Helsinki-Vantaan kiitotie 2:n remontin ensimmäinen vaihe päättyy 15.9.2023 – lentokoneiden laskeutumissuunnat palautuvat normaaliin
Lentoasemayhtiö Finavian toukokuussa 2023 aloittaman Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotie 2:n peruskorjauksen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Lentokoneiden laskeutumissuunnat palautuvat normaaliksi 15.9.2023.

Kesän 2023 remontti keskittyi kiitotie 2:n (15/33) eli poikittaiskiitotien pohjoispäädyn uudelleen päällystykseen. Samalla uusittiin hulevesiviemäröintiä ja kiitotien alla olevia sähköjärjestelmiä. Hulevesiviemäröintiä kehittämällä kiitotiellä olevaa vettä pystytään ohjaamaan tehokkaammin pois, minkä takia kiitotie kuivuu nopeammin ja sen käytettävyys paranee. Investoinnin summa oli 9,3 miljoonaa euroa.
‒ Olemme saaneet kiitotieremontin tämän kesän osalta valmiiksi suunnitelmien mukaan, ja kaikki kolme kiitotietä ovat käytössä normaalisti syyskuun puolestavälistä alkaen, Helsinki-Vantaan lentoaseman asemataso- ja kiitotietoiminnasta vastaava johtaja Jani Elasmaa Finaviasta sanoo.
Remontin aikana kiitotie 2 ei ole ollut laskeutumiskäytössä. Sen takia touko-syyskuussa laskeutumismäärät Nurmijärven suunnasta olivat normaalia vähäisempiä, ja samaan aikaan Koillis-Vantaan ja Keravan suunnasta laskeuduttiin Helsinki-Vantaalle tavanomaista useammin. Potkurikoneet ovat tehneet remontin aikana normaalisti lentoonlähtöjä kiitotie 2:lta Tikkurilan suuntaan.
Kiitotie 2:n remontilla ei ole ollut vaikutusta Helsinki-Vantaan matkustajaliikenteen sujuvuuteen, sillä käytössä on ollut kaksi muuta kiitotietä.
‒ Kiitotien 2:n pohjoispään kunnostus tehostaa liukkaudentorjunta- ja jäänpoistoainejäämiä sisältävien hulevesien ohjaamista läheiseen biosuodatusalueeseen. Kiitoteiden kainalossa oleva alue tasaa hulevesien virtaamia ja laatua ennen niiden johtamista lasku-uomiin, Jani Elasmaa sanoo.
Lisätietoa Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoteistä
- Helsinki-Vantaan ensimmäinen kiitotie valmistui Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Toisen kiitotien raivaus- ja louhintatyöt alkoivat vuonna 1953, ja se valmistui 1 800 metrin pituisena vuonna 1956. Nykyisin vuonna 1956 valmistuneesta kiitotiestä käytetään nimitystä kiitotie 2.
- Molempia kiitoteitä on pidennetty myöhemmin, jotta suuret ja painavat koneet saavat tarvitsemansa tilan nousu- ja laskukiitoon. Kiitotie 2 saavutti nykyisen 2 900 metrin mittansa vuonna 1973.
- Nykyään Helsinki-Vantaalla on kolme kiitotietä. Uusin, 3 000 metriä pitkä kiitotie 3 valmistui vuonna 2002.
- Lentoasemien kiitotiet saavat nimensä kompassisuuntien mukaan, ja sen takia kiitotie 2:sta käytetään myös nimeä kiitotie 15/33. Käytäntö on maailmanlaajuinen.
- Helsinki-Vantaan kiitotie 2:n kompassisuunta on 150 astetta, joten sen tunnusluku on 15. Koska kiitotietä voidaan käyttää molempiin suuntiin, toinen suunta on 180 astetta suurempi. Näin kiitotien 2:n toiseksi tunnusluvuksi lasketaan 15 + 18 = 33. Helsinki-Vantaan kiitotie 2:n numerointitunnus on yhdistelmä molemmista luvuista eli 15/33.
FINAVIA OYJ
Viestintä
Kuvia median käyttöön saa Finavian materiaalipankista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoa lentoasemayhtiö Finaviasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 298 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.
Tervetuloa Finavian lentoasemille | Finavia
Vuosikertomukset | Finavia
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Helsinki-Vantaalle avautuu kymmenen uutta myymälää syksyn aikana – katso lista25.9.2023 08:28:54 EEST | Tiedote
Lentoasemayhtiö Finavia avaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle syksyn 2023 aikana kymmenen uutta myymälää, joista suurin osa on kotimaisia. Mukana ovat suomalaiset brändit Ruohonjuuri, Viaminnet ja Lumene.
Helsinki-Vantaan kehitysohjelma palkittu maailman parhaasta tietomallinnuksesta21.9.2023 09:41:43 EEST | Tiedote
Kansainvälinen järjestö BuildingSmart International (bSI) myönsi tunnustuksen maailman parhaasta tietomallinnuksesta Finavian kymmenvuotiselle Helsinki-Vantaan kehitysohjelmalle, jossa tietomallinnusta on hyödynnetty projektin useissa eri vaiheissa sekä terminaalien että asematason laajennuksessa.
Tampere-Pirkkalan lentoasema palkittiin Vuoden 2022 lentoasema -tunnustuksella12.9.2023 12:03:43 EEST | Tiedote
Lentoasemayhtiö Finavia on valinnut Tampere-Pirkkalan lentoaseman vuoden 2022 lentoasemaksi. Matkustajien asiakastyytyväisyys Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on huippuluokkaa. Lisäksi aktiivinen yhteistyö alueen toimijoiden kanssa on mahdollistanut sujuvat yhteydet maailmalle liikennerakenteen muutoksista huolimatta.
Finavian liiketoimintakatsaus H1/23: Haastavassa toimintaympäristössä Suomen lentoasemaverkoston rahoitus turvattava pitkäjänteisesti31.8.2023 09:09:00 EEST | Tiedote
Finavian liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa matkustajamäärien kasvun ansiosta. Kannattavuus vahvistui kaikilla liiketoiminta-alueilla, mutta yhtiön liiketulos jäi edelleen negatiiviseksi alhaisten matkustajamäärien vuoksi. Matkustajamäärien hitaalla palautumisella on merkittävä vaikutus Finavian taloudelle ja sitä kautta myös alueellisten lentoasemien operointiin. Tiedot käyvät ilmi Finavian tammi-kesäkuun 2023 liiketoimintakatsauksesta.
Finavia's development programme at Helsinki Airport close to the finishing line: the new centralised baggage claim hall has now been completed22.8.2023 09:05:40 EEST | Press release
As part of the 10-year development programme of Helsinki Airport that ends in the autumn of 2023, airport company Finavia has completed the modernisation of baggage logistics to make travelling smoother. Both the outbound and inbound baggage systems, equipment and new facilities have all been completed.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme