Sitra

Suomessa kokeillaan uutta verkkoalustaa, jolla jokainen uskaltaa kertoa mielipiteensä

Jaa

Sitra aloittaa 15.9. kansainvälisenä demokratiapäivänä kokeilun, jossa suomalaiset pääsevät testaamaan uudenlaista verkkokeskustelua. Polis-alusta mahdollistaa rakentavan mielipiteiden vaihdon valitun aiheen ympärillä.

Kollaasimainen kuvituskuva, jossa kyljellään oleva Suomen kartta, jonka edessä eri-ikäisiä ja -näköisiä suomalaisia. Taustalla teksti: "Mitä mieltä, Suomi?"
Kuva: Topias Dean / Sitra Topias Dean / Sitra Topias Dean / Sitra

Mitä mieltä, Suomi? -kampanjassa kokeillaan uudenlaista verkkoalustaa, jonka avulla voidaan kartoittaa mielipiteitä yhteisymmärrykseen tähtäävällä tavalla. Kokeilussa Sitra kerää neljän viikon ajan kansalaisten näkemyksiä siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä. Avoimen lähdekoodin Polis-alusta voi tarjota yhden ratkaisun tilanteeseen, jossa moni jättää mielipiteensä ilmaisematta somealustojen repivän keskustelukulttuurin vuoksi. 

”Nykyisten somealustojen vastakkainasettelua ruokkivat piirteet alkavat olla laajasti tunnistettu, mutta vähän on puhuttu siitä, miltä demokratian tarpeisiin suunnitellut keskustelusovellukset voisivat näyttää. Polis on yksi kansainvälisesti testattu ja hyväksi havaittu esimerkki”, sanoo Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen

Polis-alustalla ei keskustella samalla tavalla kuin somessa tai internetin foorumeilla. Alustalla esitetään väitteitä käsillä olevasta aiheesta, joihin osallistujat reagoivat olemalla samaa tai eri mieltä. Tavanomaisista kyselytyökaluista Polis poikkeaa siinä, että osallistujat voivat itse lisätä aiheeseen liittyviä väitteitä muiden äänestettäväksi. 

Polis tuottaa reaaliaikaisesti tietoa siitä, mistä osallistujat ovat samanmielisiä ja mistä erimielisiä. Lisäksi osallistujat näkevät minkälaisia mielipideryhmiä vastanneista muodostuu. Näitä ominaisuuksia voidaan käyttää yhteisen maaperän etsimiseen. Osallistujat näkevät mistä kysymyksistä ollaankin yllättävän samanmielisiä ja voivat esimerkiksi pyrkiä muotoilemaan väitteitä, jotka enemmistö voisi allekirjoittaa. 

"Selvityksemme mukaan suomalaiset toivovat, että yhteiskuntaan ja päätöksentekoon voisi vaikuttaa digitaalisesti ja helposti verkossa, mutta siihen sopivat välineet puuttuvat. Päättäjätkin saattavat olla turhautuneita siihen, että somekeskusteluissa korostuu harvojen, mutta äänekkäimpien mielipide”, sanoo Sitran johtava asiantuntija Joonas Leppänen

Mitä mieltä Suomi -kampanjassa suomalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen suuntaan. Osallistujat voivat äänestää ratkaisuehdotuksista ja lisätä ideoita, joilla rakennamme entistä parempaa Suomea. Mielipidejakaumien ja muiden tulosten syntyä voi seurata reaaliajassa. 

Taiwanissa Polis-keskustelulla hahmoteltiin pelisäännöt Uber-taksiyritykselle 

Polis-alustan on kehittänyt yhdysvaltalainen Computational Democracy -järjestö. Taiwanissa alustaa hyödynnetiin, kun haluttiin ratkaista, millä ehdoilla saarelle rantautunut taksiyritys Uber saisi toimia. 

Polis-keskustelun aikana yhteisymmärrystä haettiin kysymyksistä, kuten voiko Uber-taksi poimia matkustajan kadulta ilman tilausta sovelluksella, tai koskevatko samat hinnoittelusäännöt kaikkia palveluntarjoajia. 

”Tämä on malliesimerkki siitä, miten Polis-keskustelun avulla voidaan saada tarkka tilannekuva ihmisten näkemyksistä. Suomessa esimerkiksi Natosta olisi voitu käydä Poliksen avulla hienosyisempi kansalaiskeskustelu kuin pelkkä kyllä tai ei”, summaa Leppänen. 

Sitra työskentelee Polis-alustan käyttöönoton ja kokeilujen parissa julkisen hallinnon digitalisaatiota edistävän DigiFinlandin kanssa. Tavoitteena on, että alustaa voitaisiin jatkossa käyttää erilaisten kysymysten ratkaisun tukena niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin vaikkapa yrityksissäkin.  

Mitä mieltä, Suomi? -kampanja alkaa 15.9. osoitteessa sitra.fi/mitamieltasuomi ja kestää 13.10. asti. Polis-alustaa paljon hyödyntänyt Taiwanin digiministeri Audrey Tang pääpuhujana Sitran 15.9. demokratiapäivän tilaisuudessa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veera Heinonen, johtaja, p. 0294 618 505, veera.heinonen@sitra.fi
Joonas Leppänen, johtava asiantuntija, p. 0294 618 454, joonas.leppanen@sitra.fi
Ilari Lovio, viestinnän asiantuntija, p. 050 364 8136, ilari.lovio@sitra.fi

Linkit

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on riippumaton ja puolueeton tulevaisuustalo. Ennakoimme tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiöitä ja toteutamme kumppanien kanssa kokeiluja, jotka auttavat yhteiskuntaamme uudistumaan ja vahvistavat sen kriisinkestävyyttä. Lisäksi tarjoamme kaikille kiinnostuneille työkaluja oman tulevaisuusajattelun ja muutoskyvyn kehittämiseen. Tavoitteenamme on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus. Sellainen tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Medieanalys: USA:s helomvändning i säkerhetspolitiken överraskade EU som ger ett svagt och splittrat intryck9.5.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande

Politikerna efterlyser för närvarande europeiska säkerhetslösningar och en upprustning av Europa. Bara för ett år sedan, 2024, såg situationen helt annorlunda ut, och EU hade ingen större koppling till säkerhetsfrågor i den offentliga säkerhetsdebatten i Finland, Sverige, Tyskland och Italien. Det framgår av Sitras medieanalys där man har undersökt den journalistik som fått mest synlighet i länderna i fråga.

Media-analyysi: USA:n turvallisuuspoliittinen täyskäännös yllätti heikolta ja hajanaiselta näyttävän EU:n9.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Tällä hetkellä poliitikkojen puheissa peräänkuulutetaan eurooppalaisia turvallisuusratkaisuja ja Euroopan aseistamista. Näin ei kuitenkaan ollut vielä vuonna 2024, jolloin Suomen, Ruotsin, Saksan ja Italian julkisessa turvallisuuskeskustelussa EU ei juurikaan kytkeytynyt turvallisuusaiheisiin. Tämä käy ilmi Sitran teettämästä media-analyysista, jossa on tarkasteltu kyseisten maiden eniten näkyvyyttä saanutta journalismia.

Tidskrift från 2046: så kan framtiden se ut8.5.2025 07:08:20 EEST | Pressmeddelande

Tänk om våra tankar inte längre är privata? Tänk om mobiltelefoner förbjuds på offentliga platser? Tänk om äldre människor börjar begå brott för att komma in i fängelse för vård och gemenskap? Sitras tidskrift JOS* tar med läsaren in i framtiden där en rad svaga signaler har blivit vår vardag. Tidningens syfte är att skapa diskussioner om framtiden och stärka vår förmåga att leva i en tid av osäkerhet.

Tältäkö näyttää vuonna 2046? Sitran aikakauslehti haastaa ajatuksiamme tulevaisuudesta8.5.2025 07:08:20 EEST | Tiedote

Mitä jos ajatuksemme eivät ole enää yksityisiä? Mitä jos kännykät kielletään julkisilta paikoilla? Mitä jos vanhukset alkavat tehdä rikoksia päästäkseen hoivan ja yhteisön äärelle vankilaan? Sitran julkaisema JOS*-aikakauslehti vie lukijan tulevaisuuteen, jossa joukosta heikkoja signaaleja on tullut arkipäivää. Kertaluonteisen lehden tarkoituksena on herättää tulevaisuuskeskustelua ja vahvistaa kykyämme elää epävarmuuden ajassa.

A magazine from 2046: A glimpse into possible futures8.5.2025 07:08:20 EEST | Press release

What if our thoughts are no longer private? What if mobile phones were banned from public places? What if the elderly start committing crimes to get into the care and community of prison? Sitra’s new JOS* (“WHAT IF”) magazine transports readers to a future where some of today’s weak signals have become everyday realities. The aim of the publication is to spark discussion about the future and strengthen our ability to navigate uncertainty.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye