HelsinkiMissio

School to Belong -yksinäisyyskysely: Yksinäisyyttä kokevat nuoret tapaavat toisiaan harvoin kouluyhteisön ulkopuolella – ratkaisuja löydetty yksinäisyyden vähentämiseksi

Jaa

Joka kolmas (33 %) yksinäisyyttä kokevista nuorista ei tapaa kavereita tai muita saman ikäisiä viikoittain kasvokkain eikä verkossa. Nuorten kokemus siitä, että he voivat vaikuttaa omaan yksinäisyyden tunteeseen on kasvanut vuodessa neljä prosenttiyksikköä School to Belong -ohjelmassa mukana olevissa oppilaitoksissa. School to Belong -yksinäisyyskyselyssä on vastaajana 6 335 nuorta.

School to Belong -ohjelma tarjoaa oppilaitoksille työkaluja, koulutuksia ja oppimateriaaleja sekä yksinäisyyttä kokeville nuorille
School to Belong -ohjelma tarjoaa oppilaitoksille työkaluja, koulutuksia ja oppimateriaaleja sekä yksinäisyyttä kokeville nuorille Johannes Romppanen & Risto Musta HelsinkiMissio

School to Belong -yksinäisyyskyselyssä joka kolmas yksinäisyyttä kokeva nuori kertoo, että ei tapaa kavereita tai muita saman ikäisiä viikoittain kasvokkain kouluyhteisön ulkopuolella eikä verkossa.  Puolet yksinäisyyttä kokevista kertoo yksinäisyyden haittaavan keskittymistä oppitunneilla ja 42 % kertoo yksinäisyyden olevan yhteydessä koulupoissaoloihin. Oppilaitosten henkilöstöstä jopa 83 % kokee yksinäisyyden vaikuttavan koulupoissaoloihin.

– Sosiaalisten kontaktien puute ja yhteisöön kuulumattomuus on hälyttävää. Toiveikkuutta yksinäisyyttä kokevien nuorten tilanteeseen kuitenkin tuo se, että nuorilla on myös positiivisia kokemuksia sosiaalisista suhteista. Oppilaitoksissa on tärkeää vahvistaa näitä kokemuksia. Kertaluontoiset ryhmäytymisen keinot eivät välttämättä enää riitä – tutustumisen ja yhdessäolon paikkoja tulee luoda nuorille aktiivisesti ja mahdollistaa kynnyksettömiä tapoja osallistua, HelsinkiMission yksinäisyystyön päällikkö, tutkija Maria Lähteenmäki sanoo.

Melko usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä kokevien nuorten osuus (14 %) on edelleen suuri verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan (11 %). Pitkään jatkuva yksinäisyys on stressitila, jolla on vakavia vaikutuksia hyvinvointiin ja terveydentilaan, opiskelumotivaatioon ja opintojen keskeyttämisriskiin. Kaksi kolmesta nuoresta arvioi mielenterveysongelman liittyvän omaan yksinäisyyteen, kolme neljästä väsymyksen ja noin puolet kokee ärtymyksen ja välinpitämättömyyden olevan yhteydessä yksinäisyyteen.

Valtakunnallinen School to Belong -ohjelma vähentää yksinäisyyttä kouluyhteisöissä

School to Belong -ohjelmassa on löydetty ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseksi. Nuorten kokemus siitä, että he voivat vaikuttaa omaan yksinäisyyden tunteeseen on kasvanut vuodessa neljä prosenttiyksikköä niissä kouluissa, jotka ovat olleet mukana ohjelmassa. School to Belong -ohjelma tarjoaa oppilaitoksille työkaluja, koulutuksia ja oppimateriaaleja sekä yksinäisyyttä kokeville nuorille kynnyksetöntä keskusteluapua ja tukea Nuorten kriisipisteellä.

– Yksinäisyyttä tuntevista nuorista 42 % ei koe pystyvänsä vaikuttamaan yksinäisyyteen. Nuoret tarvitsevat tietoa ja taitoja siitä, miten yksinäisyyttä voi vähentää. Kouluyhteisöllä on tärkeä tehtävä tarjota nuorille turvallinen paikka opetella sosiaalisia taitoja ja konkreettisia keinoja puuttua yksinäisyyteen. Jokainen nuori ansaitsee kokea kuuluvansa yhteisöön, kertoo HelsinkiMission Nuorten kriisipisteen päällikkö Heidi Rouhiainen.

Kouluyhteisöissä yksinäisyyttä voidaan vähentää lisäämällä yhteisöllisyyttä. Puolet nuorista (51 %), joiden oppilaitos on toista vuotta mukana School to Belong -ohjelmassa, kokee, että oppilaitoksessa panostetaan yhteenkuuluvuuden lisäämiseen. Ensimmäistä lukuvuotta mukana olevissa oppilaitoksissa vastaava luku oli 39 %. Kehitys on ollut myönteistä myös nuorten vanhempien mielestä. Toista vuotta ohjelmaan osallistuvat vanhemmat kokevat oppilaitoksen panostavan yhteisöllisyyden lisäämiseen (62 %), kun vastaava luku ensimmäistä vuotta mukana olevien kohdalla on 54 %. Lisäksi ensimmäistä vuotta mukana olevasta kouluhenkilökunnasta 23 % vastasi pystyvänsä vaikuttamaan oppilaiden yksinäisyyteen, toista vuotta ohjelmassa olevasta vastaavasti 34 %.

School to Belong -yksinäisyyskyselyn tuloksia

  • 14 % nuorista kokee haitallista yksinäisyyttä oppilaitoksessaan ja heistä 41 % ei koe voivansa vaikuttaa yksinäisyyden tunteeseen.
  • Haitallista yksinäisyyttä kokevat nuoret tunnistavat yksinäisyyden liittyvän mielenterveysongelmiin, sekä lisäävän väsymystä, ärtymystä ja keskittymisen vaikeuksia oppitunnilla.
  • Joka kolmas yksinäisyyttä kokevista nuorista ja 13 % kaikista vastanneista nuorista ei tapaa viikoittain kavereita tai muita samanikäisiä oppilaitoksen ulkopuolella eikä verkossa.
  • 83 % oppilaitosten henkilöstöstä kokee, että nuorten yksinäisyys liittyy koulupoissaoloihin.
  • Yksinäisyys lisää merkittävästi liiallista somen käyttöä ja tämän tunnistavat yli puolet nuorista (58 %), huoltajista (59 %) ja oppilaitoksen henkilökunnasta (67 %),
  • Henkilökunnasta 14 % ja nuorista 7 % kokee, että oppilaitoksessa esiintyy rikollista jengiytymistä, joka on yhteydessä ulkopuolisuuden kokemukseen.

Tutustu School to Belong -kyselyn tuloksiin.

School to Belong -kysely toteutettiin 101:ssa School to Belong -ohjelmassa mukana olevassa yläkoulussa tai toisen asteen oppilaitoksessa 24.4.–2.6.2023. Kyselyyn vastasi yhteensä

6 335 nuorta, 1 277 oppilaitosten henkilökunnan jäsentä ja 2 837 huoltajaa. Kysely toteutettiin suomeksi ja ruotsiksi.

HelsinkiMission School to Belong -ohjelma auttaa tunnistamaan ja vähentämään nuorten yksinäisyyttä ja sen haitallisia vaikutuksia terveydelle ja hyvinvoinnille. Ohjelman tavoitteena on tehdä yksinäisyyden vähentämisestä koko oppilaitoksen yhteinen asia. School to Belong -ohjelmassa huomioidaan laajasti kouluyhteisön eri toimijat nuorten yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi. 

School to Belong -ohjelman suunnittelu ja toteutus käynnistettiin vuonna 2021 eduskunnan myöntämän joululahjarahan turvin ja se on jatkoa nuorten palveluiden kehityshankkeelle, jota tukivat perheyritys Berner Oy, perheyritys Veikko Laine Oy, Eva Ahlströmin säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö ja August Ludvig Hartwallin säätiö. Ohjelman jalkauttamista oppilaitoksiin Tampereella tukee Kauppias K. P. Ruuskasen Säätiö. Lisäksi ohjelman ruotsinkielistä toimintaa rahoittavat Svenska folkskolans vänner ja Svenska kulturfonden. Posti tukee ohjelmaa HelsinkiMission pääyhteistyökumppanina.

School to Belong -yksinäisyyskyselyyn vastanneiden nuorten kommentteja:

”Yksinäisyys näkyy arjessani eniten koulussa. Ei vain ole ketään kenen kanssa viettäisin aikaa, en puhu kenellekään, ellei pidä tehdä pari- tai ryhmätöitä. Koulun jälkeen jotkut saattavat olla vielä kavereidensa kanssa, mutta minä en voi tehdä niin. Yksinäisyys vie motivaatiota jaksaa olla koulussa.” – nuori, 17 vuotta

”Teen koulussa vain aivan pakollisen ja menen koulusta suoraan kotiin. Käytän poissaolot aivan kurssilta tippumisen rajoille. Paritehtäviä tehdessä luokassa yritän näyttää siltä, ettei minua kiinnosta ja sulkeutua puhelimelleni jotta muut eivät kiinnittäisi yksinäisyyteeni huomiota.” – nuori, 18 vuotta

”Vietän suurimman osan vapaa ajastani yksin, mutta koulussa kuitenkin minulle puhutaan. En silti tunne ikinä kuuluvani joukkoon. Lopetin harrastukseni, vaikka rakastin sitä mutta en vain enää kestänyt sitä syrjintää ja yksinäisyyttä mitä koin siellä ollessani.” – nuori, 16 vuotta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maria Lähteenmäki
Yksinäisyystyön päällikkö, tutkija
maria.lahteenmaki@helsinkimissio.fi
044 054 6224

Heidi Rouhiainen
Nuorten kriisipisteen päällikkö
heidi.rouhiainen@helsinkimissio.fi
045 855 0962

Tietoja julkaisijasta

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Vähennämme yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Vuonna 2023 olemme toimineet 140 vuoden ajan.

Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.

Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.

helsinkimissio.fi

#yhdessäyksinäisyysvoitetaan

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio

Uusia ratkaisuja työelämän yksinäisyyteen – HelsinkiMissio yhdistää nuoret, työpaikat ja oppilaitokset ratkomaan vakavaa ongelmaa30.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Kasvaneet luvut nuorten työpaikoilla kokemasta yksinäisyydestä herättävät huolta. Onneksi ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseen on olemassa. HelsinkiMission Work to Belong -ohjelma yhdistää nuoret, työpaikat ja oppilaitokset ratkomaan ongelmaa. Käytössä on jo toimiviksi havaittuja ratkaisumalleja ja lisäksi kehitetään uusia.

Helsingin Messukeskus yhteistyöhön HelsinkiMission kanssa yksinäisyyden vähentämiseksi14.1.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Messukeskus aloittaa vuoden 2025 alusta yhteistyön HelsinkiMission kanssa. Messukeskuksen tavoitteena on luoda kasvua kohtaamisista, ja yhteistyö HelsinkiMission kanssa tukee tätä tavoitetta erityisesti sosiaalisen vastuun saralla. Yhteistyön tavoitteena on edistää sosiaalista vastuullisuutta ja tukea HelsinkiMission arvokasta työtä yksinäisyyden vähentämiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi.

Yhdessä perheiden tukena – Rettigin ja HelsinkiMission kumppanuudella tukea lapsiperheille Uudessa lastensairaalassa10.1.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Rettigin ja HelsinkiMission kolmivuotinen kumppanuus (2025–2027) mahdollistaa kaivattua vapaaehtoisten tukea perheille Uudessa lastensairaalassa ja ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseksi. Yhteistyö keskittyy HelsinkiMission perhekaveritoiminnan vahvistamiseen ja laajentamiseen, tarjoten arjen apua ja tukea sairaalaan tuleville perheille. Yhteistyö on konkreettinen esimerkki yrityksen sosiaalisen vastuun kantamisesta.

HelsinkiMission joulutempaus nostaa esiin yksinäisyyden, joka piiloutuu joulunaikaan19.12.2024 06:30:00 EET | Tiedote

HelsinkiMission uuden joulutempauksen toteutus näyttää aluksi joulun iloiselta tuotemainokselta, kunnes se muuttuu muistutukseksi juhla-aikaan piiloutuvasta yksinäisyydestä. Pääkaupunkiseudun ulkomainospinnoilla huomiota herättävä toteutus kääntää joulumainonnan yhteisöllisen kuvaston päälaelleen, kun ruudulle jääkin yksinäinen lapsi tai vanhus. Tempauksella nostetaan esiin todellisuus, joka koskettaa monia yksinäisiä suomalaisia myös joulun pyhinä.

Aamukorva kuuntelee läpi joulun – HelsinkiMission palveluiden loppuvuoden aukioloajat17.12.2024 06:30:00 EET | Tiedote

HelsinkiMission palvelut tukevat nuoria, perheitä, senioreita ja aikuisia myös joulunaikana. Esimerkiksi Aamukorva-puhelinpalvelu on avoinna joka päivä kello 6–8, tarjoten myötätuntoista keskustelutukea ja kuuntelijaa senioreille. Vaikka osa palveluista viettää joulutaukoa, moniin voi varata aikoja tai hyödyntää etäyhteyksiä loppuvuonna HelsinkiMission verkkosivuilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye