Avustusta haettavana vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen
Etelä-Savon ELY-keskukselta voi hakea avustusta vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen 02.10–30.11.2023 välisenä aikana. Hankkeiden toteuttamiseksi maa- ja metsätalousministeriö on osoittanut Etelä-Savon ELY-keskukselle käytettäväksi 2,5 miljoonan euron määrärahan. Haku on valtakunnallinen ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilölle.

Valtion vuoden 2023 talousarvion valtiovarainvaliokunnassa pidettiin erittäin tarpeellisena uutta määrärahaa vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseksi. Budjettiesitys on tarpeellinen osa laajempaa kriittisen infrastruktuurin varautumista muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
Avustuksen tavoitteena on edistää vesihuollon tieto- ja kyberturvallisuutta digitalisaation ja erilaisten pilvipohjaisten järjestelmien käyttöönoton edetessä. Lisäksi tavoitteena on parantaa vesihuollon varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Avustushaussa etsitään hakuilmoituksessa mainituin kriteerein hankkeita, jotka vahvistavat vesihuollon turvallisuutta, toimintavarmuutta ja varautumista.
Avustettavia toimenpiteitä ovat vesihuollon digitalisaatiota, kyberturvallisuutta ja yleistä toimintavarmuutta (mm. häiriötilanteisiin varautuminen ja riskienhallinnan tehostaminen) parantavat kehittämishankkeet. Avustusta suunnataan erityisesti hankkeisiin, joiden tavoitteena on varmistaa vesihuoltopalvelujen tieto- ja kyberturvallisuuden turvaaminen.
Lisäksi avustuksen tavoitteena on kehittää vesihuollon alueellista yhteistyötä. Avustusta voidaan myöntää myös turvallisuutta edistäville hankkeille, jotka tähtäävät laitosten yhdistymisiin ja muuhun yhteistyöhön.
Yhteyshenkilöt
Markus TirkkonenVesitalousasiantuntija
Puh:+358 295 024 066markus.tirkkonen@ely-keskus.fiJyrki LammilaVesihuoltopäällikkö
Puh:0295 022 890jyrki.lammila@ely-keskus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Voikosken tulvaluukkuja avataan edelleen Juolasveden ja Sarkaveden vedenpintojen alentamiseksi1.12.2023 14:04:01 EET | Tiedote
Juolasveden ja Sarkaveden pinnan nousu Mäntyharjulla ja Kouvolassa on hidastunut ja kääntymässä laskuun. Tulvaluukkujen avaaminen edelleen tehostaa vedenkorkeuden laskua lähipäivinä.
Luukkuongelmia Voikosken voimalaitoksen padolla – vedenpinta noussut Juolasvedellä ja Sarkavedellä, Mäntyharjun ja Kouvolan alueilla30.11.2023 15:20:03 EET | Tiedote
Juolasvettä ja Sarkavettä säännöstelevän Voikosken voimalaitoksen padolla on havaittu vaurioita tulvaluukuissa. Tämän vuoksi Juolas-Sarkaveden vedenpinta on noussut suunnittelemattomasti. Maanantaina jälkeen nousua on ollut noin 20 senttimetriä ja vedenpinta on tällä hetkellä viisi senttiä säännöstelyn ylärajan yläpuolella.
Työvoimabarometri korvaa Ammattibarometrin29.11.2023 15:33:28 EET | Tiedote
Uuden työvoimabarometrin tavoitteena on tuottaa laadukasta ja kattavaa lyhyen aikavälin tietoa ELY-keskusalueittain työvoima- ja osaamistarpeista vuodeksi eteenpäin. Tiedon tuottamisesta ja aluekäytännöistä vastaavat ELY-keskukset. Aiemmin tietoa työvoimatarpeista on julkaistu Ammattibarometrissa, jonka Työvoimabarometri nyt korvaa.
Kehitysnäkymät yritysten välillä vaihtelevat paljon Etelä-Savossa23.11.2023 12:54:21 EET | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi 23.11. syksyn 2023 katsauksen alueellisiin kehitysnäkymiin. Etelä-Savon osalta korostuu näkymien vaihtelu yritysten välillä. Pk-barometrin mukaan Etelä-Savossa yritysten suhdannenäkymät olivat syyskuussa parhaat koko maassa. Kuitenkin suurimmalla osalla yrityksiä on parhaillaan sopeuttamistoimia meneillään tai suunnitteilla.
Luomukorvausten maksu alkaa Etelä-Savossa – luomutilojen määrä vähentynyt22.11.2023 08:13:25 EET | Tiedote
Ruokavirasto avasi ELY-keskusten luomusitoumusten käsittelyn tukisovelluksessa 4. lokakuuta. Etelä-Savon ELY-keskuksessa korvauksia päästään maksamaan vielä tämän kuun aikana. Luomusitoumuksen hakijoita on Etelä-Savossa 170 tilaa, joten kaikki eivät välttämättä saa maksuja samaan aikaan, vaan odotukseen kannattaa varautua. – Ensimmäisessä vaiheessa luomukorvaus maksetaan sen mukaan, mitä päätukihaussa on ilmoitettu. Jos luomukorvauksen määrään vaikuttavia muutoksia on tehty päätukihaun päättymisen jälkeen, ne huomioidaan toisen erän maksatuksessa. Toinen erä on suunniteltu toukokuulle 2024, kertoo Anne Manninen Etelä-Savon ELY-keskuksen luomutiimistä. Hallinto pääsee tallentamaan sitoumukseen tulevia muutoksia joulukuussa, kun tukisovellus päivitetään. Kaikki sitoumukseen maksuun vaikuttavat muutokset, esimerkiksi päättymisvuosi ja lohkomuutokset, korjataan sitoumukseen päivityksen jälkeen. Etelä-Savon luomutilat monipuolisia Etelä-Savossa luomupinta-ala on noin 12 000 hehtaaria, joist
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme