Väitös: Lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla on yhteys aikuisiän fibromyalgiaan
Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varinen selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgiapotilaiden liitännäissairauksia, kokemuksia terveydenhuollosta ja oireyhtymälle altistavia tekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että negatiiviset kokemukset, kuten koulukiusaaminen, ovat yhteydessä oireyhtymän puhkeamiseen. Terveydenhuollossa fibromyalgiapotilaat kohtaavat epävarmuutta.

Fibromyalgia on toiminnallinen oireyhtymä, joka ilmenee laaja-alaisena kipuna ja muina liitännäisoireina, kuten väsymyksenä ja univaikeuksina. Sen tarkemmat syntymekanismit ovat edelleen hämärän peitossa, mutta tiedetään, että erilaiset kuormittavat elämäntapahtumat voivat altistaa sen puhkeamiselle.
Aleksi Varinen kiinnitti väitöstutkimuksessaan erityisesti huomiota lapsuusiän negatiivisiin elämäntapahtumiin, masennukseen ja kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hänen keskeinen havaintonsa oli, että tutkituilla lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla sekä koulukisatuksi tulemisella on yhteys fibromyalgiaan aikuisiällä. Yhteys kuitenkin heikkeni, kun masennus otettiin tarkasteluun mukaan selittävänä tekijänä.
– Tämä nostaa esiin kysymyksen siitä, millä tavalla masennus ja fibromyalgia kytkeytyvät tosiinsa. Taustalla saattaa olla muitakin yhteisiä altistavia tekijöitä, tai masennus saattaa edesauttaa fibromyalgian kehittymistä. Aiheesta kaivataan lisää tutkimustietoa, Varinen sanoo.
Fibromyalgiaa sairastavilla toteutettu seurantatutkimus toi toisaalta esiin sen, että mikäli potilaalla todettiin lisäksi selkeä masennus, sen hoidosta oli hyötyä myös fibromyalgian oireisiin.
Fibromyalgiapotilaat kohtaavat terveydenhuollossa epävarmuutta ja ristiriitoja
Haastattelututkimuksessa potilaat toivat esiin oireyhtymään liittyvää epävarmuutta ja ristiriitoja, joita he olivat kohdanneet usealla eri tasolla terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa.
– Fibromyalgian toteamiseen liittyy haasteita ja monet potilaat kokevat tämän ajanjakson kuormittavaksi. Potilaan oireet saatetaan nähdä merkkinä mielenterveyden häiriöstä, mikäli niille ei paljastu tutkimuksissa muuta selitystä. Lisäksi diagnoosi ei aina tuo riittävää selitystä oireille, mikä saattaa johtaa toistuviin laboratoriotutkimuksiin muiden syiden etsimiseksi, Varinen sanoo.
Paitsi että oireita pyrittiin ajoittain selittämään mielenterveyden häiriöillä, myös toistuvia poissulkututkimuksia muiden sairauksien toteamiseksi käytettiin yleisesti. Toistuvat laboratoriotutkimukset voivat kasvattaa riskiä siihen, että niissä löytyy sellaisia lieviä poikkeavuuksia, joiden hoitamisella ei ole merkitystä potilaan hyvinvoinnille.
– Osalle potilaista oli päädytty kokeilemaan kilpirauhaslääkitystä oireiden helpottamiseksi, vaikka heidän kilpirauhasarvonsa olivatkin normaalit. Haastattelututkimuksessa potilaat toivoivat terveydenhuollolta hoidon jatkuvuutta ja ilmaisivat arvostuksensa hyvälle potilas-lääkärisuhteelle.
Väitöstilaisuus perjantaina 29. syyskuuta
Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varisen lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja Background, Comorbidities, and Experiences of Care among Finnish Patients with Fibromyalgia, with a Special Focus on Depression and Hypothyroidism tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 29.9.2023 klo 12.00 Jarmo Visakorpi -salissa (Arvo-rakennus, Arvo Ylpön katu 34). Vastaväittäjänä toimii professori Päivi Korhonen Turun yliopistosta. Kustoksena toimii tenure track professori Tuomas Koskela Tampereen yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksi Varinen
aleksi.varinen@tuni.fi
Kuvat

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote
Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.
Väitös: Lapsettomuushoidoilla alkaneisiin raskauksiin liittyy enemmän komplikaatioita, mutta riskejä voidaan pienentää hoitoa räätälöimällä6.5.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Eeva-Maria Pohjonen selvitti väitöstutkimuksessaan lapsettomuushoitoihin liittyviä raskauskomplikaatioita. Lapsettomuushoidot ovat yleistyneet ja niiden turvallisuutta voidaan lisätä räätälöimällä hoitoja yksilöllisesti.
Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote
Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.
Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote
Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.
Väitös: Korkean tason synteesi mahdollistaa digitaalisten piirien nopeamman suunnittelun29.4.2025 09:56:05 EEST | Tiedote
Korkean tason synteesissä digitaalisia piirejä suunnitellaan yleisillä ohjelmointikielillä. Väitöskirjatutkimuksessaan diplomi-insinööri Sakari Lahti selvitti korkean tason synteesin tuottavuutta ja laatua perinteisiin suunnittelutapoihin verrattuna. Tulosten mukaan menetelmällä voidaan nopeuttaa suunnitteluprojekteja, mutta tulosten laatu saattaa kärsiä ilman korkeaa ammattitaitoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme