Jyväskylän yliopisto

Tutkijoiden yö tuo tieteen ihmeet kaikkien nähtäville - ohjelmaa kuudella paikkakunnalla

Jaa

Perjantaina 29.9. tapahtuu, kun Suomen suurin tiedetapahtuma Tutkijoiden yö valtaa yliopistojen kampukset. Tutkijoiden yössä tieteentekijät saavat oivan tilaisuuden päästä kertomaan työstään suurelle yleisölle. Yleisö pääsee myös itse erilaisissa työpajoissa kokeilemaan, miten tiedettä tehdään.

Tutkijoiden yössä tutustuttiin fysiikan ihmeisiin viime vuonna Jyväskylässä.
Tutkijoiden yössä tutustuttiin fysiikan ihmeisiin viime vuonna Jyväskylässä.

Tutkijoiden yötä vietetään samanaikaisesti 26 muussa Euroopan maassa. Tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Vierailijoilla on mahdollisuus tutustua moniin eri tieteenaloihin luonnontieteistä kieli- ja liikuntatieteisiin ja kosmologiaan.

Tutkijoiden yö järjestetään perjantaina 29.9.2023 yhtä aikaa Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa, Sodankylässä, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Tutustu tapahtumaan ja oman paikkakuntasi ohjelmatarjontaan osoitteessa: www.tutkijoidenyo.fi

Jyväskylässä on ohjelmaa kaikille luonnontieteistä, psykologiasta, liikunnasta tai vaikkapa musiikista kiinnostuneille! Pääset mm. tutustumaan MEG- ja kiihdytinlaboratorioihin, tekemään suunnistusmatkan liikunta- ja terveystieteisiin, tutkimaan ihmismieltä sekä sukeltamaan historian syövereihin musiikin ja kirjojen mukana. Samaan aikaan Jyväskylässä järjestetään Valon kaupunki -tapahtuma! Tutustu ohjelmaan: https://www.jyu.fi/tutkijoiden-yo

Tampereella on tarjolla striimattua ohjelmaa Tieteen areena Paidiasta. Tällä kertaan mukaan Paidiaan otetaan myös studioyleisöä. Nuorille suunnattua Tiedekahvila-ohjelmaa voit seurata Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-66668129 Nuorten päivänä järjestetään kampuskierroksia Tampereen yliopiston keskustan ja Hervannan kampuksilla. Kierroksia johdattavat eri alojen opiskelijat. Kaupin kampuksella vierailijat pääsevät testaamaan lääkärintaitojaan Taitokeskuksessa. Kierroksille tulee ilmoittautua erikseen ryhmäkohtaisesti. Illalla kilpaillaan jälleen Science Slam -kisassa, jossa tutkijat irrottelevat tiedettä ja stand up -komiikkaa yhdistelevissä puheenvuoroissa. Lauantaina on vuorossa ohjelmaa lapsille, kun Lasten akatemian lukuvuosi avautuu Kulttuuritalo Laikussa.
Tutustu ohjelmaan: www.tuni.fi/tutkijoidenyo

Helsingin yliopisto tarjoaa monipuolista ohjelmaa niin päivällä työpajoissa yliopiston kaikilla neljällä kampuksella kuin illalla Tiedemuseo Liekin Observatoriossa, jossa on avoimet ovet klo 17–20. Metsien hyönteiset, tulivuoret, hiukkasfysiikka, voimaannuttava ympäristö, kaupunkikartat – tutustu tieteen ihmeelliseen maailmaan viidessä tutkijoiden esittelemässä pisteessä tai sukella maailmankaikkeuden saloihin Observatorion pysyvässä näyttelyssä. Lue lisää: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/ilmastonmuutos/tutkijoiden-yo-perjantaina-299-2023-tervetuloa-mukaan

Tutkijoiden yöstä päästään lumoutumaan myös Oulussa ja Sodankylässä!
Mukana ohjelmassa monet suositut työpajat, kuten Ötökkäakatemia, Matikka Pysäkki ja Fab Lab. Tapahtumassa nähdään myös Ortotopologian lopulliset alkeet -näytelmä, joka kertoo edesmenneestä oululaisesta pseudotieteilijästä ja ortotopologian dosentista Aapo Heikkilästä. Illan päätteeksi esiintyy Talent Suomi -ohjelmasta tuttu multi-instrumentalisti Julius Rantala. Lisäksi monipuolista Tutkijoiden yön ohjelmaa Sodankylän Geofysiikan Observatoriossa.
Tutustu ohjelmaan: https://www.oulu.fi/fi/tapahtumat/tutkijoiden-yo

Tervetuloa Hämeenlinnaan kuulemaan ja kokemaan, millaista tutkimusta HAMKissa tehdään! Tapahtumapisteellä pääset esimerkiksi tutustumaan söpöihin robotteihin. Tutkijakeskusteluissa pohditaan, miten jokainen meistä voi pienin teoin vaikuttaa positiivisesti lähiympäristöönsä ja koko maailmaan.

Tutustu ohjelmaan: https://www.hamk.fi/tapahtuma/tutkijoiden-yo-2023/

Tule mukaan tieteen ja tutkimuksen juhlaan! Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Koneoppiminen auttaa ennustamaan ylipainoa ja kestävyyskuntoa - apua ennaltaehkäisevien hoitojen kehittämisessä22.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa selvitettiin tekoälyn ja koneoppimisen mahdollisuuksia kestävyyskunnon ja ylipainon ennustamisessa sekä henkilökohtaisen terveysindeksin kehittämisessä. Kokonaisuutena koneoppiminen mahdollistaa yksilölle parempien hoitomuotojen valitsemisen sekä hoitojen kehittämisen ennaltaehkäisevämpään suuntaan.

Emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki sanoo, ettei Suomi hyödynnä tarpeeksi tohtorien osaamista21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki sanoo, että päästäkseen opetus- ja kulttuuriministeriön tohtorikoulutukselle asettamiin työllistymistavoitteisiin, Suomessa pitää vaatia korkeatasoisiin julkisiin virkoihin tohtorinkoulutusta ja että julkisella rahoituksella tehtävään tutkimukseen pitää palkata tutkijankoulutuksen saaneita henkilöitä. OKM uutisoi äskettäin tohtorikoulutuksen pilotista, jonka tavoitteena on kouluttaa aiempaa enemmän huippuosaajia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye