Työelämän uudistajat kohtaavat uudessa seminaarissa Tampereella 9.11.2023

Jaa

Seminaari työyhteisöjen oppimisen uudistajille järjestetään marraskuussa Tampereella. Tapahtumassa strategisen oppimisen ja sen johtamisen äärelle kokoontuvat monialaisesti työelämän uudistajat, organisaatioiden johto, kehittäjät, HR-ammattilaiset ja työyhteisöasiantuntijat.

Tapahtumasta vastaavat yhteistyössä Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut ja Ajantieto Oy.

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Strateginen oppiminen Forum viitoittaa tietä tulevaan. Strateginen oppiminen on päämäärien kannalta relevanttia ja eettisesti kestävää. Se on
vastaus inhimillisten ja aikaansaavien työyhteisöjen kaksoishaasteeseen. Se synnyttää innostavaa strategista johtajuutta ja lopulta kestävää kilpailuetua. Kyse on työelämää
syvällisesti muuttavasta voimasta.

– Paljosta yrittämisestä huolimatta työyhteisöjemme uudistaminen on junnannut paikoillaan pitkään. Tilannetta hankaloittaa entisestään selkeiden tavoitteen ja niitä ohjaavien arvojen puute. Totunnaiset keinot eivät toimi tässä päivässä. Haluttu muutos ei synny muutosta johtamalla tai uusilla strategioilla, vaan se on oppimisen seuraus, toteaa seminaarin sisällöstä vastaava Juha Koskinen, tietokirjailija ja strategisen oppimisen tienraivaaja, Ajantieto Oy:stä 

Tampereen yliopistosta mukana tapahtumassa on Päivi Hökkä, jatkuvan oppimisen tenure track -professori, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta. Hän on tutkinut laajasti työssä oppimiseen ja ammatilliseen kehittymiseen liittyviä kysymyksiä ammatillisen identiteetin ja toimijuuden näkökulmista.

– Työpaikkojen merkitys aikuisväestön keskeisinä oppimisympäristöinä ymmärretään jo hyvin. Käsitykset siitä, mitä työpaikoilla tapahtuva oppiminen on ja miten sitä parhaiten tuetaan, vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Uudenlaista vuoropuhelua ja ymmärrystä vaaditaan erityisesti HR:n (oppimisen formaalit rakenteet ja strategiat) ja työssä oppimisen (informaali, arjen työssä tapahtuva oppiminen) teorioiden ja käytäntöjen välille.

Forum on vuorovaikutteinen ja yhteistä oppimista korostava. Sisällöstä vastaavat neljätoista eri aloja ja tehtäviä edustavaa esiintyjää.

Lisätietoja tapahtumasta

Yhteyshenkilöt

Katri Sillanpää, jatkuvan oppimisen asiantuntija, Tampereen yliopisto
katri.p.sillanpaa@tuni.fi, 050 321 5148
Jaana Koskinen, toimitusjohtaja, Ajantieto Oy
jaana.koskinen@ajantieto.fi 040 569 3500

Kuvat

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.

Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote

Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.

Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote

Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye