Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän väheneminen jatkui
Työntekijämäärä laski elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista kasvoivat ainoastaan teollisuus sekä viestintä ja tietotekniikka. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka alueella. Jyrkintä lasku oli Itä-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.
Työntekijämäärä laski elokuussa -1,5 prosenttia (heinäkuu -1,4 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan viestintä- ja tietotekniikka (+1,8 %) ja teollisuus (+1,3 %) olivat nousussa.
– Ilmarisen suhdanneindeksin kasvuvauhti kääntyi kesäkuussa laskuun yli kahden vuoden nousun jälkeen, ja elokuussa sama suunta jatkui. Suomen ja koko euroalueen taloudessa on riittänyt haasteita, ja nämä haasteet näkyvät myös asiakasyritystemme työntekijämäärien kehityksessä. Pellervon taloustutkimus arvioikin tuoreessa ennustuksessaan, että Suomen talous vajoaa tänä vuonna taantumaan, Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo.
Suhdanneindeksin toimialoista laskussa olivat henkilöstövuokraus (-9 %), rakentaminen (-6,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,8 %), kauppa (-2,5 %) ja kuljetus (-1,8 %).
– Rakennusalan konkurssiuutiset näkyvät väistämättä työntekijämäärissä. Myös henkilöstövuokrauksessa liiketoimintaa vaikeuttavat heikot näkymät työvoimavaltaisilla rakentamisen, majoituksen ja ravitsemuksen aloilla. Haasteita on toki muillakin toimialoilla, ja Konkurssiasiamiehen toimiston mukaan elokuun konkurssimäärät nousivatkin 45 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Kustannusten ja sitä kautta hintojen nousu vaikuttaa jo myös ihmisten kuluttamiseen. Elokuussa inflaatio kuitenkin jo Tilastokeskuksen mukaan vaimeni 5,6 prosenttiin, Jouni Vatanen sanoo.
Työntekijämäärät laskivat koko Suomessa
Alueellinen tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys oli negatiivista koko Suomessa: eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-3,2%) ja vähiten Etelä-Suomessa (-0,4 %).
Elokuun työntekijämäärien kehitys alueittain:
Etelä-Suomi (-0,4 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+2,6 %) ja teollisuudessa (+2,6 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-8,0 %), rakentaminen (-6,9 %), majoitus- ja ravitsemusala (-3,0 %), kuljetus (-2,1 %) ja kauppa (-1,7 %).
Länsi-Suomi (-1,6 %): Nousua työntekijämäärissä tuli viestintä- ja tietotekniikassa (+1,7 %) ja teollisuudessa (+1,2 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-10,2 %), majoitus- ja ravitsemusala (-7,4 %), rakentaminen (-5,1 %), kauppa (-3,8 %) ja kuljetus (-2,0 %).
Itä-Suomi (-3,2 %): Kaikki seuratut toimialat olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-22,7 %), kauppa (-6,0 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,5 %), viestintä- ja tietotekniikka (-4,0 %), rakentaminen (-3,7 %), kuljetus (-0,8 %) sekä teollisuus (-0,2 %).
Pohjois-Suomi (-2,6 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-14,3 %), rakentaminen (-10,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-7,6 %), teollisuus (-3,8 %), kauppa (-2,6 %), viestintä- ja tietotekniikka (-1,6 %) ja kuljetus (-0,4 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän väheneminen kiihtyy15.11.2023 09:15:18 EET | Tiedote
Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kaksi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista jyrkimmin laskivat henkilöstövuokraus ja rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski jälleen joka alueella. Jyrkintä lasku oli Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Ilmarinen’s return on investments 3.3 per cent – employment weakening27.10.2023 13:15:23 EEST | Tiedote
The return on Ilmarinen’s investments in January–September was 3.3 per cent. Measures to improve cost-effectiveness continued. “Last year, we became the most cost-effective company in the industry, measured by the ratio of operating expenses to expense loading components. This year our operating expenses, which are necessary for providing pension security, have decreased further, and we are lowering the price of administrative costs for our customers by 20 per cent,” states President and CEO Jouko Pölönen.
Ilmarinens placeringsintäkter var 3,3 procent – sysselsättningen försvagas27.10.2023 13:14:43 EEST | Tiedote
Avkastningen på Arbetspensionsbolaget Ilmarinens placeringar var i januari–september 3,3 procent. Bolaget fortsatte att effektivera sin operativa verksamhet. – Förra året var vi det effektivaste bolaget inom branschen mätt med omkostnadsprocenten. I år har de omkostnader som behövs för att verkställa pensionsskyddet minskat ytterligare och vi kommer att sänka omkostnadspriserna för våra kunder med 20 procent, säger verkställande direktör Jouko Pölönen.
Ilmarisen sijoitustuotto 3,3 prosenttia – työllisyys heikkenee27.10.2023 13:14:19 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–syyskuussa 3,3 prosenttia. Operatiivisen toiminnan tehostaminen jatkui. – Nousimme viime vuonna hoitokulusuhteella mitattuna alan tehokkaimmaksi yhtiöksi. Tänä vuonna eläketurvan tuottamiseen tarvittavat hoitokulumme ovat edelleen pienentyneet ja laskemme hoitokustannusmaksuja asiakkaillemme 20 prosenttia, toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.
Muistutus mediakutsusta: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 27.10. klo 1326.10.2023 11:01:27 EEST | Tiedote
Ilmarinen julkistaa tuloksensa ajalta 1.1.–30.9.2023. Median edustajat ovat tervetulleita tulosinfoon perjantaina 27.10. klo 13 Ilmarisen toimitalossa (Porkkalankatu 1, Ruoholahti, Helsinki) ja etäyhteydellä verkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme