Aiempaa useampi osallistunut syöpäseulontoihin Keusoten alueella
Vuonna 2022 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) aiempaa useampi osallistui syöpäseulontoihin. Syöpäseulonnat mahdollistavat syövän havaitsemisen jo varhaisessa vaiheessa, mikä parantaa merkittävästi syövän ennustetta ja voi mahdollistaa kevyemmät hoitomuodot.
Syöpäseulonnat ovat tehokas tapa vähentää syövistä johtuvia kuolemia, koska niiden ansiosta hoito päästään aloittamaan varhain. Seulontaohjelma myös lisää kansalaisten tasa-arvoa ja vähentää alueellista eriarvoisuutta, mutta seulontoihin osallistuminen ei kuitenkaan toteudu Suomessa tasaisesti.
Keusoten alueella aiempaa useampi osallistui viime vuonna seulontoihin, ja osallistumisprosentti oli valtakunnallisen keskitason paikkeilla. Rintasyövän seulonnan osallistumisprosentti Keusoten alueella nousi viime vuonna 77 %:sta 81 %:iin. Kohdunkaulan syövän seulontaan osallistuminen pysyi noin 72 %:ssa, ja uutena aloitettu suolistosyövän seulonta otettiin erinomaisesti vastaan: siihen osallistui 79 % kutsutuista.
Seulontaan osallistuminen maksutonta
Syöpäseulonnat mahdollistavat syövän havaitsemisen jo oireettomassa tai vähäoireisessa vaiheessa, mikä parantaa syövän ennustetta. Seulontojen perusteella jatkotutkimuksiin ohjataan 3–6 % seulonnasta riippuen.
– Syöpäseulontaan kannattaa osallistua aina, kun saa kutsun. Seulontoihin kutsuttavat saavat kotiinsa kutsukirjeen tarkemmilla ohjeilla. Seulontaan osallistuminen on seulottavalle maksutonta ja vapaaehtoista, kertoo Keusoten asiakkuuspäällikkö Miia Seistilä-Kyle.
Rintasyövän seulontaan kutsutaan 50–69-vuotiaat parillisia vuosia täyttävät naiset. Kohdunkaulan seulontaan kutsutaan 25–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Suolistosyöpien seulontaan kutsuttiin viime vuonna 60–68-vuotiaat parillisia vuosia täyttävät henkilöt, ja tänä vuonna ikäryhmää on laajennettu 70-vuotiaisiin asti.
Lisätietoja syöpäseulontoihin osallistumisesta Keusoten alueella:
Lisätietoa seulonnoista:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia Seistilä-Kyle
Asiakkuuspäällikkö
miia.seistila-kyle@keusote.fi
p. 0504972477
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymään kohdistuneen petos- ja virkarikoskokonaisuuden esitutkinta valmis27.6.2024 15:44:15 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymään (nykyisin Keski-Uudenmaan hyvinvointialue) kohdistuneen petos- ja virkarikoskokonaisuuden esitutkinta on valmistunut. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tiedottanut esitutkinnan tuloksista 27.6.24. Esitutkinta siirtyy syyteharkintaan.
Kutsu: Innovatiivinen terveysteknologia käyttöön Keusotessa -terveystarkastus viidessä minuutissa26.6.2024 09:26:47 EEST | Kutsu
Hyvä median edustaja! Olet lämpimästi tervetullut testaamaan innovatiivisen terveysteknologian käyttöönottoa Keusotessa. Keusoten alueen asukkaat saavat terveytensä tueksi yhden Suomen innovatiivisemmista terveysteknologiatuotteista – automatisoitu itsemittausasema otetaan käyttöön JUSTissa kesäkuun lopulla. Tule testaamaan, miten itsemittausasema toimii 28.6.24 klo 14 Järvenpään uudelle sosiaali- ja terveysasemalle (JUST), Lääkärikuja 1, Järvenpää.
Innovatiivinen terveysteknologia käyttöön Keusotessa: Terveystarkastus viidessä minuutissa24.6.2024 12:47:44 EEST | Kutsu
Hyvä median edustaja! Olet lämpimästi tervetullut testaamaan innovatiivisen terveysteknologian käyttöönottoa Keusotessa. Keusoten alueen asukkaat saavat terveytensä tueksi yhden Suomen innovatiivisemmista terveysteknologiatuotteista – automatisoitu itsemittauspiste otetaan käyttöön JUSTissa kesäkuun lopulla. Tule testaamaan, miten itsemittauspiste toimii 28.6.24 klo 14 Järvenpään uudelle sosiaali- ja terveysasemalle (JUST), Lääkärikuja 1, Järvenpää.
Keusoten talousarviokehys vuodelle 2025 haasteellinen: Alijäämän kattaminen vaatii miljoonien sopeutustoimia19.6.2024 16:39:55 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli ja hyväksyi vuoden 2025 talousarvion kehyksen ja talousarvion laadintaohjeet. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan hyvinvointialueen on katettava kertyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä.
Asukkailta suosituksia aluevaltuustolle: Toiveena selkeät digipalvelut yhdeltä luukulta18.6.2024 12:45:15 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asukkaat toivovat sote-palveluihin helppokäyttöisiä ja luotettavia digipalveluita, jotka olisivat kaikki saatavilla yhdestä paikasta. Tärkeää ovat myös digipalveluiden käyttöön saatava tuki, hyvät ohjeet ja lainattavat laitteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme