Opiskelijat kohtaavat senioreita digituen tapahtumassa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue järjestää Vanhustenviikolla Digitukea senioreille -tapahtuman tiistaina 3.10.2023 klo 9-12. Laurea-ammattikorkeakoulun tiloissa Tikkurilassa järjestettävässä tapahtumassa opiskelijat pääsevät näkyvään rooliin tapahtuman järjestelyissä.

Vantaalla ja Keravalla on huomattu, että digituen tarve ei ole loppumassa. Digitaaliset palvelut ovat vahvasti läsnä terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa sekä kaikenlaisessa arkisessa asioinnissa. Kun palvelut siirtyvät sähköisiin välineisiin, tarvitaan niiden kylkeen digitukea mahdollisimman helposti ja matalalla kynnyksellä. Kasvokkain annettava digituki ja neuvonta ovat monille nimenomaan se tapa, jota eniten kaivataan. Tällainen tapahtuma järjestetään ensimmäistä nyt kertaa. Koolla laaja joukko alueen toimijoita, jotka tarjoavat digitukea tai palveluita senioreille. Tapahtumassa katse suunnataan digitaalisiin palveluihin ja niiden käyttämiseen nimenomaan senioreiden näkökulmasta.
Tapahtumaan odotetaan alueella asuvia senioreita, seniori-ikää lähestyviä sekä heidän läheisiään. Opiskelijat opastavat heitä korkeakoulun tiloissa ja avustavat esimerkiksi kahvien kanssa. Opiskelijat auttavat senioreita myös erilaisten sovellusten, kännyköiden, tablettien ja tietokoneiden parissa. Myös muita alueella toimivia digituen ammattilaisia on antamassa digitukea tapahtuman aikana
”Opiskelijoilta on tullut monta raikasta ideaa tapahtuman järjestämiseen”, sanoo tapahtuman koordinoinnista ja suunnittelusta vastaava Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen erityisasiantuntija Maija Isaksson Asukkaan asialla -hankkeesta. ”Opiskelijat ovat nimenomaan toivoneet, että he voivat auttaa tapahtumakävijöitä esimerkiksi kahvituksessa ja seurustella senioreiden kanssa kahvikupposen äärellä”, kertoo Isaksson.
Laurean opiskelijat ovat saaneet tapahtumassa tehtäväkseen myös esitellä yhden tai muutaman hyvinvointia tukevan sovelluksen, joka sopisi senioriväestölle. Lisäksi esittelyssä on muun muassa Martta-sovellus ja Vantaan aikuisopiston tietotekniikkakurssien tarjontaa. Lisäksi tapahtumassa kuullaan aamupäivän aikana useita asiantuntijapuheenvuoroja esimerkiksi edunvalvontavaltuutuksesta, arjen tietoturvasta ja kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä. Paikalliset järjestöt ja organisaatiot esittäytyvät messuosastolla.
Lisätietoja antaa:
Maija Isaksson
Erityisasiantuntija
0405477635
Linkit
- Vanhusten viikkoa vietetään 2.-8.10.2023 ja tiistain 3.10. teemana on SeniorSurf – digitalisaatio ja teknologia
- Vantaan ja Keravan alueella saa eri paikoista
- Digituella tarkoitetaan sähköisen asioinnin, sähköisten palveluiden ja laitteiden käytön tukea. Tuen sisältö voi vaihdella verkkoasioinnin opastamisesta sovellusten asentamiseen ja käyttöönottoon
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEs tjänster bemöter utmaningarna på välfärdsområdet7.5.2025 08:34:41 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområde utvecklar sina tjänster enligt välfärdsområdets servicebehov. Tjänsterna fokuserar bland annat på problem som våld i nära relationer, bostadslöshet, ensamhet och utmaningar med den psykiska hälsan.
VAKEn palvelut vastaavat alueen haasteisiin7.5.2025 08:34:41 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kehittää palveluitaan alueen palvelutarpeen mukaan. Palveluita on suunnattu vastaamaan muun muassa lähisuhdeväkivaltaa, asunnottomuuteen, yksinäisyyteen ja mielenterveyden haasteisiin.
Asukkaat haluavat vaikuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluiden kehittämiseen6.5.2025 14:40:24 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kysyi alueen asukkaiden kokemuksia ja toiveita osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä viestinnästä. Vastauksia hyödynnetään uuden strategian valmistelussa, osallisuuden vahvistamisessa ja viestinnän kehittämisessä.
VAKE on varautunut lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen6.5.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on varautunut 1.5.2025 voimaan astuneen terapiatakuun toteuttamiseen. Terapiatakuu toteutetaan osana mielenterveystyön kokonaisuutta.
Aluehallitus käsitteli oppilaitosten sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien tehtävien sijoittamista29.4.2025 16:40:41 EEST | Tiedote
Aluehallituksen kokouksessa käsiteltiin selvitystä perusopetuksessa ja toisella asteella työskentelevien hyvinvointialueen sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien resurssien uudelleenkohdentamista lakisääteisiin tehtäviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme