Autoton päivä perjantaina 22.9. on hyvä tilaisuus kokeilla joukkoliikennettä – HSL-junalla matka taittuu huipputäsmällisesti
Autotonta päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 22.9. osana Euroopan liikkujan viikkoa. VR ja HSL kannustavat autoilijoita suosimaan ympäristöystävällistä joukkoliikennettä.

VR ja HSL kampanjoivat liikkujan viikolla auton kotiin jättämisen hyödyistä.
– Junalla tai muilla julkisilla matkustaminen on aina ilmastoteko ja usein myös omalla autolla matkustamista edullisempaa. Liityntäpysäköintejä hyödyntämällä myös kauempana asuvat pääsevät hyödyntämään tiheää ja täsmällistä lähijunaliikennettä ja voivat säästää sekä matka-aikaa että rahaa, VR:n lähiliikennejohtaja Anu Punola sanoo.
VR ja HSL mahdollistavat autottoman päivän julkisen liikenteen palveluillaan ja kertovat liikkujan viikon kampanjassaan peräti sata syytä jättää auto kotiin.
Yksi niistä on täsmällisyys: esimerkiksi junan kyydissä liikenneruuhkaan juuttuminen ei ole riskinä, vaan perille pääsee aikataulussa.
HSL-lähijunien täsmällisyys tänä vuonna huippuluokkaa
HSL-liikenteessä ajetaan joka viikko noin 4 500 lähijunavuoroa. Niiden täsmällisyys on tänä vuonna ollut erinomaisella tasolla. Täsmällisyyttä kuvaava keskimääräinen myöhästymisaika oli tammi–elokuussa 33 sekuntia. Elokuussa keskimääräinen myöhästyminen oli 21,6 sekuntia.
– Tämä on mittaushistoriamme paras täsmällisyys HSL-junaliikenteessä. Matkustaja voi junan valitessaan luottaa, että pääsee perille tasan aikataulussa, sanoo HSL:n junaliikenne-yksikön päällikkö Tuomo Lankinen.
VR:n tavoite HSL-liikenteen täsmällisyydessä on alle 36,6 sekunnin keskimääräinen myöhästyminen. Täsmällisyyttä mitataan junien määräasemilla ja tietyillä väliasemilla: Tikkurilassa, Vantaankoskella ja Leppävaarassa.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot medialle:
VR:n viestintä, 029 4347 123 / viestinta@vr.fi
HSL:n viestintä, 040 163 2818 / viestinta@hsl.fi
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2022 HSL:n toimintakulut olivat 734 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 815 miljoonaa euroa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 304 miljoonaa nousua, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR:n ja Kummien yhteistyö tukee potilasperheiden liikkumista kodin ja sairaalan välillä8.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
VR:n ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyö jatkuu. Vuonna 2025 VR lahjoittaa Kummien kautta 250 junamatkaa yliopistollisten lastensairaaloiden potilasperheille mahdollistamaan liikkuminen kodin ja sairaalan välillä hoitojaksojen aikana.
Lähiliikenteen konduktöörien lakolla ei ole vaikutusta junaliikenteeseen7.5.2025 15:56:44 EEST | Tiedote
JHL on ilmoittanut aloittavansa lähiliikenteen konduktöörien kaksipäiväisen työtaistelun torstaina 8.5. Lakolla ei ole vaikutusta VR:n tai HSL:n junaliikenteeseen ja kaikki vuorot ajetaan aikataulun mukaan.
VR voitti jälleen merkittävän raideliikennöintisopimuksen Etelä-Ruotsissa30.4.2025 13:20:20 EEST | Tiedote
VR on voittanut Ruotsissa Skånen alueella Pågatågen-raideliikennöintisopimuksen. Uusi sopimus on osoitus luottamuksesta VR:n korkeaan laatuun, sillä VR voitti kyseisen liikennöinnin tarjouskilpailutuksen jo kolmannen kerran peräkkäin.
VR voitti kaksi uutta ostoliikenteen bussiliikennesopimusta Tukholman alueella28.4.2025 14:50:00 EEST | Tiedote
VR on voittanut kaksi linja-autoliikenteen tarjouskilpailua Tukholman alueella. Sopimukset alkavat elokuussa 2026. Suurin osa liikenteestä ajetaan ympäristöystävällisesti sähköbusseilla.
Päiväjunissa on vielä tilaa – vielä ehdit pääsiäisen viettoon junaillen15.4.2025 09:09:04 EEST | Tiedote
Pääsiäisen junaliikenne on käynnistymässä vilkkaana. Suosituin menoliikenteen päivä on torstai 17.4. Yöjunien odotetaan tänäkin vuonna tulevan täyteen, mutta päiväjunissa on edelleen hyvin tilaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme