Keusote kutsuu alueen asukkaita puntaroiviin asukaspaneeleihin
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) on lähettänyt kutsut ensimmäiseen asukaspaneeliinsa. Uusilla, puntaroivilla asukaspaneeleilla halutaan saada asukkaiden ääni kuuluviin hyvinvointialueen päätöksenteossa. Ensimmäisessä paneelissa käsitellään lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin vahvistamista.

Puntaroiva asukaspaneeli on kansalaisosallistumisen muoto, jota Keusotessa kokeillaan yhteistyössä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa. Puntaroiviin asukaspaneeleihin valitaan joukko alueen asukkaita satunnaisotannalla. Tavoite on, että hyvinvointialueen päättäjät saavat asukaspaneeleiden lopputuloksena asukkailta harkitun ja jäsennellyn loppulausuman, jossa on suosituksia päätöksenteon tueksi.
Ensimmäinen asukaspaneeli pidetään marraskuussa ja kutsukirjeet on jo lähetetty. Kutsutut on valittu satunnaisotannalla, jotta asukaspaneeleissa kuuluisi mahdollisimman kattavasti eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien hyvinvointialueen asukkaiden ääni. Kutsu on lähetetty 5000 Keusoten alueen asukkaalle ja paneeliin valikoituu ilmoittautuneista satunnaisotannan kriteerien mukaan noin 40 henkilöä.
– Kutsut on lähetetty Digi- ja väestötietovirastolta saadun satunnaisotoksen perusteella 5000 15–80-vuotiaalle asukkaalle. Asukaspaneeliin osallistujat valitaan ilmoittautuneiden joukosta siten, että he edustavat mahdollisimman kattavasti Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaita, kertoo Keusoten johtava asiantuntija Tero Seitsonen.
Lasten ja nuorten mielen hyvinvointia halutaan vahvistaa
Hyvinvointialueen asukkailla on tähänkin asti ollut monipuolisia mahdollisuuksia kehittää hyvinvointialueen palveluja, esimerkiksi osallistumalla asukaskehittäjätoimintaan tai asiakasraateihin. Puntaroivien asukaspaneelien kaltaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole aiemmin ollut: niissä pääsee antamaan arvokasta tietoa ja näkökulmaa nimenomaan päättäjille hyvinvointialueen päätöksenteon tueksi.
Ensimmäisessä asukaspaneelissa käsitellään lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin vahvistamista.
– Lasten ja nuorten tilanne puhututtaa ja aiheuttaa huolta. Myös tilastojen perusteella lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin liittyvät asiat ovat ajankohtaisia. Keusoten päättäjät katsoivatkin, että tämä on juuri oikea aihe ensimmäiseen asukaspaneeliin, Seitsonen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero Seitsonen
johtava asiantuntija
Hyvinvointi, terveys ja asiakkuudet
p. 050 497 2554
tero.seitsonen@keusote.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Kuljetuspalveluyritykseen tehtiin kyberhyökkäys: tietoturvaloukkauksen kohteena myös Keusoten asiakkaita28.9.2023 15:24:27 EEST | Tiedote
Inkontinenssituotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on joutunut kyberhyökkäyksen kohteeksi, mikä on vaarantanut asiakkaiden henkilötietojen salassa pitämisen. Henkilötietovuoto on kohdistunut yli 4000 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asiakkaaseen.
Keusoten asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistus on edennyt loppusuoralle28.9.2023 15:06:51 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuuden yhtenäistäminen on edennyt viimeisiin käyttöönottoihin. Syksyn aikana Nurmijärvellä otetaan käyttöön uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmät ja Hyvinkäällä käyttöönotetaan uusi sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä.
Keusoten aluehallitus laadun ja turvallisuuden äärellä27.9.2023 18:49:58 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallituksen kokouksen 26.9.2023 aiheina olivat muun muassa hyvinvointialueen palveluiden laatu ja asiakas- ja potilasturvallisuus sekä niin sanottujen erityisryhmien asuntojen valintaperusteet.
Influenssa- ja koronarokotukset aloitetaan marraskuussa26.9.2023 15:49:05 EEST | Tiedote
Kausi-influenssa- ja koronarokotukset aloitetaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) kaikilla terveysasemilla marraskuun aikana. Rokotusten ajanvaraus käynnistyy porrastetusti 4.10. klo 8.
Aiempaa useampi osallistunut syöpäseulontoihin Keusoten alueella25.9.2023 07:53:11 EEST | Tiedote
Vuonna 2022 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) aiempaa useampi osallistui syöpäseulontoihin. Syöpäseulonnat mahdollistavat syövän havaitsemisen jo varhaisessa vaiheessa, mikä parantaa merkittävästi syövän ennustetta ja voi mahdollistaa kevyemmät hoitomuodot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme