Akavan Erityisalat: Leikkaukset osuvat monelta suunnalta pienituloiseen
Akavan Erityisalat vaatii hätäjarrua valtiontalouden sopeuttamiseen pelkästään nopeilla leikkauksilla. – Kattava vaikutusarviointi on tehtävä. Esimerkiksi sosiaaliturvan ja järjestösektorin leikkausten yhteisvaikutus on arvioimatta.

Vaalikauden aikana hallituksen tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta pysyvästi 6 miljardilla eurolla. Valtion talouden tasapainoa sopeutetaan lähinnä leikkaamalla ja leikkauksia toteutetaan niin nopeassa tahdissa, ettei niiden vaikutuksia ole ehditty arvioida.
– Esimerkiksi pientä palkkaa silppuna saavalta jäseneltämme otetaan nyt pois monesta suunnasta. Häneen osuvat yhtä aikaa määräaikaisuuksien arkipäiväistäminen entisestään, työttömyysturvan heikennykset osa-aikatyön suojaosan poistoineen sekä vaikkapa vuorotteluvapaasta luopuminen – vapaa on tarjonnut monelle työttömälle työjakson, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
Akavan Erityisalat arvostelee erityisesti työttömyysturvan dramaattista romuttamista vain kahden työviikon kommentointiajalla – ja tämä on vasta ensimmäinen muutoskokonaisuus. Esimerkiksi näiden muutosten sukupuoli-, lapsi- ja perhevaikutusarviointi on tehty toistaiseksi vain yleisellä tasolla.
Liitto huomauttaa, että myös yleishyödyllisten järjestöjen, muun muassa sote- ja kulttuurijärjestöjen valtionapuihin suunnatut leikkaukset myöhemmin hallituskaudella ohentaisivat saman joukon eli pienituloisten elämänhallinnan turvaverkkoa. Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset merkitsisivät myös lisää työttömiä, kun järjestöt joutuisivat sopeuttamaan toimintaansa.
Pienituloista kurittaisivat kuntiinkin kohdistuvat leikkaukset, esimerkiksi kaavailtu indeksijarru. Kun kunnat kiristävät vyötään, niiden voi ennakoida leikkaavan kulttuuri-, kansansivistys- ja vapaa-aikapalvelujaan, jotka nyt parantavat juuri tavallisen kansalaisen elämänlaatua ja -hallintaa.
Kulttuurialalle
kohtuuton verokuritus
Kulttuurinpalveluiden alv-prosenttia aiotaan kehyskaudella nostaa 10 prosentista 14 prosenttiin. Tämä iskee lujasti koronakriisin jälkeen vasta jaloilleen päässeeseen taide- ja kulttuurialaan.
Korotus koskisi toteutuessaan muun muassa kulttuuritapahtumia ja elokuvia. Myös kirjojen verotus nousisi.
– Kustannusten nousun takia hintoja on jo nyt jouduttu nostamaan samalla, kun inflaatio on syönyt kuluttajien ostovoimaa. Veronkorotus asettaisi kulttuuri- ja tapahtuma-alan yritykset kestämättömään rakoon. Pahimpana pelkona on irtisanomisten aalto, arvioi jäsenjärjestömme Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n toiminnanjohtaja Nea Leo.
Lisätietoja:
Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi
Nea Leo, toiminnanjohtaja, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU, puh. 044 066 4800, nea.leo@taku.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582
Elin Blomqvist-Valtonen, yhteiskuntasuhteiden päällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 775 3040
Salla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM.
Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Nea Leo, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUToiminnanjohtaja
Puh:044 066 4800nea.leo@taku.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
TAKU ja Akavan Erityisalat: Taide- ja kulttuurialan asiantuntijat syvässä palkkakuopassa28.11.2023 08:14:57 EET | Tiedote
Taide- ja kulttuurialan asiantuntijat kärsivät muita aloja selvästi heikommista palkoista, kertoo tuore tilasto. Alaa edustavat TAKU ja Akavan Erityisalat lähettävät terveisiä vientimallineuvotteluihin: Palkkauksen on vastattava työn vaativuutta.
Akavan Erityisalat: Kunnille sälytetty valtava yllätysleikkaus vaarantamassa kirjasto- ja kulttuuripalvelut20.11.2023 17:15:03 EET | Tiedote
- Nyt on syytä pelätä kuntien kulttuuri-, museo-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalvelujen puolesta. Yllätyksenä tullut 415 miljoonan euron lisäleikkaus kuntien valtionosuuksiin voi romuttaa toteutuessaan kuntalaisten vapaa-aika- ja sivistyspalvelut, varoittaa Akavan Erityissalat.
Suomen Suuhygienistiliitto: Suuhygienistin toimenpiteet saatava korotetun Kela-korvauksen piiriin9.11.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Kansalaisia on tärkeää ohjata ylläpitämään suunsa terveyttä, jotta korjaavaa hoitoa tarvitaan vähemmän. Sen vuoksi potilaan tulee saada korotettua Kela-korvausta myös suuhygienistin toteuttamasta ehkäisevästä hoidosta, Suomen Suuhygienistiliitto vaatii. Liiton mielestä Kela-korvausta tulee saada myös ilman hammaslääkärin lähetettä. Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö.
Akavan Erityisalat: Jäsenistöltä tyrmäys työelämäheikennyksille8.11.2023 13:00:00 EET | Tiedote
Akavan Erityisalojen jäsenkyselyssä 39 prosenttia ilmoittaa valmiudestaan poliittiseen lakkoon vastatoimena maan hallituksen työelämä- ja työttömyysturvaheikennyksille. Vain 8 prosenttia pitää maan hallituksen kaavailuja perusteltuina. Akavan Erityisalojen hallitus kehottaa jäseniä osallistumaan jo ilmoitettuihin lakkoihin ja Helsingissä 18.11. järjestettävään STTK:n Kohtuus kaikessa -mielenilmaukseen.
Akavan Erityisalat: Liikunnan asiantuntijoiden edunvalvontaa tehostetaan järjestöfuusiolla19.9.2023 11:48:20 EEST | Tiedote
Liikunta-alan asiantuntijoiden ammatillinen edunvalvonta tiivistyy, kun Suomen Urheilujärjestöjen Johtavat Toimihenkilöt ry (SUJT) yhdistyy Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n (Nuoli) kanssa marraskuun alussa. Molemmat liitot ovat Akavan Erityisalojen jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme