Europarlamentaarikko Alametsä Unionin tila -puheesta: “Puheesta puuttui täysin itsetutkiskelu niistä lupauksista, jotka ovat jääneet täyttämättä.”
Tämän vuoden komission puheenjohtajan vuosittainen “State of the Union” puhe oli puheenjohtajan viimeinen puhe ennen eurovaaleja. Puhe tähtäsi tuleviin vaaleihin, mutta puheesta uupui itsekriittisyys, ihmisoikeudet ja mielenterveys.

“Yksi Von der Leyenin puheen pääteemoista oli ympäristö. Euroopan Green Deal, eli paketti monia ilmasto-ja ympäristölainsäädäntöhankkeita, on ollut komission kärkitavoitteita ja tuonut monia hyviä uudistuksia. Moni päätöksistä on kuitenkin vielä tekemättä. Ja jopa Von der Leyenin oma ryhmä EPP, johon myös kokoomus kuuluu, on viime aikoina vastustanut luonnonsuojelua. Ryhmä yritti esimerkiksi yhdessä teollisuuden ja maatalouden suurlobbareiden kanssa kaataa luonnon monimuotoisuutta suojelevan ennallistamisasetuksen”, toteaa Alametsä.
“On hyvä uutinen, että Von der Leyen otti kantaa oman puolueensa puheisiin sanomalla, että maatalous ja luonnonsuojelu kulkevat käsi kädessä. Hän korosti, että luonnon monimuotoisuudella on suuri merkitys ilmastokriisin torjumisessa ja myös ihmisten hyvinvoinnissa”, lisää Alametsä.
“Ihmisoikeudet jäivät Von der Leyenin puheessa todella huomioimatta siihen nähden, kuinka valtavia ihmisoikeusongelmia Euroopassa ja maailmassa on. Von der Leyen jätti kokonaan pois puheesta aiemmat lupauksensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien turvaamisesta. Hän kuittasi sateenkaarioikeudet lattealla toteamuksella Euroopasta, jossa jokainen “voi olla oma itsensä” ja “rakastaa ketä haluaa”. Samaan aikaan monet jäsenmaat ovat heikentäneet sateenkaarioikeuksia, ja vähemmistöt ovat vaarassa. Erityisesti äärioikeistolaiset puolueet, joiden kanssa EPP ja Kokoomus tekevät yhteistyötä, haluvat heikentää ihmisoikeuksia. On selkärangatonta, ettei Von der Leyen halua puuttua asiaan”, toteaa Alametsä.
“Kiitämme Vihreissä sitä, että Von der Leyen korosti irtautumista riippuvuudesta yksittäisistä maista, kuten Kiinasta, kaupassa ja esimerkiksi raaka-aineiden saatavuudessa. Samoin Von der Leyen vannotti EU:n pysyvän vakaasti Ukrainan rinnalla myös jatkossa. Tämä on ehdottoman tärkeää. Komissio neuvottelee yhä lisätuesta Ukrainalle, ja toivon tämän johtavan käytännön tekoihin ja taloudelliseen ja sotilaalliseen apuun. Sitä todella tarvitsevat sekä Ukraina, että koko Eurooppa”, päättää Alametsä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euwww.alviina.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin - MEP Ville Niinistö: “Tämän eteen on tehty paljon töitä, oli jo aikakin!”6.5.2025 16:49:40 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja pitkän vaikuttamistyön tulos on, että EU-komissio esitteli tänään suunnitelman Venäjän energiantuonnin – kaasun, ydinpolttoaineen ja öljyn – lopettamiseksi kokonaan. Niinistö on tehnyt vuosia tämän päätöksen eteen töitä vihreiden ryhmävastaavana teollisuus- ja energiavaliokunnassa sekä tällä kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana. Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaati kirjeellään komissiolta Venäjän energiantuonnin kieltävää lainsäädäntöä jo keväällä 2024.
Vihreiden MEP Maria Ohisalo vaatii komission strategisten hankkeiden perusteiden julkistamista6.5.2025 14:07:00 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii EU-komissiota julkistamaan tiedot, millä perustein hankkeet on valittu EU:n strategisten hankkeiden listalle. Ohisalo on huolissaan siitä, miten huonosti tietoa strategisten hankkeiden valinnasta on saatavilla sekä lainsäätäjille, että myös kansalaisyhteiskunnalle, ympäristöjärjestöille ja tavallisille kansalaisille. Asiakirjojen julkisuus on EU:n perussopimuksissa turvattu oikeus.
Maria Ohisalo: Euroopan parlamentin olemattomat vanhempainvapaajärjestelyt ovat syrjiviä5.5.2025 18:16:20 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vetoaa Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolaan meppikollegoidensa Delara Burkhardtin (S&D) ja Sigrid Friisin (Renew) kanssa europarlamentaarikkojen perheen ja työn yhdistämisen tukemiseksi ja selkeämmän vanhempainvapaajärjestelmän luomiseksi Euroopan parlamenttiin. Ohisalo vaatii selkeitä käytäntöjä, joilla ehkäistään syrjintää ja varmistetaan, että perheellistyminen on mahdollista myös poliittisille päättäjille.
Maria Ohisalo: Orpon ja Purran saksien heiluttelu johtaa pahoinvointivaltion tielle24.4.2025 09:36:25 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo tyrmää Suomen hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset suurituloisia hyödyttävänä ideologisena höttönä.
Vihreiden mepit tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn vesittämisestä1.4.2025 13:30:45 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn toimeenpanon lykkäämisestä ja heikennyksistä lakien sisältöihin. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä äänesti tänään Euroopan parlamentin täysistunnossa lykkäyksen käsittelyn kiireelliseksi julistamista vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme