Tähtipöllö-lukukilpailu kannustaa alakouluisia lukemaan rahapalkinnon vauhdittamana
Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otava Oppimisen palvelut käynnistää alakoululaisille lukukilpailun, jossa koululuokat kilpaileva toisten luokkien kanssa luettujen sivujen määrästä. Eniten lukeneille luokille on luvassa rahapalkinto.

Lasten ja nuorten lukutaito ja lukemisen muutokset ovat viime vuosina olleet kestokeskustelunaiheita niin suomalaisissa koululuokissa, kodeissa kuin mediassakin. Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otava Oppimisen palvelut haluavat osaltaan konkreettisesti kannustaa koululaisia lukemaan enemmän, ja siksi käynnistämme yhdessä valtakunnallisen alakoululuokille suunnatun Tähtipöllö-lukukilpailun.
”Me emme saa lapsia lukemaan huolipuheella tai saarnaamalla lukutaidon hyödyistä. Ainoa keino lisätä lukuminuutteja on osoittaa, että lukeminen on älyttömän helppoa ja kivaa ajanvietettä – ja että jokainen lapsi ja nuori saa itse valita itselleen sopivaa luettavaa, vaihtoehtoja kyllä on”, Otavan Oppimisen palveluiden sisältöjohtaja Anna-Reetta Sipilä sanoo.
Tähtipöllö-kilpailussa luokat kilpailevat keskenään luettujen sivujen määrästä. Jokainen sivu lasketaan, oli kyse sitten sarjakuvasta, helppolukuisesta kuvakirjasta tai lastenromaanista. Kilpailussa on kaksi kategoriaa eri ikäryhmille: luokat 1–3 ja luokat 4–6.
Eniten sivuja lukeneille luokille on luvassa rahapalkinto, jonka voi käyttää luokan yhteisiin hankintoihin, kuten luokkaretkeen tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Lisäksi osallistuneiden luokkien kesken arvotaan kirjapalkintoja.
Opettajat voivat ilmoittaa luokkansa mukaan lukukilpailuun osoitteessa tähtipöllö.fi. Sivustolta löytyvät myös kilpailuohjeet ja -säännöt sekä innostavia lukutehtäviä ja kirjavinkkejä eritasoisille lukijoille.
”Olemme todella innoissamme ja ylpeitä Tähtipöllö-hankkeesta! Toivottavasti sen myötä voimme innostaa entistä useamman alakoululaisen kirjojen ja lukemisen taianomaiseen universumiin. Lukemisesta on tutkitusti monenlaista hyötyä, mutta mikä tärkeintä, se avaa maailmoja, joissa seikkailu on hauskaa, jännittävää, oivaltavaa ja hyvää ajanvietettä”, Otavan lasten ja nuortenkirjallisuuden kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio muistuttaa.
Tähtipöllö-lukukilpailu ottaa mallia Norjassa järjestetystä Norli Junior -lukukilpailusta. Norjassa kilpailuun on osallistunut 50 000 lasta lähes 3 000 luokasta, ja he ovat lukeneet yhdessä yli 100 miljoonaa sivua.
Kilpailu on käynnissä 25.9.2023–12.1.2024.
Tähtipöllö-hanke on saanut tukea Otavan Kirjasäätiöltä.
Lisätietoja: tahtipollo@otava.fi ja osoitteesta tähtipöllö.fi
Haastattelupyynnöt ja median kysymykset: kaisu-maria.toiskallio@otava.fi ja anna-reetta.sipila@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kun yö pimenee, jännitys tihenee – syksyn uutuusdekkarit sykähdyttävät12.9.2025 12:20:41 EEST | Tiedote
Syksy tuo tullessaan jännityksen ystäville runsaasti uutta luettavaa, kun uutuusdekkarit valtaavat kirjahyllyt ja kuulokkeet. Tarjolla on niin koukuttavia psykologisia trillereitä kuin perinteisiä rikosmysteerejä, jotka pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti.
Laura Malmivaara ja Antti Heikkinen tarjoilevat hersyvää sananvaihtoa keskeltä hiljaisinta Suomea dialogiromaanissa Pelkkää hyvää11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelkkää hyvää on Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen yhteisteos, joka vie lukijan suomalaisen pikkupaikkakunnan arkeen, baariin ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Jani Toivolan lempeä Joulukalenteritalo kutsuu joulun ja yhteisöllisyyden äärelle10.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mitä jos kerrostalon ikkunat olisivat joulukalenterin luukkuja? Jani Toivolan lämmittävän tarinan yhdessä tekemisen voimasta kruunaa Nadja Sarellin hurmaava kuvitus.
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme