Tuomioistuimissa halutaan parantaa alan veto- ja pitovoimaa
Lokakuussa 2023 tuomioistuimissa alkavat valtakunnalliset toimet, joiden tavoitteena on vastata koko hallinnonalan rekrytointihaasteisiin. Oikeusministeriön alaiset virastot toimivat yhteistyössä näiden haasteiden selättämiseksi Pidetty! -nimisessä kaksivuotisessa hankkeessa.

Yhteisten toimenpiteiden lisäksi tuomioistuimissa toteutetaan omia projekteja, joiden ensimmäisiksi aiheiksi on nostettu rekrytoinnin sujuvoittaminen sekä oppilaitosyhteistyö. Muita tuomioistuimista esille nostettuja teemoja ovat perehdytyksen parantaminen sekä työtyytyväisyyden lisääminen.
Suuriin rakenteellisiin muutoksiin ei pyritä, vaan hankkeessa keskitytään tekemiseen ja lukuisiin pieniin tekoihin sekä luoviin ja rohkeisiin ratkaisuihin. Näillä toimenpiteillä edistetään pitkän aikavälin tavoitteita, joita ovat työnantajakuvan ja työn mielekkyyden vahvistaminen, työntekijöiden vaihtuvuuden parempi hallinta ja perehdytyksen kehittäminen. Ensimmäisenä tuomioistuimissa toteutetaan rekrytointia koskeva Lean-projekti.
Pidetty! -hankkeen lähtökohtana on vuonna 2022 toteutettu oikeudenhoidon selonteko, jonka yhteydessä selvitettiin myös rekrytointihaasteita. Erilaisia haasteita tunnistettiin runsaasti koko hallinnonalalla. Haasteet liittyvät muun muassa henkilöstön saatavuuteen ja epätoivottuun vaihtuvuuteen.
Pidetty! -hankkeen hankepäällikkönä toimii Taru Ritari oikeusministeriössä ja Tuomioistuinvirastossa hanketta koordinoi Tommi Paasikivi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi PaasikivierityisasiantuntijaTuomioistuinvirasto
Puh:029 565 0517tommi.paasikivi@oikeus.fiKuvat

Tuomioistuinvirasto on itsenäinen keskusvirasto, joka palvelee koko tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla. Viraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto
Det finns inte tillräckligt med tvåspråkig personal vid domstolarna, enligt enkätundersökning25.4.2025 12:00:29 EEST | Pressmeddelande
Vid domstolarna upplevs att det inte finns tillräckligt med tvåspråkig personal. Det framgår av en rapport om en enkätundersökning som justitieministeriet har publicerat i dag.
Kyselytutkimuksen mukaan tuomioistuimissa ei ole riittävästi kaksikielistä henkilöstöä25.4.2025 12:00:29 EEST | Tiedote
Tuomioistuimissa koetaan, ettei kaksikielistä henkilöstöä ole riittävästi. Tämä käy ilmi oikeusministeriö tänään julkaisemasta kyselytutkimusta koskevasta raportista.
Svar på minderårigas frågor om rättegångar – ett omfattande informationspaket har publicerats på tuomioistuimet.fi-webbplatsen2.4.2025 10:04:46 EEST | Pressmeddelande
Vad händer om man faller offer för ett brott, är vittne till ett brott eller åtalas för ett brott? På de nyligen publicerade webbsidorna besvaras frågor som uppstår i samband med rättegångar och straff när minderåriga kommer i kontakt med domstolar. Vi berättar också hur saker utreds i domstol i en situation där föräldrarna skiljer sig eller när ärenden som gäller barnskydd behandlas.
Vastauksia alaikäisten kysymyksiin oikeudenkäynneistä – laaja tietopaketti julkaistu tuomioistuimet.fissä2.4.2025 10:04:46 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, jos joutuu rikoksen uhriksi, on rikoksen silminnäkijä tai jos joutuu syytteeseen rikoksesta? Juuri julkaistulla sivustolla vastataan kysymyksiin, joita alaikäisenä tuomioistuimessa asioiville herää oikeudenkäynteihin ja rangaistuksiin liittyen. Kerromme myös, miten asioita selvitetään tuomioistuimessa sellaisessa tilanteessa, jossa vanhemmat eroavat tai kun käsitellään lastensuojeluun liittyviä asioita.
Domstolsväsendets bokslut 2024: Personalresurserna ökade, men samtidigt ökade antalet mål och ärenden5.3.2025 11:47:32 EET | Pressmeddelande
År 2024 fortsatte domstolsväsendet stadigt att utföra sin grundläggande uppgift. Redogörelsen för rättsvården gjorde det möjligt att öka personalresurserna med cirka hundra årsverken 2024. En nästan lika stor ökning kan genomföras 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme