SDP:n Razmyar: Orpon hallitus patsastelee Marinin hallituksen päätösten edessä ja piilottaa taakseen mittavat leikkaukset
SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar ihmettelee hallituksen kiertelyä budjettiriihessä päätettyjen leikkausten ympärillä. Hallituksen päätökset heikentävät Suomea, eivät vähennä valtion lainanottoa ja vaikeuttavat entisestään pienituloisten ja heikoimmassa asemassa olevien arkea.
– Orpon hallituksen näytelmä budjettiriihen päätösten ympärillä on totaalista kansalaisten sumutusta. Nelikko ottaa itselleen kunnian edellisen hallituksen perinnöstä, kuten hyvästä työllisyyspolitiikasta ja TKI-toiminnan edistämisestä. Omat, kansalaisten toimeentuloa romuttavat ja talouden kestävyyttä heikentävät päätöksensä, se yrittää piilottaa julkisuudelta, SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoo.
Orpon hallituksen politiikka heikentää Suomen kilpailukykyä ja kansalaisten hyvinvointia, mutta hallitus vaikenee päätöstensä vaikutuksista. Suunnitelluista leikkauksista on lähes mahdoton ottaa selkoa. Esimerkiksi asumistuen leikkaukset on piilotettu niin, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.
– Jos hallitus tekisi suoraselkäistä ja rehellistä politiikkaa, se kertoisi suomalaisille selkeästi ja suoraan, mistä he aikovat leikata ja kuinka paljon. Nyt Orpo ja Purra jatkavat samaa tyhjien puheiden linjaa kuin ennen vaaleja, jossa asioita kaunistellaan ja ihmisiä harhautetaan jättämällä kertomatta todelliset päätökset ja niiden vaikutukset, korostaa Razmyar.
Suomi kärsii työvoimapulasta, jota ei voi ratkaista ilman maahanmuuttoa. Hallituksen suunnitelmat pahentavat talouden tilannetta entisestään. Tästä huolimatta hallitus ei käsittele sitä tosiasiaa, että se toimillaan vaikeuttaa työperäistä maahanmuuttoa. On selvää, että kokoomus on hyväksynyt perussuomalaisten Suomen taloudelle haitallisen maahanmuuttopolitiikan. Samalla perussuomalaiset ovat ottaneet omakseen kokoomuksen lapsiperheitä ja pienituloisia kurittavan leikkauslinjan, vaikka ennen vaaleja se ei heille vielä käynyt. Kaiken päälle annetaan verohelpotus kaikkein suurituloisimmille ja otetaan ennätysmäinen 11,5 miljardia uutta velkaa.
– Orpo ja Purra viittaavat mielellään velkalaivaan. Nyt vaikuttaa siltä, että laivan suunta on hukassa. Edetäkseen laiva tarvisipolttoainetta, ja suomeksi se tarkoittaa työvoiman saatavuutta. Hallitus ei kuitenkaan maininnut maahanmuuttoa ollenkaan. Ilmeisesti oli niin kiire saada riihi pakettiin päivässä, ettei tämän kokonaisuuden katsomiselle voitu varata aikaa, vaikka se olisi Suomen elinkeinoelämän ja kasvun kannalta merkittävää. Työvoiman saatavuuden haasteita ei ratkaista hallituksen valitsemalla maahanmuuttopolitiikalla eikä varsinkaan lapsiperheisiin kohdistuvilla leikkauksilla, päättää Razmyar.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johannes Koskinen: Oikeusvaltiokorjaukset parlamentaariseen valmisteluun13.5.2024 15:22:36 EEST | Tiedote
Korkeimpien oikeuksien ja valtakunnansyyttäjäviraston esille tuomat korjaustarpeet oikeusvaltion riskikohdista perustuslaissa ovat perusteltuja ja ansaitsevat ripeän ja määrätietoisen valmistelun. Johannes Koskisen mielestä pitää tähdätä perustuslain tarkistusten ensimmäiseen käsittelyyn jo tällä vaalikaudella ja siten voimaantuloon seuraavan vaalikauden alkupuolella.
SDP:n Suhonen: Hallitus suojelee vain rikkaita muista piittaamatta12.5.2024 12:15:38 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo lupasi, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomuuksia, mutta nyt hallitus ajaa 17 000 lasta köyhyyteen. Koulutuksen piti olla erityissuojeluksessa, mutta suojeluksessa ovat vain rikkaat ja kohtuuttomat yritystuet, SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen muistuttaa.
SDP:n Pinja Perholehto: Hardcore-pikamuodin markkinointi kiellettävä EU-tasolla10.5.2024 10:02:27 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, eurovaaliehdokas Pinja Perholehto vaatii Euroopan unionilta tiukempaa puuttumista ympäristölle ja kuluttajille haitalliseen ultrapikamuotiin.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sd-edustajat: Työttömyysturvan porrastus vie Suomea jälleen kauemmaksi muista pohjoismaista8.5.2024 15:35:39 EEST | Tiedote
Hallituksen työllisyyspoliittinen ajattelu näyttää lähtevän siitä, että uudet työpaikat syntyvät ensisijaisesti romuttamalla työttömyysturvan taso entistä kauemmaksi pohjoismaisesta tasosta. Ansioturvan porrastaminen rankaisee työttömyyden pitkittymisestä. Tämä osuu varsinkin niihin työttömiin, joilla on heikommat mahdollisuudet saada töitä. SDP:n työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sd-edustajat jättivät tänään eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen työttömyysturvan porrastamisesta yhdessä vasemmistoliiton edustajan kanssa.
SDP:n Lotta Hamari ja Helena Marttila: Sosiaalihuollon palveluvalikoiman rajaaminen on vastuutonta8.5.2024 09:24:58 EEST | Tiedote
Jo ennestään heikommassa asemassa oleville kävi huonosti kehysriihessä. Julkisen talouden suunnitelmassa on pidettävä huolta kaikkien lasten, nuorten ja perheiden oikeuksien toteutumisesta, muistuttavat demarikansanedustajat Lotta Hamari ja Helena Marttila.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme