Budjettiriihi jätti happaman maun – köyhyys lisääntyy ja sosiaalipalvelut kuormittuvat
20.9.2023 10:40:22 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on pettynyt hallituksen budjettiriihen tuloksiin. Päätösten seurauksena köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyvät. Myös työvoimapula sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa pahenevat, kun aikuiskoululutustuki lakkautetaan. Varovaista toiveikkuutta herättää se, että sote-alan tutkimus on saamassa rahaa.
Talentia ajoi budjettiriihessä sosiaalialan tutkimus- ja kehittämistoiminnalle omaa rahoitusta. Valtion tutkimusrahoitusta myös sosiaalityön yliopistotasoiseen tutkimukseen tulee lisätä, jotta tutkimuksella voidaan nykyistä kattavammin vastata sosiaalihuollon ja hyvinvointialueiden tutkimustarpeisiin ja parantaa palvelujen vaikuttavuutta.
Hallitus onkin antamassa sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimukselle lisää 5 miljoonaa euroa, mutta rahan jakautumisesta ei ole vielä selvyyttä.
- Kiitämme tutkimusrahoituksesta. Toivomme, että sosiaalityön tutkimus saa nyt kunnon rahoituksen eikä roposia. Terveydenhuollon puolella rahoitus on ollut aiemmin 25 miljoonaa, sosiaalityön tutkimuksella vain 5 miljoonaa. Tätä takamatkaa olisi hyvä päästä tasoittamaan. Sosiaalihuollon osuus sote-palveluista on 38 prosenttia ja tutkimusrahoituksen tulisi noudattaa samaa osuutta, sanoo Talentian yhteiskuntavaikuttamisen johtaja Jenny Suominen.
Talentian tavoitteena oli, että sosiaalialan osaamiskeskukset liitetään sosiaalihuollon tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen kokonaisuuteen ja niiden valtionavustusta nostetaan. Tilanne on kuitenkin vielä epäselvä.
Sosiaalialalla työkuorma kasvaa
Talentia on pettynyt siihen, ettei hallitus perääntynyt aikeistaan leikata sosiaaliturvaa. Leikkaukset johtavat siihen, että köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyvät. Heikoimmassa asemassa olevat joutuvat yhä suurempaan ahdinkoon ja sosiaaliset ongelmat yleistyvät. Samalla sosiaalialan ammattilaisten jo valmiiksi iso työkuorma vain kasvaa.
- Sosiaaliturvaa uudistetaan parhaillaan sosiaaliturvakomitean johdolla. Nyt hallitus tuo komitean työn ulkopuolelta muutoksia sosiaaliturvaan niin nopealla aikataululla, ettei vaikuttavuusarvioita ehditä tekemään. Samalla sosiaaliturva on vaarassa muuttua entistä monimutkaisemmaksi, vaikka sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa sosiaaliturvaa, Suominen moittii.
Talentia ajoi lastensuojelun jälkihuollon ikärajan pitämistä 25 ikävuodessa, mutta hallitus päätti laskea ikärajan 23 vuoteen. Talentia pitää päätöstä lyhytnäköisenä, sillä muutoksella tuskin saadaan hallituksen toivomia säästöjä. Todennäköisempää on, että kun nuoret jäävät ilman tarvitsemaansa tukea, heidän ongelmansa vain syventyvät ja muuttuvat vaikeammin ratkaistaviksi.
Onneton oli myös hallituksen päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki. Tuen avulla monet sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen työntekijät ovat voineet edetä urallaan, nostaa koulutustasoaan ja täydentää koulutustaan. Nyt hallitus torppasi tämän tien, joten työvoimapulasta kärsivillä sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa työntekijöiden saatavuus vain heikkenee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny SuominenYhteiskuntavaikuttamisen johtaja
Puh:09 3158 6021jenny.suominen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: varhaiskasvatuksen sosionomin rooli kirkastumassa työpaikoilla2.2.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen sosionomi on suhteellisen uusi ammattiryhmä ja sen potentiaalia ei ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että yhä useampi työyhteisö jo tunnistaa varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuvan.
Talentialta lakkovaroitus rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Lasten turvallisuus varmistetaan29.1.2026 13:01:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 29.1.2026 jättänyt lakkovaroituksen rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Työnseisaus toteutuu 17.–19.2.2026, ellei sopua työriitaan synny aiemmin.
Hallitus haluaa laajentaa Kelan tiedonsaantioikeuksia – Talentian huolena sosiaalihuollon kasvava työmäärä ja asiakkaiden oikeusturva28.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää Kansaneläkelaitoksen tietojenvaihtoa koskevan lainsäädännön uudistamista. Talentia on huolissaan lakimuutoksen vaikutuksista sosiaalihuollossa.
Työterveyslaitoksen selvitys paljastaa sosiaalialan ammattilaisten ahdingon – säästörajat on nyt ylitetty22.1.2026 16:17:19 EET | Tiedote
Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan sosiaalipalveluissa esiintyy muita ammattiryhmiä enemmän psykososiaalista kuormitusta ja alentunutta työkykyä. Talentia peräänkuuluttaa päättäjiltä tietoon nojaavaa päätöksentekoa, jotta syöksykierre voidaan katkaista.
Talentia: Määräaikaisuuksia helpotetaan hinnalla, jonka maksavat naiset ja vähemmistöt16.1.2026 11:27:52 EET | Tiedote
Hallitus aikoo helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista, vaikka tietää uudistuksen lisäävän syrjintää. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan lakimuutos on peruttava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme