Kai Ekholmin kirja Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika tarjoaa uusia tapoja ymmärtää Mattia, sankaruutta ja suomalaisuutta
Matti Nykäsestä on kirjoitettu paljon, mutta vasta Kai Ekholmin tietoteos Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika piirtää tarkan kuvan ihmisestä ja ilmiöstä nimeltä Matti. Se on hauska ja traaginen, kunnioittava ja häpeämätön teos, joka saa Nykäsen hengittämään ja puhumaan meille.

Matti Nykänen hyppäsi kuin jumala ja ryyppäsi kuin paholainen eikä koskaan kasvanut aikuisten maailmaan.
Matti oli lumottu prinssi, joka pysäytti ajan ja painovoiman. Hän nousi työläiskodista kovalla harjoittelulla kaikkien aikojen mäkikotkaksi. Sitten käänteinen tarina antisankariksi. Media jauhoi hänet palasiksi, jotka yhä etsivät toisiaan.
Kun Matti Nykänen kuoli, kansa laski karvalakkinsa, kerääntyi tienvierille, isät ja pojat pitivät toisiaan kädestä. Kansakuntaan jäi Matti Nykäsen arpi.
”Tuuli on jännittänyt lihaksensa ja valmistautuu puhaltamaan pitkiä vokaaleja. Hyppytornissa nuorukainen on odottanut sumuun aukkoa. Nykänen varmistaa siteensä ja korjaa hyppylasiensa asentoa. Sitten hän näkee valmentajan lipun nousevan. On aika. Tuhansissa harjoituksissa tarkkuutettu koneisto. Asento. Liuku. Täydellinen ponnistus. Täsmällisesti halkeavan koivuhalon ääni.”
”Matti Nykäseen tiivistynyt elämä oli kuin mehiläisten monimutkainen pesä, jota rakensivat ja asustivat läheiset, toimittajat ja kansalaiset. – – Tavallisen ihmisen käyttäytymisnormit eivät koskeneet Mattia. Hän saattoi tulla aamulla ennen ylösnousua ja sanoa: ’Nyt lähdetään viikoksi Vuokatille hyppäämään.’ Tai hän saattoi katsoa kelloa ja todeta: ’Piti olla Yleisradiossa, mutta enpä viitsi mennä.’ – – Välillä hän oli täydellinen urheilun herrasmies, toisinaan totaalinen törppö ja järjettömyyden kuningas. Osa Matin elämästä on ankkuroitu faktoihin, osa jää silkaksi ajelehtimiseksi. Hän oli lainassa kuin enkeli ja poistui siipirikkona kapakan takaovesta. – – Matti loi turvapaikan kaltaisilleen aroille ja vihaisille miehille, jotka eivät tunteneet itseään, perhettään tai puolisoitaan. Ajattelen Matin suorituksia omalaatuisena ihmisyyden ja urheilun aikakapselina, joka vie tästä ajasta ja ihmisestä jotakin tulevaisuuteen.”
Kai Ekholm on arvostettu tietokirjailija, jolta on julkaistu yli 30 teosta. Hän on saanut muun muassa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, vuoden tiedekirjapalkinnon ja Suomen PENin sananvapauspalkinnon.
Kai Ekholm: Matti Nykänen – Pilviin kahlittu poika (Docendo 2023), sidottu, 272 sivua. Julkaistaan samalla myös äänikirjana ja e-kirjana. Kirjan sisällöllä on embargo 5.10. klo 2.00.
Arvostelukappaletiedustelut ja kirjailijan haastattelupyynnöt:
tiedotus@docendo.fi – Toimittaja, kysy ennakkoon sähköistä vedosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha JanhonenKustantajaDocendo
Puh:040 843 0139tiedotus@docendo.fihttps://docendo.fi/Kuvat
Lisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Kansainvälisiä huippunimiä ja kotimaista jännitystä – Docendo julkaisee kevään 2024 kustannusohjelman6.11.2023 11:54:00 EET | Tiedote
Islantilaisdekkaristi Lilja Sigurdardottirin Áróran tutkimuksia -sarja ihastutti suomalaisia lukijoita tammikuussa ja uudelleen syyskuussa. Sarjan kolmannen osan lisäksi julkaisemme Ruotsia puhuttaneen Charlotte Al-Khalilin hyytävän esikoisdekkarin.
Docendon kevään 2024 tietokirjavalikoima on julkaistu – Henkilökuvia, bändin hajoamisia sekä yhteiskunnallisia näkemyksiä6.11.2023 11:06:00 EET | Tiedote
Docendon kevään kustannusohjelmassa esiin nousevat mielenkiintoiset henkilöt ja ilmiöt. Musiikki, sotahistoria ja turvallisuuspolitiikka sekä rikosten maailma nivoutuvat yhteen kevään kirjoissa.
Arnold Schwarzeneggerin itsetestaamilla opeilla menestyt ja voit hyvin10.10.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
”Kovin moni parhaista ihmisistä on hukassa itsensä kanssa. Kovin monilla hyvillä tyypeillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä he elämällään tekisivät.”
Ian Kershawin teos Persoonallisuus ja valta kuvaa 12 henkilöä, jotka antoivat ainutlaatuisen – ja joissain tapauksissa katastrofaalisen – panoksensa Euroopan muovaamiseen5.10.2023 10:17:00 EEST | Tiedote
Arvostettu englantilainen historioitsija pohtii, miten johtajan poikkeuksellinen luonne yhdistyneenä tietynlaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen on tuottanut tuhoisia itsevaltiaita – ja toisaalta demokratiaa rakentaneita – johtajia.
Teijo Piilonen kirjoitti kirjan suomalaisen seiväshypyn tarinoista2.10.2023 12:42:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen seiväshypyn historia on täynnä menestystä, värikkäitä persoonia ja kiinnostavia tarinoita. Urheilutoimittaja Teijo Piilosen Suomalaisen seiväshypyn tarinat -kirjaan on haastateltu yli viittäkymmentä urheilijaa, valmentajaa ja muuta laji-ihmistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme