Aluevaltuusto hyväksyi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueohjelman
21.9.2023 23:01:16 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuusto kokoontui 21.9.23 Hyvinkäällä. Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan hyvinvointialueohjelman, jolla linjataan alueemme palveluiden kehittämistä ja hillitään hyvinvointialueen talouden kustannusten kasvua.

Hyvinvointialueohjelman päätavoitteena on löytää keinoja sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamiseksi ja saavuttaa toiminnassa sellaisia muutoksia, joilla voidaan hidastaa talouden kustannusten kasvua.
Hyvinvointialueilla on valtionvarainministeriön vaatimuksesta talouden alijäämän kattamisvelvollisuus vuoteen 2026, mikä Keusoten osalta on noin 80 miljoonaa euroa.
Hyväksytty hyvinvointialueohjelma rakentuu vahvasti toimintaa kehittävän kokonaisuuden ympärille. Toimintaa kehitetään ja rahoitusvajetta pyritään kattamaan pääosin Kestävän kasvun -ohjelman kautta. Suoria säästöjä ohjelma pitää sisällään noin 20 miljoonaa euroa.
- Uskon, että hyvinvointialueohjelman tavoitteet saavutetaan, toteaa aluevaltuuston puheenjohtaja Irma Pahlman.
Vuoden 2023 tilinpäätösennuste alijäämäinen
Kesäkuun toteutuman perusteella tehdyn tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden tulos on 55,0 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousarvion mukainen tilikauden alijäämä on noin 65,7 miljoonaa euroa.
Keusoten oman palvelutuotannon toimintakatteen ylitys on noin 7,8 miljoonaa euroa ja erikoissairaanhoidon osalta noin 9,1 miljoonaa euroa. Pelastustoimen toimintakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti, vaikka Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilöstökuluissa onkin pieni ylitysuhka.
Hyvinvointialueen taloutta rasittavat muun muassa henkilöstöpula, ja siitä johtuva henkilöstön ostopalvelut, lastensuojelun kustannukset, koronanäytteenottokulut ja työterveyshuollon kustannusten kasvu. Lisäksi HUS-yhtymä on korottanut siirtoviivepäivähintaa/hoitopäivä 630 eurosta 1250 euroon. Siirtoviivepäivien määrä on kasvanut 61,5 % (1–7 kk) edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja kustannukset ovat kolminkertaistuneet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Irma PahlmanKeski-Uudenmaan hyvinvointialue, aluevaltuuston puheenjohtaja
irmapahlman@gmail.comLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluevaltuusto perehtyi syysseminaarissa Keusoten taloustilanteeseen ja tulevien vuosien ratkaisuihin25.9.2026 16:55:16 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuusto kokoontui 24.–25. syyskuuta syysseminaariin. Kahden päivän aikana valtuutetut perehtyivät erityisesti hyvinvointialueen taloustilanteeseen, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman päivittämiseen sekä palvelujen verkoston tulevaisuuteen. Seminaarissa käsiteltiin myös henkilöstöohjelmaa ja hankintojen kehittämistä.
Keusoten aluehallitus kokoontuu 29.9.202625.9.2026 14:30:48 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 29.9.2026. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan muun muassa lausuntoa pelastuslaitoksen vuoden 2027 talousarviosta ja alustavasta toimintasuunnitelmasta, lausuntoa pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksestä vuosille 2027–2030 sekä vammaispalvelulain mukaisen päivätoiminnan ja kehitysvammaisten työtoiminnan hankinnan käynnistämistä.
Keusoten hammashoidon kiirevastaanotot keskitetään, jotta aikoja vapautuu tutkimus- ja jatkovastaanottoihin25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hammashoidon kiirevastaanotot keskitetään 5.10. alkaen neljään suureen hammashoitolaan, jotka vastaavat kiirevastaanotoista vuorotellen yhden viikon kerrallaan.
Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut23.9.2026 11:22:57 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui 22. syyskuuta. Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut osana Keusoten talouden tasapainottamista.
Valtiovarainministeriö antoi Keusotelle suositukset talouden tasapainottamiseen22.9.2026 13:20:18 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ja valtion ennakollisen talouden ohjauksen neuvottelut ovat päättyneet. Ministeriöt kiinnittivät huomiota erityisesti Keusoten suuren alijäämän kattamiseen, suunniteltujen säästötoimien konkretisointiin, palveluverkon tarkasteluun sekä siihen, että säästöjen vaikutukset asukkaiden palveluihin arvioidaan riittävän tarkasti. Keusote jatkaa talouden tasapainottamista ja täydentää valtiovarainministeriölle tekemäänsä hakemusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme