Ötököitä, robotteja, unelmien Oulu ja paljon muuta Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä
Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella tänäkin syksynä. Perjantaina 29. syyskuuta tutkijamme tarjoavat runsaan kattauksen monipuolista nähtävää, koettavaa ja tekemistä kaikenikäisille.

Tutkijoiden yö on koko perheen monitieteinen tapahtuma, jossa tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Tapahtumassa tiede esittäytyy kymmenissä työpajoissa, näyttelyissä ja yleistajuisissa esityksissä. Mukana ovat muun muassa robotiikkaan, luututkimukseen, tekoälyyn, biojätteen hyödyntämiseen, kekriperinteeseen ja unelmien Ouluun liittyvät työpajat.
Yleistajuisissa tiedeluennoissa esitellään visioita kiertotaloudesta, valaistaan Hartaanselän asuntomessualueen historiaa, perehdytään ironiaan ja tutustutaan uusimpiin havaintoihin jään sulamisesta Grönlannissa. Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on esillä monenmoisia ötököitä, kokoelmakasvihuoneet Romeo ja Julia ovat avoinna ja puutarhan asiantuntijat ovat paikalla vastaamassa kysymyksiin. Potnapekka kuljettaa yleisöä maksutta kampuksen ja puutarhan välillä non-stop klo 17–21.
Tutkijoiden yössä vietetään myös uuden bokashi-kompostointimenetelmästä kertovan tietokirjan julkistustilaisuutta ja jaetaan käytännön tietoa bokashista.
Vielä kerran: Ortotopologian lopulliset alkeet
Tutkijoiden yössä on mahdollista nähdä vielä kerran suosittu Ortotopologian lopulliset alkeet -näytelmä, joka kertoo edesmenneestä pseudotieteilijästä ja ortotopologian dosentista Aapo Heikkilästä. Näytös on maksuton, lippuja esitykseen on rajattu määrä ja niitä jaetaan klo 17 alkaen Tutkijoiden yön infopisteessä.
Illan päätteeksi esiintyy Talent Suomi -ohjelmasta (2021) tuttu multi-instrumentalisti Julius Rantala.
Tutkijoiden yö tarjoaa ohjelmaa myös Sodankylän Geofysiikan Observatoriossa. Yleisöluennoilla kerrotaan revontulista, katsellaan upeita kuvia ja videoita ja tutkijat vastaavat yleisön kysymyksiin. Tapahtumassa esitellään myös uuden EISCAT_3D-sirontatutkan toimintaa. Sään salliessa yleisö voi kokeilla yötaivaan kuvausta kameralla.
Tutkijoiden yö on koko Euroopan laajuinen ja Suomen suurin tiedetapahtuma, jota vietetään perinteisesti syyskuun viimeisenä perjantaina. Oulun yliopistossa Tutkijoiden yö järjestetään nyt kuudetta kertaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme