Ville Niinistö: Kestävyysajattelusta ei voi poimia rusinoita pullasta
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö puhui Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina 23.9.2023. Niinistö puhui politiikan kyvystä tukea ihmisten lapsihaaveita ja kommentoi Suomen hallituksen opiskelijoita ja nuoria koskevia leikkauksia. Niinistö myös otti kantaa erityisesti kokoomuksen ja sen eurooppalaisen puolueryhmä EPP:n kestävyysajatteluun.

Niinistö kertoo oppineensa kolmen vuoden aikana vaimonsa kanssa paljon Suomen lapsettomuushoitojen syntyvyyden tilanteesta, myös saatuaan sadoilta ellei tuhansilta ihmisiltä viestejä omasta tilanteestaan tahattoman lapsettomuuden vaikeuksissa.
– Politiikka on asettanut tosiasiassa esteitä ihmisten lapsihaaveiden ja toiveiden toteuttamiselle, samaan aikaan kun poliitikot patistelevat nuoria ja etenkin naisia syyllistävän sävyisellä keskustelulla hankkimaan lapsia. Lapsettomuuden hoito tarvitsee priorisointia julkisen vallan päätöksissä, ja niiden tekeminen vaatii päättäjiltä yhteiskunnallista näkemystä ja empatiaa. Molemmista näyttää olevan tällä hallituksella pulaa, Niinistö sanoo.
– Sijaissynnytys on tehtävä lailliseksi niille, joille kohtuperäisistä syistä muuta vaihtoehtoa ei käytännössä ole. Sosiaali- ja terveydenhuollon kriisi on ratkaistava tavalla, jossa ihmiset saavat ajoissa parempaa ja laajempaa tukea - myös lapsettomuuden hoidossa. On yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa ja ihmisille inhimillisempää hoitaa ihmisiä ajoissa kuin antaa tilanteen kärjistyä, ja tämä pätee moneen muuhunkin terveyskysymykseen, Niinistö sanoo.
Niinistö ottaa kantaa myös Suomen hallituksen leikkauksiin nuorilta ja opiskelijoilta.
– Opintotuki ja siihen liittyvä asumistuki ovat osa koulutuspanostusta, jokaisen nuoren oppimispotentiaalin ja oman oppimispolun tukemista. Siitä nyt rajusti leikataan. 4000 nuorta jää ilman apua, jos etsivästä nuorisotyöstä leikataan nyt suunnitellusti. 2000 nuorta jää ilman tukea, jos työpajatoiminnasta leikataan, Niinistö sanoo.
– Tätä tarkoittaa käytännössä kokoomuksen lupaama koulutuksen ”erityissuojelu”. Mitä tapahtuu muualla maailmassa samaan aikaan? Monet muut maat panostavat jatkuvasti lisää koulutukseen, varhaiskasvatuksesta aina korkeakoulutukseen ja tutkimukseen asti, Niinistö toteaa.
Niinistö puhuu myös siitä, miten eri puolueiden kestävyysajattelu näkyy hänen työssään Euroopan parlamentissa.
– Kestävyysajattelu on kokonaisvaltaista, eikä siinä voi poimia rusinoita pullasta. Euroopan tasolla olen nähnyt sen, että kokoomus ja sen eurooppalainen puolueryhmä EPP vastustaa useita tehokkaita ilmastotoimia, toisin kuin suomalainen elinkeinoelämä, Niinistö sanoo.
Niinistön mukaan kokoomus ja EPP ovat yhä enemmän alkaneet liittoutua laita- ja äärioikeiston kanssa vastustamaan tehokkaita ilmasto- ja luontotoimia, koska ne ajattelevat saavansa näin enemmän ääniä oikeistolaisen talouspolitiikan tueksi. Esimerkkinä Niinistö nostaa europarlamentin äänestyksen kriittisten raaka-aineiden tulevaisuutta koskevasta lakiesityksestä.
– Kokoomuksen EPP-ryhmä keskittyi lähinnä ajamaan helpotuksia kaivosten ympäristölupien myöntämiselle paikallisten ympäristöriskien kasvattamisen uhalla vesistöillemme, ilmanlaadullemme ja arvokkaille luontoalueillemme, Niinistö sanoo.
– Vaikka Vihreät saivat parlamentin kantaan merkittäviä parannuksia ja torjuimme EPP-ryhmän pahimmat ehdotukset parlamentin kannasta, Suomen Vihreät äänestivät yhä esitystä vastaan: halusimme osoittaa sitä että vihreää siirtymää ei voi tavoitella lisäämällä riskiä paikalliselle luonnolle tai alkuperäisväestö saamelaisille, Niinistö päättää.
Puhe kokonaisuudessaan: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/ville-niiniston-puhe-puoluevaltuuston-kokouksessa-23-9-2023/
Yhteyshenkilöt
Ville Niinistö
ville.niinisto@ep.europa.euLaura LuotoViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:050 380 2848laura.luoto@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme