Voiko lukeminen olla supervaarallista, pohtii Veera Salmen uutuusseikkailu Aina Ponoi
Aina Ponoi on lumoava fantasiaromaani Oboista, joka päätyy ällistyttävään maailmaan etsimään kadonnutta siskoaan. Kirja on itsenäinen jatko-osa lukijat vuonna 2022 hurmanneelle Oboin kirjalle.

Voiko lukeminen olla supervaarallista? Voiko kirja olla pääsylippu toiseen maailmaan?
Nuori Oboi ei usko tarinoihin, mutta joutuu niiden pyörteisiin, kun salaperäisen kirjan välistä löytyy pääsylippu. Kirja johdattaa Oboin etsimään siskoaan kummallisesta fantasiamaailmasta, Aina Ponoista.
Aina Ponoi on paikka, jossa kaikki on mahdollista, ja siellä Oboi pääsee hetkeksi pakoon arkeaan: omaa sairasteluaan ja äidin uutta suhdetta. Mutta sitten Oboille selviää, että ihmeellistä Aina Ponoita uhkaa vaara.
Aina Ponoin päähenkilö on puolentoista vuoden takaisesta Oboin kirjasta tuttu Oboi, joka on menettänyt parhaan ystävänsä ja kärsii ahdistukseksi muuttuvasta yksinäisyydestä. Äidin uusi parisuhde aiheuttaa erilaisia oireita niin Oboille kuin hänen kahdelle siskollensakin.
Sisarukset saavat kuulla, että on olemassa kirja, jossa on kaikki maailman tarinat. Kolmikko löytää kirjan ja päätyy seikkailemaan sen sisään.
Siinä missä kirjailija Veera Salmi kuvailee Oboin kirjaa lukutaidon ylistykseksi, Aina Ponoin ytimessä on tarinoiden merkitys: ahdistunut Oboi löytää tarinoista apua ja terapiaa. Toisaalta hän joutuu myös kohtaamaan tarinoihin uppoamisen riskit.
”Tämä on kuitenkin iloinen ja kevyt kirja. Haluan puhua tarinoista ja siitä iloisesta puolesta, mitä kirjat parhaimmillaan ovat”, Salmi kertoo.
Salmen tavoitteena on, että koko Oboita käsittelevä sarja voi olla positiivista fantasiaa – seikkailu, johon sukeltaa silloin kun ympäröivä maailma tuntuu synkältä.
Veera Salmi on Helsingissä asuva kirjailija. Salmi tunnetaan niin pienemmille lapsille suunnatuista Puluboi- ja Päiväkoti Heippakamu -kirjoistaan kuin nuortenromaaneistaankin.
Aina Ponoi ilmestyy 5.10.2023, ja se on saatavana kovakantisen lisäksi Alen Nsambun lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Media-alan kapinallisen mehevät muistelmat2.7.2025 10:52:46 EEST | Tiedote
Koukuttavia tarinoita suomalaisen mediakentän ytimestä. Kari Kivelä paljastaa mitä median kulisseissa oikeasti tapahtuu.
Korkeushyppääjä Ella Junnilasta Tähtipöllö-lukukilpailun suojelija24.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana syksynä jo kolmatta kertaa käynnistyvä Tähtipöllö-kilpailu saa nyt lisävauhtia korkeushypyn arvokisamitalistilta. Tähtipöllön suojelijana Ella Junnila tulee pitämään somekanavillaan lukupiiriä, tekemään kouluvierailuja kisaan osallistuviin luokkiin sekä kantamaan mediapaidassaan Tähtipöllö-logoa.
Jo 25 vuotta Ratamo-trillereitä! Taavi Soininvaara viettää juhlavuotta24.6.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
25-vuotiskirjailijajuhlaansa viettävän Taavi Soininvaaran uusin trilleri Musta legenda on jännittävä ja monitasoinen geopoliittinen trilleri, joka vie lukijan kansainvälisen vakoilun, kyberrikollisuuden ja bioterrorismin maailmaan.
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme