Kainuun työttömyys ennätyksellisen matalalla
Kainuussa oli elokuun lopussa vähiten työttömiä työnhakijoita Työnvälitystilaston ensimmäisen tiedon eli vuoden 2006 jälkeen. Myös työttömyysaste oli pienempi kuin kertaakaan Työnvälitystilastossa. Pitkäaikaistyöttömyys supistui vuoden takaisesta. Työvoiman kysyntä on hiljentynyt viime kuukausina.

Kainuussa oli elokuun lopussa 2 433 työtöntä työnhakijaa, mikä on vähiten Työnvälitystilaston ensimmäisen tiedon eli vuoden 2006 jälkeen. Edellinen ennätys oli 2 492 työtöntä työnhakijaa toukokuulta. Vuoden takaisesta työttömien määrä supistui 97 henkilöllä (-4 %). Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen oli ELY-keskusalueista kolmanneksi suurinta, koko maassa työttömyys lisääntyi 4 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 7,9 %, tämäkin vähiten vuoden 2006 jälkeen. Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista neljänneksi matalin ja 0,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten. Koko maassa työttömyysaste oli 9,4 %, mikä on 0,3 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Pitkäaikaistyöttömiä oli kuun lopussa 609, mikä on 3 % vähemmän (-21) kuin vuotta aiemmin. Edelliskuusta pitkäaikaistyöttömyys laski 1 % (-5). Pitkäaikaistyöttömiä oli 25 % työttömistä, vuotta aiemmin osuus oli samaten 25 %.
Työpaikkojen määrä pudonnut selkeästi
Työvoiman kysyntä oli alkuvuonna vilkasta mutta kesäkuusta lähtien paikkamäärä on laskenut merkittävästi. Elokuun aikana työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 865, mikä on 36 % vähemmän (-479) kuin vuosi sitten. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (218), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (191) sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöille (156).
Tekijöistä on kuitenkin edelleen pulaa alalla kuin alalla ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, suojelu- ja vartiointityöntekijöitä sekä terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia. Haastavaa oli löytää myös muun muassa metsä- ja kalatalouden työntekijöitä, teollisuustuotteiden kokoonpanijoita sekä prosessityöntekijöitä.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 24. lokakuuta 2023.
Yhteyshenkilöt
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
johtaja Pauli Piilma, 0295 023 106
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Osaamisen kehittäminen Kainuun kehityksen moottorina14.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kainuun vuoden 2025 Työvoimabarometri korostaa osaamisen kehittämistä yritysten kasvun, investointien ja toimialojen vahvistamiseksi. Yritykset tarvitsevat tukea strategiseen johtamiseen, riskienhallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen. Innovaatiot, digitalisaatio ja datatalous lisäävät ICT-, kyberturvallisuus-, ohjelmointi- ja dataosaamisen tarvetta. Kansainvälistyminen edellyttää kieli-, kulttuuri- ja viestintäosaamista, ja vihreä siirtymä lisää tarvetta energiaosaamiselle, kestävien ratkaisujen kehittämiselle ja ympäristövastuullisuudelle. Vuoden 2025 raportti on julkaistu osoitteessa tyovoimabarometri.fi. Tänä vuonna tarkasteltavia toimialoja olivat teknologiateollisuus ja –palvelut, sote-ala sekä liiketoiminta ja hallinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme