Sinilevähavaintojen määrä kasvoi hieman Pirkanmaalla
Sinilevää havaittiin tällä viikolla kahdeksalla havaintopaikalla Pirkanmaan viranomaisseurannassa. Ajankohtaan nähden havaintojen määrä ei ole kuitenkaan tavaton. Lämmin syyskuun alku on edesauttanut leväkukintojen muodostumisessa.

Viikolla 37 runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvellä ja Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa. Hieman sinilevää havaittiin kuudella havaintopaikalla: Sastamalan Liekovedessä ja Houhajärvessä, Pirkkalassa Pyhäjärven Kranstolpassa, Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemessä ja Halkoniemessä sekä Valkeakoskella Sääksmäen siltojen kohdalla.
Kansalaishavaintoja sinilevästä JärviWiki- ja Vesi.fi-verkkopalveluihin on kirjattu viimeisen viikon aikana Kankarinjärveltä, Ylistenjärveltä, Längelmävedeltä, Pälkänevedeltä ja Mouhijärveltä. Tampereen kaupungin hallinnoiman ulkoliikunnan olosuhdepalvelun seurannassa sinilevää ei ole havaittu enää yhdelläkään kaupungin uimarannalla.
Vaikka havaintojen määrä on hienoisesti noussut viime viikosta, pitkän ajan seurannan (1988–2022) perusteella sinilevää on Pirkanmaalla ajankohtaan nähden varsin tyypillinen määrä. Leväseurannan vuosia voi vertailla keskenään JärviWiki-palvelun sinileväarkistossa.
Tänä vuonna leuto syyskuun alku on pitänyt leväesiintymiä pinnalla. Lämpimän sään ansiosta pintavesien lämpötilat ovat koko maassa hieman normaalia korkeampia. Myös Pirkanmaan suurten järvien lämpötilat ovat 2–4 astetta lämpimämpiä kuin tähän aikaan keskimäärin.
Syksyn tuulisten ja sateisten säiden myötä ravinteita vapautuu veden sekoittumisen takia pohjasta ja huuhtoutuu maalta veteen levien käyttöön. Toisaalta tuulinen sää ehkäisee sinileväkukintojen pintautumista. Selvästi sinileväisessä vedessä ei tule uida, eikä vettä voi käyttää sauna- tai pesuvetenä niin kauan, kun selkeitä leväesiintymiä on havaittavissa.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
ylitarkastaja Anu Peltonen, puh. 0295 036 367, anu.peltonen(a)ely-keskus.fi
vesienhoidon asiantuntija Kukka Kujala, puh. 0295 036 023, kukka.kujala(a)ely-keskus.fi
Kuvat

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkantta viikonvaihteessa alkavan pakkasjakson avustuksella (Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi)24.11.2023 15:12:15 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään näillä näkymin heti viikonlopun jälkeen vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla. Asiasta sovittiin perjantaina 24.11.2023 Kokemäenjoen säännöstelytahojen ja ELY-keskusten yhteisessä neuvottelussa. Jääkannen muodostamisella pyritään estämään hyyteenmuodostuksen aiheuttamat ongelmat.
Kokemäenjoella on kasvanut talvitulvariski - vesitilanne jatkuu haastavana22.11.2023 15:08:40 EET | Tiedote
Viime kuukausien sateet ovat pitäneet vesimäärät suurina Kokemäenjoen vesistöalueella. Pirkanmaan keskeisten säännösteltyjen järvien pintoja on laskettu talveen varautumiseksi, mutta sateiden vuoksi varautuminen on ottanut paikoin takapakkia. Matalalla olevien rakennusten omistajien Kokemäenjoen varrella voi olla syytä varautua suojaamaan omaisuuttaan.
Pirkanmaalla tyytyväisyys maanteiden kesäkuntoon laski21.11.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan tienkäyttäjät olivat entistä tyytymättömämpiä päällysteiden kesäkuntoon, mutta sorateihin edellisvuotta tyytyväisempiä. Kokonaistyytyväisyys pysyi jokseenkin samana. Asia selviää vastikään julkaistusta yksityishenkilöiden ja ammattiautoilijoiden tyytyväisyystutkimuksesta.
Työttömien määrä oli lokakuussa 4 202 henkilöä suurempi kuin vuotta aiemmin, maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi eniten21.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli 23 725 henkilöä. Syyskuusta nousua tuli yli 700 henkilöä. Lomautettujen määrä oli 2 037 henkilöä, jossa kasvua oli vuoden takaisesta 1 237 henkilöä.
Kärmekallion tuulivoimahankkeen YVA-menettely käynnistyy15.11.2023 08:16:58 EET | Tiedote
Eurowind Energy Oy suunnittelee tuulivoimahankkeen rakentamista Sastamalan kaupungin alueelle. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta voi jättää mielipiteitä 15.12. asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme