SuPer potilasturvallisuuspäivänä 17.9.: Vaaratapahtumailmoituksen tekeminen on meidän kaikkien asia
Maailman potilasturvallisuuspäivää vietetään sunnuntaina 17. syyskuuta. SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola korostaa, että jokainen päivä on potilas- ja asiakasturvallisuuspäivä. Turvallisuus ja laatu ovat kaiken hoitotyön perusta ja tavoite. Tämän vuoden teemana on osallisuus. Hoitotyössä osallisuutta tuetaan vuorovaikutuksella ja ottamalla asiakkaat, potilaat ja läheiset mukaan hoitoprosessin kaikkiin vaiheisiin. SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kannustaa hoitajia, omaisia ja potilaita tekemään vaaratapahtumailmoitukset. - Tekemällä ilmoituksen voimme estää vakavia vaaratapahtumia.

Hoitajilla on jo pitkään ollut käytössään vaaratapahtumien ilmoitusmenettely. Huomatessaan puutteita potilasturvallisuudessa asia tulee ottaa heti puheeksi henkilökunnan kanssa, mutta sen lisäksi potilaat ja omaiset voivat tehdä anonyymin ilmoituksen.
Koulutetut hoitajat ovat keskeisessä asemassa laadukkaan ja turvallisen hoidon toteutuksessa. Heillä on ammattitaitoa ja osaamista arvioida yksilöllisiä tarpeita, sekä taitoa huomioida oikea-aikaisesti mahdollisia haittoja ja epäkohtia. SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola nostaa esiin, että yhä useammin hoitajamitoitus ei ole riittävällä tasolla turvaamaan hyvää hoitoa.
- Tällaisissa tilanteissa sosiaalihuollossa työskentelevä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan toiminnasta vastaavalle henkilölle, jos hän itse huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa, Paavola muistuttaa.
- Varhaiskasvatuksessa ilmoitusvelvollisuuden tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen henkilöstön keinoja puuttua lapsen varhaiskasvatukseen kohdistuviin epäkohtiin tai niiden uhkiin, jotta ne tulevat nopeasti tietoon ja niihin voidaan puuttua ajoissa, SuPerin asiantuntija Elina Ottela sanoo.
Hallitus esittää iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon 0,7 minimihoitajamitoituksen siirtämistä vuoteen 2028. - Vastustamme SuPerissa hoitajamitoituksen lykkäämistä, koska se syventää hoitajapulaa ja heikentää asiakasturvallisuutta, hoidon laatua, osallisuutta ja työoloja, Paavola kertoo.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
SuPerin asiantuntija Elina Ottela, 09 2727 9154
Avainsanat
SuPeriin kuuluu 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan29.9.2023 13:15:50 EEST | Tiedote
SuPerin liittohallitus päätti kokouksessaan perjantaina, että SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan ja valmistautuu toteuttamaan tukitoimia hallitusohjelman heikennysten vuoksi. – Toimien kohteena on maan hallitus, eivät työnantajat, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kertoo.
SuPerin Paavola: Vammaispalvelulain voimaantuloa ei saa lykätä21.9.2023 13:34:05 EEST | Tiedote
SuPer ei hyväksy vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämistä. Lain piti tulla voimaan lokakuun alussa, mutta sitä siirretään vuodella ja kolmella kuukaudella eteenpäin. SuPerin mukaan lykkäämisen vaikutuksia hoitoalan veto- ja pitovoimaan ei ole huomioitu. – SuPerilaiset hoitajat elävät vammaispalvelujen arkea päivittäin ja näkevät uudistuksen tarpeen, joten tuntuu kohtuuttomalta, että välttämätöntä uudistusta siirretään vuoteen 2025, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.
SuPerin Paavola: Hallitusohjelma pettää vanhukset ja hoitajat23.8.2023 10:03:17 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vastustaa voimakkaasti hallituksen esitystä, jossa 0,7:n minimihoitajamitoitusta siirretään jälleen ja nyt yli neljällä vuodella eli vuoteen 2028. SuPer pitää välttämättömänä, että 0,7 mitoitus tulee voimaan 1.12.2023. - Asiakasturvallisuuden ja alan vetovoiman parantamista ei voida enää viivästyttää, Paavola muistuttaa.
SuPerin Paavola hallitusohjelmasta: Turvattomuus työelämässä lisääntyy21.6.2023 12:56:53 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan hallitusohjelman kirjauksista, jotka luovat turvattomuutta ja epävarmuutta työelämään. – Olen hämmästynyt siitä, että hallitusohjelmassa ei ole tartuttu hoitoalan ja varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoiman parantamiseen, vaan monilla ratkaisuilla heikennetään entisestään koulutetun työvoiman saatavuutta. Hallitusohjelma keskittyy kannusteiden ja terveen työelämän sijaan luomaan työelämään epävarmuutta, mikä heikentää myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.
Korjaus tiedotteen liitteeseen: SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle sopimusratkaisu – ratkaisulla parannetaan merkittävästi koulutetun hoitohenkilöstön palkkausta13.6.2023 10:51:51 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen (SOSTES) neuvottelutulos on hyväksytty SuPerin ja muiden neuvotteluosapuolien hallinnoissa. Palkankorotusvaikutus valtaosalle koulutetusta hoitohenkilöstöstä, esimerkiksi lähihoitajista, on yhteenlaskettuna 14,2 prosenttia ja kumulatiivisesti laskettuna 14,7 prosenttia. Ratkaisu sisältää yleis- ja taulukkokorotusten lisäksi muun muassa 470 euron kertaerän kaikille ja parannuksia työoloihin. Sopimuskauden kesto on 1.5.2023 -31.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme