Mari-Leena Talvitie Kerttu Saalasti -seminaarissa: Hallitus kaksinkertaistamassa päästöttömän energiatuotannon määrää Suomessa
Kerttu Saalasti -seminaarissa 18.9.2023 käsitellään metalli- ja konepajateollisuuden uudistumista digitalisaation ja erityisesti lisäävän valmistuksen avulla. Prosessin nähdään vaikuttavan keskeisesti myös ympäristökysymyksiin. Raahessa pidettävässä seminaarissa ovat esillä mm. Orpon hallituksen linjaukset vihreän siirtymän vauhdittamiseksi teollisuuden kestävän kasvun ja uudistumisen näkökulmasta. Seminaarissa jaetaan myös Kerttu Saalasti -palkinto mikroyrittäjyyttä ja yrittävää kulttuuria edistäneestä saavutuksesta.

Hallituksen kaavailemaa Pohjoista ohjelmaa ja teollisuuspoliittista strategiaa valottaa seminaarissa kansanedustaja ja vuosien 2025–2027 kulttuuri- ja tiedeministeri Mari-Leena Talvitie (kok.).
”Orpon hallituksen tavoitteena on vauhdittaa teollisuuden uudistumista kehittämällä vakaata ja ennustettavaa investointiympäristöä sujuvoittamalla luvitusta ja kaksinkertaistamalla päästöttömän energiatuotannon määrä Suomessa. Tavoitteena on, että lisääntyvä sähkö käytetään viennin sijaan korkean jalostusasteen, kuten hiilivapaan teräksen tuotantoon ja sen vientiin”, Talvitie sanoo.
Metalliteollisuus on osa vihreää siirtymää
Jo 23. kertaa järjestettävässä Kerttu Saalasti -seminaarissa avataan metalli- ja konepajateollisuuden vauhdikkaan uudistumisen taustoja. DIMECC Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmalan mukaan tekoälyn hyödyntäminen, 3D-tulostus ja automaatioasteen nosto jopa autonomisten järjestelmien tasolle vaativat voimakkaita kasvuinvestointeja koneenrakennuksessa ja metalliteollisuudessa. Samalla satsataan vihreään siirtymään.
”Teräkset ja muut metalliset materiaalit ovat kestävää tulevaisuutta. Teräs on materiaalina täysin kierrätettävä, erityisen hyvät käyttö- ja valmistettavuusominaisuudet omaava kilpailukykyinen materiaali. Pohjoismaat ovat olleet maailmanlaajuisesti edelläkävijöitä myös vihreän teknologian käyttöönotossa”, kertoo Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin tutkimusjohtaja Antti Järvenpää Tulevaisuuden tuotantoteknologioiden tutkimusryhmästä.
Lisäävän valmistuksen päällikkö Santeri Varis Andritz Savonlinna Works Oy:stä muistuttaa, ettei 3D-tulostus ole enää pelkkää pienten komponenttien valmistusta vaan kappaleet voivat olla suuria. Maan rajojen sisältä on tuotettu pitkään laadukkaita tuotteita mm. metsä-, meri-, auto- ja energiateollisuuden tarpeisiin.
”Olemme siirtymässä kohti vety-yhteiskuntaa ja terästeollisuudessa on menossa yksi suurimmista muutoksista ikinä. Meidän tehtävämme on tukea tätä muutosta omilla vahvuusalueillamme”, sanoo Oulun yliopiston professori ja Materiaali- ja konetekniikan tutkimusyksikön johtaja, professori Jukka Kömi.
Kerttu Saalasti -palkinto omistajanvaihdosten eteen
tehdystä työstä
Seminaarissa jaetaan myös 5000 euron arvoinen Kerttu Saalasti -palkinto, joka myönnetään vuosittain ja nyt kolmatta kertaa. Palkinnon voi saada merkittävästä mikroyrittäjyyttä tai yrittävää kulttuuria edistävästä tutkimuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saavutuksesta. Sen myöntävät Kerttu Saalasti säätiö ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti.
”Palkinnon saa Omistajanvaihdosfoorumin perustaja Mika Haavisto. Hänen ansiokseen luetaan valtakunnallisesti merkittävän foorumin ideointi, verkoston kokoaminen, käynnistäminen ja pitkäjänteinen rakentaminen. Haavisto on toiminnallaan edesauttanut tuhansien yrittäjien, erityisesti mikroyrittäjien, yrityskauppoja kehittämällä markkinoita, edistämällä välittäjien osaamista, edistämällä uusien tuotteiden ja palveluiden saatavuutta ja tutkimalla ekosysteemiä”, sanoo Kerttu Saalasti säätiön asiamies ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhos.
Lisätietoa Kerttu Saalasti -seminaarista
Kerttu Saalasti -seminaarin puhujat esittäytyvät
YouTube-linkki Kerttu Saalasti -seminaariin
Streamattu seminaari jää Oulun yliopiston YouTube-kanavalle tallenteena.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Järvenpää, tutkimusjohtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Tulevaisuuden tuotantoteknologioiden tutkimusryhmä FMT
antti.jarvenpaa@oulu.fi
puh: 040 6720544
Matti Muhos, professori, johtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
matti.muhos@oulu.fi
puh: 0400 407590
Minna KilpeläinenviestintäasiantuntijaOulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Puh:0403523608minna.kilpelainen@oulu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa ja osaamista mikroyrityksistä ja yritysten toimintaedellytyksistä. Mikroyrittäjyyteen, tulevaisuuden tuotantoteknologioihin ja alueelliseen erinomaisuuteen keskittyvänä tutkimusinstituuttina tuotamme kansainvälisesti vaikuttavaa tietoa. Vastaamme mikroyrittäjyyden tutkimuksen ja koulutuksen valtakunnallisesta tehtävästä. Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on Kerttu Saalasti Instituutin vahvuus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston projektissa yhdistyvät 6G-teknologia ja autonomiset autot25.9.2023 06:47:00 EEST | Tiedote
6G-tutkimus on Oulun yliopistossa jo pitkällä, ja se on vahvaa. M3S-tutkimusryhmä on yksi Euroopan suurimmista ohjelmistoalan tutkimusyksiköistä, jossa on erikoistuttu muun muassa autojen ohjelmistoihin. Alkaneen 6G Visible -projektin päätavoite on selvittää 6G-teknologian mahdollisuuksia ajoneuvojen itsenäisen ajamisen kehittämisessä ja itsenäisen ajamisen 6G-teknologialle asettamia vaatimuksia.
Tutkimusta ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutuksen parantamiseksi21.9.2023 11:22:15 EEST | Tiedote
Tekoälystä on tulossa yhä enemmän osa päivittäistä elämäämme. Nykyisellään tekoälyjärjestelmät ovat kuitenkin vielä liian kapea-alaisia, sillä usein niiltä puuttuu sosiaalista ja emotionaalista ymmärrystä, ja niiden käsitys todellisuudesta on rajoittunutta. Oulun yliopistossa ihmisen vahvuuksia digitalisoituvassa maailmassa ja erityisesti ihmisen ja tekoälyn vuorovaikutusta tutkitaan monitieteisesti Hybrid Intelligence (HI) -tutkimusohjelmassa. Tutkimusohjelma julkistetaan virallisesti 2. Arktisilla tekoälypäivillä Oulun yliopistossa 31.10.–1.11.2023.
Ötököitä, robotteja, unelmien Oulu ja paljon muuta Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä19.9.2023 07:47:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella tänäkin syksynä. Perjantaina 29. syyskuuta tutkijamme tarjoavat runsaan kattauksen monipuolista nähtävää, koettavaa ja tekemistä kaikenikäisille.
Vetysiirtymän ja energiamurroksen yhteiskunnallisia kysymyksiä tarkastellaan uusissa tutkimushankkeissa13.9.2023 11:39:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston vetytutkimus ja energiatutkimus vahvistuvat lähivuosina uusilla tutkimushankkeilla, joissa tarkastellaan energiamurroksen yhteiskunnallisia kysymyksiä yhteisöjen tasolla.
Kyttyrälohien raadoista vapautuvat ravinteet voivat muuttaa pohjoista luontoa – kansalaishavaintoja toivotaan edelleen13.9.2023 09:05:47 EEST | Tiedote
Yleisö on lähettänyt tutkijoille havaintoja kuolleiden kyttyrälohien kertymäpaikoista viime viikkoina. Vihjeiden perusteella on saatu arvokasta tietoa siitä, millaisiin paikkoihin raadot kertyvät. Kansalaishavaintoihin perustuvia mittauksia on päästy tekemään noin 230. Havaintoja toivotaan yhä lisää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme