Nimitys: Professori Jyri Hämäläinen Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt professori Jyri Hämäläisen Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi 1.12.2023 alkaen viisivuotiskaudeksi. Hän seuraa tehtävässä Ossi Naukkarista, jonka kausi päättyy 31.10.2023.
Tekniikan tohtori, professori Jyri Hämäläinen toimi Sähkötekniikan korkeakoulun dekaanina vuosina 2015–2023 ja varadekaanina vuosina 2014–2015. Hänet nimitettiin määräaikaiseksi professoriksi Teknilliseen korkeakouluun vuonna 2008 ja Aalto-yliopiston vakinaisen professuurin hän sai vuonna 2013. Ennen Aalto-yliopistoon tuloaan hän työskenteli Oulun yliopistossa ja teollisuudessa, muun muassa Nokia Networks -yhtiössä.
Jyri Hämäläisellä on 240 tieteellistä julkaisua ja 37 patenttia tai patenttihakemusta Yhdysvalloissa. Hän on Oulun yliopiston dosentti ja Teknillisten Tieteiden Akatemian jäsen.
Jyri Hämäläinen on suorittanut tohtorintutkinnot sovelletusta matematiikasta (FT) Oulun yliopistossa ja tietoliikenteen signaalin käsittelystä (TkT) Teknillisessä korkeakoulussa. Hänen tutkimusalueensa on langaton tietoliikenne.
Jyri Hämäläinen raportoi Aalto-yliopiston provostille Kristiina Mäkelälle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henkilöstöjohtaja Riitta Silvennoinen, Aalto-yliopisto
puh. 040 525 9257, riitta.silvennoinen@aalto.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Missä tuntuu rakkaus? Uusi tutkimus valottaa rakkauden luonnetta aiempaa tarkemmin19.9.2023 08:46:31 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkijat muodostivat kehokarttoja rakkauden eri lajeista. Läheisissä ihmissuhteissa koetaan voimakkaimpia rakkauden kokemuksia, mutta vahvana ilmenee myös esimerkiksi rakkaus luontoa kohtaan.
Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita18.9.2023 15:45:00 EEST | Tiedote
Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita. Keksinnöllä on monia käyttömahdollisuuksia esimerkiksi huurtumisen estossa, jossa se voi korvata erittäin myrkyllisiä kemikaaleja.
Tutkimus: Maapallon rajat tulleet vastaan – jo kuusi yhdeksästä planetaarisesta rajasta ylitetty13.9.2023 21:00:00 EEST | Tiedote
Maapallolla on ylitetty jo kuusi ihmisten elinolosuhteiden kannalta keskeistä planetaarista rajaa, selviää kansainvälisestä tutkimuksesta. Makean veden planetaaristen rajojen tutkimusta johti Aalto-yliopiston ryhmä.
Tutkijat analysoivat globaalia muuttoliikettä aiempaa tarkemmin – ilmiö on luultua monimutkaisempi8.9.2023 10:01:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että sosioekonomiset syyt painoivat liikkumisen taustalla ilmastonmuutosta enemmän.
Merkittävän ERC-rahoituksen saanut tutkimus selvittää ihmisen toiminnan vaikutuksia veden kiertokulkuun maailmanlaajuisesti6.9.2023 15:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkija Miina Porkka tutkii, kuinka ihmisen toiminta muokkaa veden kiertokulkua, ja kuinka muutokset kiertokulussa vaikuttavat elämään koko maapallolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme