuden arvonalennuksiin liittyviä eriä. 

KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen. Ei julkaisurajoituksia.
KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen. Ei julkaisurajoituksia.

KPY Novapoliksen alkuvuosi sujui edellisen vuoden tapaan vahvasti ja yhtiön liiketulos parani vertailukauteen nähden. Ensimmäisen puolivuosijakson aikana KPY-konsernin painopiste on ollut KPY Novapoliksen aktiivisen kehittämisen ja tuloksen lisäksi Voimatelin ja Enfon kannattavuuden tervehdyttämisessä. Voimatelissa tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset ovat alkaneet näkyä: tulos on kehittynyt edellisvuotta parempaan suuntaan.  Enfon IT-palveluliiketoiminta jatkoi kannattavana. KPY-konsernin kannattavuutta haastavat Voimatelin sähköverkkoliiketoiminta sekä Enfon Epical-brändillä toimiva konsultointiliiketoiminta Ruotsissa.

Voimatel ja KPY Novapolis kasvattivat liikevaihtoaan

KPY-konsernin alkuvuoden 2023 liikevaihto kasvoi 11,5 prosenttia vertailukauteen nähden ja oli 119,1 (106,8) miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi vertailukauteen nähden Voimatelissa ja KPY Novapoliksessa. Enfon euromääräinen liikevaihto kokonaisuudessaan hieman supistui. Liikevaihdon supistuminen johtui Ruotsin kruunun kurssin heikentymisestä vertailuvuoteen nähden. Enfon liikevaihto katsauskaudella oli 50,6 (52,1) miljoonaa euroa, Voimatelin liikevaihto 55,9 (43,4) miljoonaa euroa ja KPY Novapoliksen liikevaihto 13,6 (12,3) miljoonaa euroa.

KPY-konsernin liiketulos vuoden alkupuoliskolla oli -1,5 (-3,4) miljoonaa euroa. Enfon liiketulos katsauskaudella oli -2,3 (-1,0) miljoonaa euroa. Tästä Epicalin eli konsultointiliiketoiminnan osuus oli -2,8 miljoonaa euroa ja IT-palveluliiketoiminnan osuus 0,5 miljoonaa euroa. Enfon liiketuloksen heikentyminen johtuu konsultointiliiketoiminnan kannattavuuden laskusta. Katsauskauden kannattavuutta Enfossa rasittivat kasvaneet työvoimakustannukset, joita ei ole saatu täysimääräisesti hinnoiteltua sopimuksiin sekä kertaluonteinen ERP-järjestelmäuudistus. Lisäksi yhtiön kannattavuuteen ovat vaikuttaneet konsultointi- ja IT-palveluliiketoiminnan eriyttämiseen liittyvät kertaluonteiset kustannukset. IT-palveluliiketoiminta pysyi kannattavana myös katsauskaudella.

Voimatel onnistui parantamaan liiketulosta edellisvuodesta. Yhtiön liiketulos oli vuoden alkupuoliskolla -2,5 (-4,6) miljoonaa euroa. Voimatelin kannattavuuden parantamiseksi vuonna 2022 aloitetut tervehdyttämistoimenpiteet sekä volyymin kasvu ovat vieneet yhtiötä oikeaan suuntaan. Sähköverkkoliiketoiminnassa tulos syntyy tyypillisesti loppuvuoden aikana. Siihen kohdistuu kuitenkin edelleen kannattavuushaasteita. Katsauskaudella tietoverkkoliiketoiminnan osalta yhtiö on suoriutunut odotusten mukaisesti ja toiminta on ollut kannattavaa.

KPY Novapolis -konsernin liiketulos 5,2 (4,3) miljoonaa euroa parantui vertailukauteen nähden. Yhtiön liikevaihto kasvoi kustannusrakenteen pysyessä linjassa vertailukauden kanssa. Novapoliksen liikevaihtoa kasvattivat vertailukautta suuremmat vuokra- ja käyttökorvaustuotot. Tilikaudella 2022 sähkön korkea hinta nosti osaltaan KPY Novapoliksen kustannuksia. Sähkön hinta on tasaantunut vuonna 2023. Yhtiössä tehdään myös suunnitelmallisesti suojauksia sähkön hintaan sähkökulujen ennakoitavuuden mahdollistamiseksi.

Molempien KPY:n osakkuusyhtiöiden Gebwellin ja Osuma Henkilöstöpalveluiden liikevaihto kasvoi odotusten mukaisesti katsauskauden aikana. Yhtiöt ovat vahvassa kasvussa, mikä on tuonut kannattavuuden säilyttämiseen haasteita.

KPY uudisti kesäkuussa 2023 konsernin hallintorakennetta. Uudistuksen myötä KPY:n johtoryhmän jäsenistä muodostettiin hallitukset Enfolle, Epicalille ja Voimatelille. Tarkoituksena on suoraviivaistaa päätöksentekoa ja toiminnan tehokkuutta sekä vahvistaa kannattavuutta pitkäjänteisesti. Muutos virtaviivaistaa tytäryhtiöiden raportointia sekä mahdollistaa tiedonkulun ja päätöksenteon nopeutumisen sekä yhteisen tilannekuvan vahvistamisen konsernin ja tytäryhtiöiden välillä.

Strateginen uudistuminen käynnissä

KPY-konserni käy parhaillaan läpi merkittävää strategista uudistumista. 

”Näkemyksemme mukaan olemme oikealla tiellä strategiamme toteuttamisessa. KPY Novapoliksen puolivuotiskausi sujui vahvasti. Lisäksi Voimatelin tietoliiketoiminta on kehittynyt positiivisesti ja olemme katsauskauden aikana pystyneet parantamaan myös Voimatelin sähköverkkoliiketoiminnan kannattavuutta.  Enfon IT- palveluliiketoiminta jatkoi kannattavana myös puolivuotiskaudella, ” konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen summaa.

”Emme ole puolivuotiskaudella tarkoituksella edenneet KPY Momentum -strategian mukaisissa uusissa vähemmistösijoituksissa, sillä painopiste on ollut KPY Novapoliksen kehittämisessä sekä Voimatelin ja Enfon tuloskunnon tervehdyttämisessä. Olemme myös jatkaneet keskusteluita Enfon ja Voimatelin omistuksellisista ja liiketoiminnallisista kumppanuuksista. Syksyn 2023 aikana tulemme jälleen kartoittamaan uusia vähemmistösijoituskohteita,” hän jatkaa.

Näkymät vuodelle 2023 

KPY-konsernin kassavirtaodotukset kohdistuvat omistusyhtiöistä lähinnä KPY Novapolikseen, jonka alkuvuosi on sujunut edellisen vuoden tapaan vahvasti. KPY Novapoliksen uskotaan säilyttävän kannattavuustasonsa ja osingonmaksukykynsä edellisen vuoden tasolla myös vuoden 2023 ajan.

Vuoden 2023 odotetaan edelleen olevan haasteellinen Voimatelille, jonka liiketoiminnan tervehdyttäminen on kuitenkin käynnissä ja vaikutukset ovat alkaneet näkyä Voimatelin tuloksen parantumisessa edellisvuoteen nähden. Vuoden 2023 odotetaan olevan haastava myös Enfolle. Haasteet kohdistuvat erityisesti Enfon tytäryhtiö Epical Swedenin konsulttiliiketoimintaan Ruotsissa. Sen sijaan Enfon IT-palveluliiketoiminnan näkymät ovat vakaat ja toiminnan odotetaan olevan kannattavaa.

Tämä tiedote on tiivistelmä KPY-konsernin puolivuosikatsauksesta tammi-kesäkuu 2023. Katsaus on kokonaisuudessaan tämän lehdistötiedotteen liitteenä ja saatavilla verkkosivuillamme osoitteessa https://www.kpy.fi/sijoittajalle/vuosi-ja-osavuosikatsaukset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henkilökuva talousjohtajasta.
Osuuskunta KPY:n talousjohtaja Jenni Ahava. Ei julkaisurajoituksia.
Lataa
KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen. Ei julkaisurajoituksia.
KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen. Ei julkaisurajoituksia.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö.

Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme ja palveluitamme.

Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (KPY Momentum -strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (KPY Nova -strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan.


Osuuskunta KPY
Viestikatu 7 A
70600 KUOPIO

Vaihde 017 369 7800
www.kpy.fi

KPY, logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY

KPY-konsernin liiketulos parantui merkittävästi edellisestä vuodesta9.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

KPY-konsernin tilikauden 2023 operatiivinen tulos kehittyi myönteisesti. Konsernin liikevaihto, käyttökate ja liiketulos vahvistuivat edellisvuoteen verrattuna. Tytäryhtiöistä Novapolis ylsi erinomaiseen tulokseen liiketoimintaa kasvattaen ja kannattavuuttaan edelleen vahvistaen. Konsernin painopiste on ollut Novapoliksen aktiivisen kehittämisen ja tuloksen lisäksi Voimatelin ja Enfon kannattavuuden parantamisessa. Strategian mukainen työ kannattavuuden vahvistamiseksi jatkuu.

Osuma Henkilöstöpalvelut nousi henkilöstöalan suurimpien joukkoon21.3.2024 08:51:42 EET | Tiedote

Kuopiossa sijaitseva Osuma Henkilöstöpalvelut on noussut henkilöstöalan 20 suurimman yrityksen joukkoon, sijoittuen suoraan listauksen 17. sijalle. Henkilöstöalan liikevaihdon kehitystä seuraava lista julkaistaan Henkilöstöala Hela ry:n toimesta. Osuman sijoituksen myötä listalla on pitkästä aikaa toimija Itä-Suomesta. Useimmat listalla olevista yrityksistä ovat päätoimipaikaltaan Helsingissä tai Tampereella.

Märit Sareyko Epicalin uudeksi toimitusjohtajaksi20.3.2024 10:16:16 EET | Tiedote

Pohjoismaissa toimiva datakonsultointiyritys Epical saa uuden toimitusjohtajan, kun muun muassa Valtech Nordicsin toimitusjohtajana toiminut ja Stora Enson CIO:n tehtävää aiemmin hoitanut ruotsalainen Märit Sareyko aloittaa uudessa toimessa 1. huhtikuuta. Hän korvaa tehtävää aiemmin hoitaneen Mikko Valorinnan. Sareyko tuo Epicaliin osaamista muutosjohtamisesta ja syvällistä ymmärrystä pohjoismaisesta IT-markkinasta. Hän lähtee kehittämään yrityksen tuottavuutta sekä ylläpitämään Epicalin erinomaista asiakastyytyväisyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye