Indieplace

Rautatientorille ilmestyneet lehmäpatsaat haastavat keskustelemaan maidontuotannon ilmastovaikutuksista

Jaa

Lihattoman lokakuun kunniaksi Rautatientorille on ilmestynyt kolme lehmäpatsasta, joiden avulla Flora Plant B+tter haluaa synnyttää keskustelua maidontuotannon vaikutuksista maapalloomme.

Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttävä lihaton lokakuu on tuonut rutkasti huomiota lihateollisuuden ympäristövaikutuksille ja saanut kuluttajat pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Juhlavuoden kunniaksi Flora Plant B+tter haastaa nyt jatkamaan keskustelua myös maidontuotantoon, ja kannustaa ihmisiä ”skippaamaan lehmän” ja kokeilemaan eläinperäisten tuotteiden vähentämistä.

Flora antoi tehtäväksi brittiläiselle kierrätystaiteilija Ptolemy Elringtonille suunnitella kolme lehmäpatsasta, jotka kannustavat ihmisiä keskustelemaan maidontuotannon vaikutuksista maapallolle. Syntyi kolme teosta, jotka esittävät aiheita, joista ihmiset olisivat valmiimpia tinkimään kuin maidonkulutuksesta*: pikamuoti, autoilu & vedenkulutus. Patsaat ovat nähtävissä Rautatientorilla 27.9.–30.9.

”Toimme patsaat yhdelle Helsingin vilkkaimmista paikoista, josta arviolta 250 000 ihmistä kulkee ohi päivittäin. Näin ne tavoittavat mahdollisimman usean ihmisen ja voimme lisätä tietoisuutta maidontuotannon vaikutuksista ympäristöön sekä rohkaista ihmisiä pohtimaan omia kulutusvalintojaan. Haluamme tarjota ihmisille helpon vaihtoehdon, jolla pienentää omaa hiilijalanjälkeä. Flora Plant B+tterin avulla se on yhtä helppoa kuin vesihanan kiinni pistäminen”, sanoo Sten Schwalbe, Floran Nordic Head of Marketing. 

Maapallon kantokyky ylittyy joka vuosi entistä aikaisemmin. Ruoka on yksi suurimmista kuormittajista**, ja meillä onkin haasteena eläinperäisten tuotteiden kulutuksen taltuttaminen kaikkialla maailmassa. Osana ratkaisua Flora lanseeraa uuden kasvipohjaisen vaihtoehdon voille. Flora Plant B+tterilla on 68 % pienempi ilmastovaikutus voihin verrattuna^. Jos keskiverto neljän hengen kotitalous vaihtaisi vuoden ajaksi voin Flora Plant B+tteriin sillä voitaisiin säästää ainakin 158 kg CO2-ekv. Se vastaa 433 kilometrin matkaa lentokoneella, eli etäisyyttä Helsingistä Tukholmaan. 

”Meillä ei ole mitään lehmiä vastaan, me rakastamme niitä! Mutta kylmä fakta on, että eläinperäinen ruuantuotanto on haitallista maapallolle. Me haluamme näyttää, että oman hiilijalanjäljen pienentämiseen on myös ratkaisuja, jotka eivät vaadi sitä, että ruuan mausta joutuu tinkimään. Tiedämme, että maku on ensisijainen syy siihen, miksi ihmiset valitsevat voin ja siksi Flora Plant B+tter yhdistää hyvän maun ja pienemmän ilmastovaikutuksen, voihin verrattuna”, Schwalbe jatkaa.

*Impact of Dairy - OL TR 0205 ID -tutkimus saatavilla pyydettäessä
**https://climatetrade.com/the-worlds-most-polluting-industries/
^Elinkaarianalyysityökalu (kehittäjä Quantis), joka vertaa Floraa ja voita (2023) Suomessa. Lue lisää https://www.flora.com/fi-fi/flora/ilmastoystavallinen-valinta/kestava-kehitys

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Flora Plant

Flora Plant B+tter on 100 % kasvipohjainen vaihtoehto voille, joka erottuu herkullisella täyteläisellä maullaan. Sitä voidaan käyttää voin korvaajana 1:1 suhteessa ruoanlaittoon, leivontaan ja leivän päälle. Lisäksi sillä on vähemmän ilmastovaikutuksia kuin voilla* - voit näin tehdä hyvää ympäristölle, mausta tinkimättä! Se on valmistettu auringonkukka-, rypsi- ja kookossekoituksesta, ja se on vegaaninen, maidoton, gluteeniton ja laktoositon.

Flora Plant kannustaa ihmisiä skippaamaan lehmän ja tekemään pieniä muutoksia, joilla on suuri vaikutus. Käyttämällä Flora Plant -sivustolla olevaa ilmastolaskuria kuluttajat voivat nähdä, kuinka paljon ilmastovaikutuksia he säästävät vähentämällä maitotuotteiden kulutusta. Flora – Kasvien voimalla

Upfield

Upfield, hyvänmakuisen ruoan tulevaisuus, on kasvipohjaisen ruoan maailmanlaajuinen markkinajohtaja, joka edistää positiivista muutosta sekä ihmisten että planeetan kannalta neljässä keskeisessä kategoriassa: voi ja levitteet, kermat, juoksevat rasvat ja juusto. Upfieldin ikoniset power-brändit – kuten Flora, Becel, ProActiv, Rama, Country Crock, BlueBand ja Violife – sekä kymmenet paikalliset timantit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja ja arvostettuja.   

Upfieldin panostukset tutkimus- ja kehitystyöhön mahdollistavat sen, että se pystyy jatkuvasti puskemaan alan rajoja yrityksen yli 130 Wageningenin elintarviketieteellisessä keskuksessa Alankomaissa työskentelevän huippuluokan elintarviketutkijan ja -asiantuntijan avulla.  Upfieldin tuotteita on saatavilla yli 90 maassa, ja niitä valmistetaan 14 täysin yrityksen omistamassa tehtaassa ja 33 jakelukeskuksessa.    

Kaiken toimintamme ytimessä on selkeä visiomme – tehdä planeetastamme ja ihmisistä terveempiä ja onnellisempia. Vaihda jo tänään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Indieplace

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye