STTK ry.

STTK ei hyväksy heikennyksiä työttömyysturvaan

Jaa

STTK on antanut lausunnon hallituksen esitykseen työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. STTK ei hyväksy mitään heikennyksiä työttömyysturvaan.

Työssäoloehdon pidentäminen 12 kuukauteen tulee vähentämään merkittävästi ansiopäivärahaan oikeutettujen määrää. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että yhä useampi työtön joutuu turvautumaan perusturvaan ja toimeentulotukeen. Työssäoloehdon euroistaminen, eli muuttaminen tuloperusteiseksi heikentää merkittävästi etenkin pienipalkkaisten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömyysturvaa.

Työttömyysetuuden suojaosa on erityisen tärkeä pienipalkkaisille osa-aikatyössä oleville sekä pätkätyöläisille. Tästä syystä STTK vastustaa suojaosan poistoa.

Lapsikorotusten poistaminen yhdessä muiden muutosten kanssa muun muassa lisää lapsiperheköyhyyttä ja asettaa useat perheet vaikeisiin toimeentulo-ongelmiin.

Työttömyysturvan omavastuuajan pidentäminen aiheuttaa ongelmia erityisesti pienituloisissa kotitalouksissa, joissa ei ole säästöjen luomaa puskuria.

Lomakorvauksen jaksotus tulee myös aiheuttamaan paljon hallinnollista lisätyötä työttömyyskassoissa.

STTK ei hyväksy kiireellistä valmisteluaikataulua ja sen myötä vaikutusten puutteellista arviointia. Myös muutosten voimaantuloaikataulu on liian nopea.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 430 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää7.4.2025 13:09:04 EEST | Tiedote

Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen. Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. - Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan. - Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa. STTK:n hallitus muist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye