Rakennusperintöavustukset haussa Pohjois-Karjalassa
Avustuksia haettavana rakennusperinnön ja kulttuuriympäristökohteiden hoitoon. Hakuaika ensi vuonna myönnettäviin avustuksiin päättyy marraskuun lopussa. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi historiallisten rakennusten korjauksiin tai historiallisten puutarhojen ja puistojen entistämiseen.

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta ja Museovirastosta voi hakea harkinnanvaraisia avustuksia rakennusperinnön ja kulttuuriympäristökohteiden hoitoon. Hakuaika ensi vuonna myönnettäviin avustuksiin päättyy marraskuun lopussa.
Avustuksia voidaan esimerkiksi myöntää historiallisen rakennuksen omistajalle korjauksiin, joilla edistetään arvokkaan rakennusperinnön vaalimista ja tuetaan rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Tällaisia korjauskohteita voivat olla muun muassa vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen.
Museoviraston entistämisavustuksessa avustettavia kohteita voivat olla yksittäisten rakennusten lisäksi myös esimerkiksi historialliset puutarhat ja puistot rakennelmineen, hautapaikat muistomerkkeineen sekä toisen maailmansodan puolustusvarustukset.
Avustukset on tarkoitettu osarahoitukseksi hankkeen kokonaiskustannuksista. Myös suunnitteluun voi hakea avustusta.
Hakemukset tulee toimittaa ELY-keskukseen tai Museovirastoon 30.11.2023 kello 15.00 mennessä. Museovirasto ottaa hakemuksia vastaan 16.10.2023 alkaen, sen sijaan ELY-keskuksiin hakemuksia voi jättää jo nyt.
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ELY-keskuksen rakennusperinnön hoitoavustukset:
Pekka Piiparinen
maankäyttöasiantuntija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. 029 502 6001
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Museoviraston entistämisavustukset:
Mikko Westman
amanuenssi, Pohjois-Karjalan museo Hilma
p. 050 305 8408
etunimi.sukunimi@joensuu.fi
Teemu Kuivalainen
amanuenssi, Pohjois-Karjalan museo Hilma
p. 050 521 2652
etunimi.sukunimi@joensuu.fi
Harri Metsälä
erikoisasiantuntija, Museovirasto
p. 0295 33 6177
etunimi.sukunimi@museovirasto.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan maakunnallinen ympäristöpalkinto Hannu Särkikoskelle30.11.2023 16:24:28 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus myönsi vuoden 2023 maakunnallisen ympäristöpalkinnon 30.11.2023 outokumpulaiselle Hannu Särkikoskelle pitkäaikaisesta työstä outokumpulaisen rakennusperinnön vaalijana.
Lokakuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli työttömänä 9 024 henkilöä21.11.2023 08:01:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli lokakuun lopussa 9 024 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä oli 568 henkilöä suurempi. Lomautusten lisäys aiheutti työttömyyden kasvusta lähes 60 % (332 henkilöä). Nyt lomautettuna oli 696 henkilöä, kun vuosi sitten heitä oli 364.
Pohjois-Karjalan vesistöjen vedenpinnat olivat edelleen korkealla lokakuussa7.11.2023 15:18:17 EET | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli yli kaksi astetta keskimääräistä kylmempi. Vesistöjen vedenkorkeudet olivat pitkän aikavälin tarkastelua korkeammalla. Pintaveden lämpötilat jäähtyivät kuukauden lopussa nopeasti.
Pielisen vedenpinta korkealla25.10.2023 14:00:13 EEST | Tiedote
Pielisen vedenpinta on korkeammalla kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana lokakuun lopun ajankohtana. Muidenkin Pohjois-Karjalan järvien vedenpinnat ovat ajankohtaan nähden paikoin erittäin korkealla. Rannan- ja veneenomistajia pyydetään tarkkailemaan tilannetta. Liian alas jätetty vene tuhoutuu helposti jäiden seurauksena.
ELY-keskus myönsi kehittämisrahoitusta Pohjois-Karjalaan heinä–syyskuussa yli 6 miljoonaa euroa25.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa rahoituksesta, yli 5,2 miljoonaa euroa, oli eri yhteisöille myönnettävää hankerahoitusta. Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin kolmelle eri yritykselle yhteensä lähes miljoona euroa. Uuden EU:n maaseuturahaston rahoituskauden yritys- ja hanketukipäätöksiä ei olla vielä päästy tekemään tietojärjestelmien keskeneräisyyden vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme