Messukeskus

Messukeskus kirkastaa kestävyystyötään

Jaa

Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet. Teemoja on työstetty muun muassa eri sidosryhmille tehtyjen kyselyjen pohjalta. Kestävyys on merkittävä osa Messukeskuksen strategiaa.  

Helsingin Messukeskus on linjannut keskeiset kestävyysteemansa.
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet. Helsingin Messukeskus

Messukeskuksen kestävyystyö jakaantuu kolmen teeman ympärille. Messukeskus ilmoittaa tavoitteekseen järjestää yhdessä asiakkaidensa kanssa vetovoimaisia ja turvallisia, kohtaamisia mahdollistavia tapahtumia, jotka ovat myös ympäristön kannalta kestäviä. Kolmanneksi päämääräkseen Messukeskus kertoo panostavansa hyvinvoiviin työntekijöihin ja yhteistyökumppaneihin sekä turvalliseen työympäristöön. Näitä tavoitteita mitataan muun muassa tulo- ja työllisyysvaikutuksella, hiilijalanjäljellä ja henkilöstön työtyytyväisyydellä.  

”Kestävyys vaikuttaa yhä enemmän asiakkaiden valintoihin ja on yritykselle merkittävä kilpailuetu. Kolmen teeman mukaiset tavoitteet jakaantuvat kattavasti koskemaan ympäristöä, sosiaalista vastuullisuutta sekä taloutta ja hallintoa. Kullekin päämäärälle on lisäksi asetettu selkeät mittarit. Kestävyysteemat työstettiin muun muassa B2B-asiakkaillemme, kävijöillemme ja henkilöstöllemme tehtyjen kyselyiden pohjalta”, sanoo Messukeskuksen vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos

Kestävyys on keskeinen osa Helsingin Messukeskuksen strategiaa. Kestävyys sanoitetaan strategiassa mahdollisimman konkreettisesti.

”Meille kestävyys on tekoja – niin isoja kuin pieniä. Jatkamme muun muassa laajaa vastuullisuustyötämme sosiaalisen vastuun saralla arvostettujen toimijoiden kanssa. Lisäksi tavoittelemme hiilineutraalia Messukeskusta ja tapahtumiemme talousvaikutuksen kasvua yli 500 miljoonaan euroon vuoteen 2029 mennessä”, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.  

Helsingin Messukeskus on kestävyydessä tapahtuma-alan edelläkävijä ja tekee työtä sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun alueilla. Ympäristöjärjestelmä ISO 14001 sertifioitiin vuonna 2009 ensimmäisenä suomalaisena tapahtumajärjestäjänä. Messukeskus on käynnistänyt valmistautumisen EU:n kestävyyssääntelyn (CSRD) tuomiin muutoksiin. Kestävyystyöstä raportoidaan vuosittain YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Messukeskus on myös Helsingin kaupungin ilmastokumppani, Sustainable Travel Finland -yritys ja sitoutunut Glasgow’n ilmastojulistuksen tavoitteisiin.

Lisätietoja:

Helsingin Messukeskus, vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos, p. 040 861 5151, hanne.lindroos@messukeskus.com

Helsingin Messukeskus, toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, p. 0400 400 074, anni.vepsalainen@messukeskus.com  

Kuvia Messukeskuksesta vapaasti toimitusten käyttöön: https://mediabank.messukeskus.com.

Lisätietoja median edustajille (mm. kaikki tiedotteet, ohjeet akkreditoitumiseen): www.messukeskus.com/medialle   

Helsingin Messukeskus

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Helsingin Messukeskus on linjannut keskeiset kestävyysteemansa.
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet.
Helsingin Messukeskus
Lataa
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet.
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet.
Helsingin Messukeskus
Lataa
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet.
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet.
Helsingin Messukeskus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye