Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Hungry for Finland  -ruokamatkailukilpailun 2023 finalistit on valittu

Jaa

Tänä vuonna Hungry for Finland -kilpailussa on mukana on niin tuoreita konsepteja kuin tunnettuja konkareitakin. Ruokamatkailukilpailun ammattilaissarjaan osallistui 46 tuotetta eri puolilta Suomea.

Hungry for Finland - ruokamatkailukilpailu 2023

Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailulla tuodaan esiin Suomen ruokamatkailun kärkituotteet ja innovatiiviset ratkaisut. Vuoden 2023 kilpailun osallistujakaarti on tasokas ja monipuolinen.

Kilpailuun osallistui erilaisia paketoituja ruokamatkoja, ruokamatkailureittejä, ravintoloita ja kahviloita, teemallisia menuja, käyntikohteita, tapahtumia, tislaamoja, pienpanimoita, viinitiloja, ruoanvalmistuskursseja sekä luontoruokailu- ja katuruokakohteita.

– Tänä vuonna ilahduttaa, että mukana on kansainvälisille markkinoillekin suunnattuja paketoituja, monipuolisia kiertomatkatuotteita. Lisäksi jopa kymmenellä yrityksellä on Sustanaible Travel Finland -merkki. Myös merkittävä osa osallistujista on suuntaamassa tälle matkailun vastuullisuuspolulle, kertoo kilpailun arviointiraatiin kuuluva kehittämispäällikkö Terhi Hook Visit Finlandista.

Finalistit 2023

Kilpailun arviointiraati on valinnut seuraavat 15 finalistia:


Raati tekee parhaillaan arviointikäyntejä finalistikohteissa. Kilpailun opiskelijasarja on edelleen avoinna 30.9.2023 asti.

Fine diningista rouheampiin ruokamatkailutuotteisiin

Hungry for Finland -kilpailun ammattilaissarjan arvioinnissa on kiinnitetty huomiota asiakaslähtöisyyteen ja elämyksellisyyteen. Painoarvoa on annettu sille, miten paikallisuutta, lähiruokaa ja tarinoita on käytetty myynti- ja markkinointikanavien hyödyntämisessä. Raati on arvioinut myös tuotteen vastuullisuutta, liiketoiminnallisuutta, verkostoja sekä digitaalisuutta. Lopuksi ruokamatkailutuotetta on arvioitu kokonaisuutena.

Moni asia on ilahduttanut raadin jäseniä, sillä ruokamatkailukilpailun taso on koventunut vuosi vuodelta.

– Mukana on jo hyvin ammattimaisesti toimivia yrityksiä ja tuotteita, joissa vastuullisuusviestintäkin on jo hallussa. Ilahduttanut on erityisesti nuorien ja uusien yrittäjien osallistuminen osittain työvoimapulassa kamppailevalla alalla. Myönteistä on myös monipuolinen tarjonta viimeisen päälle fine diningista elämänmakuisiin ja rouheisiin ruokamatkailutuotteisiin, toteaa kilpailuraadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.  

– Sieni- ja marjanpoimintatuotteet eivät sinällään ole uusi tuoteilmiö, mutta hyvinkin Suomen matkailubrändin ydintä. Hyvin toimivia, yksittäisen matkailijan ostettavissa olevia tämäntyyppisiä tuotteita ei ole liikaa tarjolla kansainvälisille matkailijoille. Jännityksellä odotan, mikä näistä osoittautuu kaikista parhaiten toimivaksi tuotteeksi, lisää Terhi Hook.

Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa 2023

Ruokamatkailukilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä. Kilpailua koordinoi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Vuoden 2023 kilpailu on järjestyksessä viides, ja edelliset kilpailut olivat vuosina 2015, 2017, 2019 ja 2021.

Voittajat palkitaan torstaina 30.11. Ruokamatkailufestivaaleilla Helsingissä, jossa myös ruokamatkailun kansalliset ydinalueryhmät esittäytyvät. Kilpailun ammattilaissarjan pääpalkinto on 5000 euroa. Kilpailun 2. ja 3. sija palkitaan 2000 eurolla.

Kilpailussa menestyvät ammattilaissarjan tuotteet saavat näkyvyyttä kilpailun rahoittajien, kuten Visit Finlandin, kanavissa.  Opiskelijasarjassa voittaja palkitaan 500 euron lahjakortilla valitsemaansa ruokamatkailukohteeseen ja 2. ja 3. sija palkitaan tuotelahjoilla.

Arviointiraatiin kuuluu toimijoita maa- ja metsätalousministeriöstä, Business Finlandista / Visit Finlandista, Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta,  Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta (MTK) ja yrityksistä.

Kilpailun rahoittavat maa- ja metsätalousministeriö, Haaga-Helia amk, Visit Finland, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK ja Lomalaidun ry.
 
Lisätietoja

Kirsi Viljanen, maa- ja metsätalousministeriö,  Hungry for Finland -kilpailun arviointiraadin puheenjohtaja, puh. 029 516 2142, kirsi.viljanen@gov.fi

Kristiina Adamsson, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, projektipäällikkö, Hungry for Finland, puh. 040 488 7595, kristiina.adamsson@haaga-helia.fi 

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye