Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Finkensillan työsillan purkutyöt on aloitettu – väylä käytössä keväällä

Jaa
Kalasataman Nihdin ja Korkeasaaren välille rakennettavan 293 metriä pitkän Finkensillan rakentamistyöt ovat jo pitkällä. Työmaaliikenne on siirretty kulkemaan Finkensillalle ja työsillan purkutyöt on aloitettu.
Finkensilta ja matalampi työsilta takana.
Finkensilta ja matalampi työsilta takana.

Kulkeminen Finkensillan ali on turvallisuussyistä kielletty vielä työsillan purkutöiden aikana. Sillan ali kulkeva väylä otetaan käyttöön viimeistään seuraavaan veneilykauteen mennessä. Jos väylän käyttöönottoa saadaan aikaistettua, tiedotamme siitä heti.

Ennen väylän käyttöönottoa on alueen turvallisuus varmistettava harauksin. Näiden töiden aikataulu vielä vahvistamatta, ja myös jäätilanne tulee vaikuttamaan töiden aikatauluun.

Tulevan väylän alikulkukorkeus on 6,9 metriä.

Nyt purettava työsilta on mahdollistanut sillan välitukien ja -kannen rakentamisen. Työsilta koostuu teräsputkista, teräspalkeista ja puisista pelkkalavoista.

Finkensillan rakennustyöt ovat rajoittaneet Korkeasaaren ja Kalasataman välistä kulkevan veneväylän käytön. Työsillalla on ollut ainoastaan kulkuaukko, joka on vain metrin korkuinen ja kolme metriä leveä.

Korvaava yhteys kulkee Mustikkamaan ja Korkeasaaren välisen salmen kautta. Tämä väylä on yksityisväylä, jolla liikkuminen tapahtuu veneilijän omalla vastuulla. Korkeasaarensillan alikulkukorkeus on 4,7 metriä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Finkensilta ja matalampi työsilta takana.
Finkensilta ja matalampi työsilta takana.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kruunusillat-raitiotie

Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille. 

Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemen ja keskustan välisen osuuden rakentamisaikataulua ei ole vielä päätetty. Lisäksi Laajasalossa ns. Yliskylän lenkin toteuttamista tutkitaan.

Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta.

Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen. 

Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.

www.kruunusillat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye